Mistäköhän se johtuu, että näen nyt punaista niin paljon. En siis ole vihainen, vaan jostain syystä eilen ja tänään olen hakeutunut punaisten pisteiden luokse. Tänään töissä päätin ikuistaa asukuvani Muuton osaston nurkassa ja kas heidän yksi teemavärinsä on juuri tuo eilen mainitsemani heleä, vähän oranssiin taittava punainen.

Kaulassani on tänään ollut puuhka. Omistan kaksi turkisasiaa ja toinen niistä on tuo Tiia Vanhatapion värjätty lammaspuuhka. Ripustelin sen kuvaa varten Muuton Dots-koukkuihin, jotka sopivat puuhkan sävyihin sattumoisin tosi hyvin.

Istahdin hetkiseksi selailemaan tanskalaista RUM-lehteä pöydän ääreen. Mustavalkoinen aukeama näytti niin kauniilta pöydän asetelman seurana, että jätin sen esille.

(puuhka Tiia Vanhatapio / neule Whyred / farkut Acne / bootsit Miu Miu)

Asukuva ei mennyt ihan putkeen, en näemmä osannut olla missään versiossa ihan paikoillaan tai vääntelehtimättä. Näin se joskus menee kokeneellakin asukuvaposeeraajalla. Puuhkassa oli ihan kiva ja lämmin liihotella. Kun ei jaksanut aamulla miettiä vaatetusta, päätyi mahdollisimman helppoon ratkaisuun, sitä piti terästää jollain ja se oli tänään tuo karvainen asia.

Olen jotenkin ihastunut näihin tunnelmallisempiin kuviin. Ajatellaanpa, rakkaat kanssabloggarini, positiivisesti, niitä kirkkaita päivänvalollisia kuvia kyllä riittää vuoden mittaan. Nyt vaan on tällaista tunnelmallista, antaa sen näkyä kuvissakin.

Olenkohan ainoa, joka ei ole muistanut kärkkyä Isabel Marantteja HM:ltä?! Muistin vasta loppupäivästä, sitten ajattelin, että jos niistä ihanuuksista mikään ei päädy mun tielle, sit vaan jään ilman. 

Wearing basics with wonderful Tiia Vanhatapio fur.

6 Comments

  1. Teillähän on siellä aika jouluisen oloista jo! Kynttilöitä ja punaista…

  2. Iitse sain HM:n verkkokaupasta ihme kyllä haalittua mustan smokkitakin kokoa 34 ja pitkähihaisen valkoisen pellavapaidan. Kauppa kaatuili koko ajan, oli verkko-ostaminen kyllä huonossa jamassa. Joku sanoi, että ovat isoa kokoa ja siksi otin koon 34 bleiseristä, vaikka olen kokoa 36-38. Jos se on pieni, niin et sattuisi olemaan kiinnostunut? 🙂

    -Sade

  3. ihana puuhka, ja muutenkin jouluista 🙂 Terv.ingrid

  4. Anne

    Oi että, onnekas sinä. Toivottavasti takki istuu sinulle kuitenkin hyvin. Jos ei niin saattaisinpa ollakin kiinnostunut 🙂

  5. Anne

    Puuhkalla on kiva mennä välillä 🙂 Kaikki kynttiläjutut ja lämpimät materiaalit kyllä tekevät jouluista tunnelmaa.