Lupasin teille täksi päiväksi terassiin ja pihaan liittyvän postauksen. Tässä tulee. Se on aina niin pienestä kiinni, että saa jonkun innostuksen – ainakin minulla. Tällä kertaa se oli tuo kaunis ulkotuli. Meille oli töihin tullut lomani aikana Menulta moderneja ulkotulia ja pakkohan minun oli retkahtaa moiseen. Tästä tietysti innostuneena olen fiilistellyt terassia ja pihaa sateellakin. Tulella on niin ihanan rauhottava ja rentouttava vaikutus.

Tulipesään laitetaan lamppuöljyä, sitä saa vaikka ruokakaupasta. Öljylyhdyn hyvä puoli on, että se jaksaa palaa tuulessa ja pienessä sateessakin.

Meidän suloisuudet osallistuvat tietysti kaikkien uusien juttujen ihailuun. Sadekaan ei haittaa näitä veijareita, pihalla on ihana telmiä märällä nurmella.

Juuri ennen sadetta ennätin hetken nautiskella tekstiilisomisteluista. Tuossa Kartellin tuolissa on ihana lueskella kirjaa, lampaantalja pehmikkeenä. Tässä tulen istumaan monta kertaa vielä syksyn aikana. Onneksi tuolin voi siirtää metrin oikealle, sitten se osuu katon alle. Eipä haittaa sadekkaan.

Mun lempipaikka taitaa kuitenkin olla tuo Fatboyn säkkituoli. Olen köllötellyt siinä koko kesän aina kun on ollut aikaa. Mitä mukavin paikka ottaa aurinkoa. Iltaisin siinä on lämmin olla torkkupeittoon käpertyneenä. Viltti on 1×2-mallistosta ja tyyny Johanna Gullichsenin.

Nyt on tulossa virallinen mökkikauden päättäjäisviikonloppu. Tuollainen ulkotuli on muuten mahtava tuliaisvinkki! Voin vaan kuvitella miten hieno se on vaikkapa laiturilla, rannalla, terassilla tai missä vaan.

Meillä jatkuu pihanautiskelut ihan täysillä vaikka ilmat muuttuvat syksyisiksi. Vähän vaan vaatetta päälle, torkkupeitto harteille ja tulet palamaan. Siinäpä se.

7 Comments

    • Eikö oo ihana. Me tilataan noita vielä lisääkin, nyt ovat melkein lopussa. Sit voin lähetellä sinne päin sellaisen. Tuotahan tulee poltettua koko talvenkin.

    • Mitä enemmän tuota on nyt poltellut, sitä enemmän siitä tykkää. Eli hyvä ostos 🙂

  1. Minä etsin kaunista lyhtyä sisätiloihin, olisiko sinulla ehdottaa jotain?
    Ja nuo sinun ihanan valkoiset koiruudet, mitä rotua ne ovat?
    -Kati

Write A Comment