Viikonloppuna vaihdoin lenkkarit nilkkureihin. Lauantaina aamulla oli vielä vähän lunta maassa, se kuitenkin hävisi pian veden mukana. Taas yksi kiva pointti lenkkareihin liittyen; kun niissä kulkee monta päivää putkeen, tuntuu erityisen hienolta olla nilkkureissa. 
Tykkään paljon revittyjen farkkujen ja kamelin takin yhdistelmästä. Taidanpa valita tuon yhdistelmän maanantain työasuunkin. 
Oltiin vähän ulkokeittiöostoksilla. Hankittiin pannuja, jotta voidaan kokkailla ihania wokkeja ja muita ulkosalla.
Edellisen postauksen tähtenä oli Tyttönen ja nyt on Lettusen vuoro. Hän osallistui uusien pannujen tutkimiseen aktiivisesti. Kaikki uusi kiinnostaa kovasti, etenkin jos kyseessä on jotain teknistä.
Ennätettiin jo testata wokkia ulkosalla, ollaan siis syöty taas hyvin tänäkin viikonloppuna.
Nyt vaan innolla uuteen viikkoon, eli energiaa kaikille töihin meneville ja teillekin, jotka aloitatte talvilomailun!

6 Comments

  1. Lettusen innokasta loikkaa wokkipannuun seuraa varovainen katse: vähän kokeilen vaan, ei tarvitse laittaa tulta alle. Ei pitäisi sanoa nyt, mutta on syötävän suloinen kuten 'pikkusiskonsakin' aiemmassa postauksessa.
    Minä niin toivoisin, että kaikki lumi ja loska sulaisi pois ja pääsisi kopsuttelemaan kuiville kaduille.
    Mukavaa viikkoa myös sinulle!

  2. Anne

    Hiih, paistettiin kyllä lettuja pannulla, muttei toki Lettusta 🙂

  3. Anne

    Hän on kyllä sellainen noiden katseidensa kanssa 🙂 Viisas ja rauhallinen, tuntuu että hän ymmärtää ihan kaiken mitä selittää – siksi tuleekin juteltua hänelle tosi paljon.

  4. Anne

    Kiteytit hyvin tuon ilmeen 🙂 Onhan nuo valkoiset pörröt niin suloisuuksia kertakaikkiaan.

    Kuivia kelejä täälläkin halajaan, sekä itseni, että koirien takia.