kuvakuva: napattu uusimmasta Valopilkusta nro 4/2012Tänään postien availun joukossa oli uusin Valopilkku-lehti. Summittaisen selailuni pysäytti artikkeli ”Älä suunnittele, kokeile!”, jossa oli haastateltu Aalto-yliopiston yli-innovaatioaktivisti Anssi Tuulenmäkeä. Hän puhui niin osuvasti suunnittelun ja tekemisen toteuttamisesta, että halusin jakaa sen täällä teidän kanssanne. Olen itse ehdottomasti tekijätyyppi, en jaksa kovin paljon keskittyä pohtimaan ja miettimään, tartun toimeen. Omaan paljon ideoita, olen onnekas, sillä elän sekä kotona että töissä toisten samanlaisten ideoitsijoiden parissa. Tokikaan emme kaikkia päähänpistojamme lähde toteuttamaan, mutta rakastan erilaisten ajatusten ja ideoiden heittelemistä ja tietysti parhaiden toteuttamista, hetimiten.Uskon ehdottomasti opiskeluun ja asioiden harkintaan, mutta peräänkuulutan myös tarmoa ja uskallusta alkaa tehdä niitä. Eräässä työpaikassani oli niin perusteellinen tunnelma, että siellä pohdittiin ja suunniteltiin ja mietittiin ja harkittiin, niin pitkään, että koko alkuperäinen ajatus oli väsyttänyt tiimin, ennen kuin oltiin päästy edes toteutusasteelle. Monasti liian pedantti suunnittelu vie voimavarat siltä lopputoteutukselta.Joskus joku tehtävä, jonka eteen joutuu, tuntuu ylivoimaisen haasteelliselta tai hankalalta. Sellaisessa tilanteessa saattaa olla parasta vain aloittaa ja tehdä miettiminen samalla kun tekee, kyllä ne ratkaisut voi tehdä aina yksi kerrallaan asian edetessä. Parasta on tehdä parhaansa ja yrittää toimia oikein joka tilanteessa. Niin ja pyytää apua ja mielipiteitä jos siltä tuntuu. Kaikkea ei tarvitse pähkäillä yksin.Intoa ja tarmoa kaikkien viikkoon!!

3 Comments

  1. Lapsethan toimivat juuri noin! Se tekijäpuoli ja uskallus meissä taitaa jotenkin kadota vuosien varrella ja tulemme varovaisemmiksi. Itse koetan ottaa mallia tietyissä jutuissa lapsilta. Heillä riittää intoa ja energiaa kokeilla kaikkea uutta ja kuten oma esikoinen sanoo niin "ei haittaa jos menee pieleen". Eikä se useimmiten haittaakaan.

  2. Betty:
    Niinpä, lapsista voisi ottaa joissakin tilanteissa mallia. Usein kannattaisi vain ryhtyä toimeen, kyllä se sitten siitä sujuu kun ei stressaa liikaa 🙂

    Coco:
    Eikö! 🙂

Write A Comment