Kuten olen kertonut teille aiemminkin, pyykinpesussa ja pyykin lajittelussa olen tarkka. Valkoiset pyykkini pesen aina valkoiselle tarkoitetulla pesuaineella. Lajittelen myös koneelliset niin, etten sujauta mukaan edes haaleita pastellinsävyisiä vaatteita. Haluan pitää valkoiset valkoisina aina. Bio Luvilin Classic-pesuaineen avulla voin pestä valkoiset vaatteet joko 60-asteessa tai 40-asteessa. Classic-pesuainetta on kahta versiota, jauhemainen valkaisuaineellinen ja nestemäinen valkaisuaineeton.
Ostan mieluiten täyspuuvillaisia t-paitoja ja toppeja, näin niiden hoitaminen on helpointa. Kuitenkin joissakin paitapuseroissa tai t-paidoissa on mukana esim. lycraa. Ne pesen aina matalammassa lämpötilassa, eli 40-asteessa. Tekokuidut eivät pidä kuumasta pesulämpötilasta. Mieluiten lajittelen koneelliset niin, että puuvillaiset valkoiset ovat omana satsinaan ja tekokuitua sisältävät omana koneellisenaan. Kuten näkyy, täysien koneellisten aikaansaaminen ei ole vaikeaa, sillä valkoisia vaatteita on paljon.
Pukeutumishuoneen seinämä näytti kyllä erityisen raikkaalta, kun siihen oli koottu vain valkoisia vaatteita. Samalla paljastui tämän innokkaan pyykkaajan heikkous – silitys. Seuraavaksi otankin silitysrumban, siihen meneekin tovi kun saan nuo kaikki vastapestyt valkoiset sileiksi. Normaalisti silitän vain paitapuserot ja parhaat t-paidat. Suurin osa pinojen topeista ja paidoista on onneksi alusvaatteita. Käytän aina joko hihatonta tai hihallista t-paitaa aluspaitana.
Valkoisten lempivaatteiden seurana käytän myös valkoisia kenkiä. Kokovalkoisuus on kaunista.
Pääsin silittämiseen saakka. Kodinhoitohuoneen ylälaatikosta avautuu kätevästi silityslauta. Aurinkoisena päivänä ovi auki pihalle ja keveä fiilis päälle. Näin pääsen alkuun tässä kotihommassa. Kivoimpia silitettäviä ovat valkoiset puuvillat. Rauta saa olla kuumana, eikä tarvitse olla turhan varovainen.
17 Comments
Kuvissa vilahtaa Puman matchit. Kiitos vielä vinkeistä. Tulivat oikeassa koossa heti. Ihan parhaat tennarit ikinä! Pelittivät myös helteisessä Lontoossa. -Johanna
Hei vitsit, kiitos kun kerroit! Puman Matchit on olleet mun ihan suosikit myös, haluaisin pitää niitä joka päivä, mutta täytyy antaa välillä valkoisten kenkien levähtää, etteivät ihan kulahda 🙂 Näillä on tietty mulla vielä erityistunnearvo, kun sain ne isännältä lahjaksi.
Kerrohan vielä, että miten ihmeessä valkoiset pysyvät valkoisena myös kainaloista! Vaikka en paljon hikoilekaan, niin kerran kun kainalot kostuvat dödöstä ja on päällä valkoinen paita niin morjens, sinne jämähti!
Sama ongelma!! :O TODELLA ärsyttävää. Eikä ole yhtikäs mikään poppakonsti tähän vielä auttanut, ei mitkään kaupasta saatavat ihmetahranpoistajatkaan. 🙁
Niinpä, tuo ongelma tulee deodorantista ja hiestä, eikä siihen oikeastaan ole mitään poppakonstiakaan. Itse olen ratkaissut asian käyttämällä aluspaitaa (siksi mulla noita valkoisia on hirveästi). Mielummin otan sen läikän alustoppiin kun hyvään kauluspaitaan. Vaihtelen sitten joka päivä tietysti puhtaan aluspaidan, niitä tulee pyykattua paljon ja usein. Kestää hetken ennen kuin kainalo pinttyy. Pyrin myös valitsemaan paitapuseroita, jotka eivät ole ihan tiukkoja, ettei kainalaokohta mene ihan ihon myötäisesti, sekin estää läikkien syntymistä.
Hei, enpäs ollut ajatellutkaan tuota aluspaita-asiaa! No jatkokysymys, mikä on hyvä aluspaita, mistäniitä olet hankkinut? Pitäisi olla aika ohut, myötäinen päällä!
Ostan kaikki alusteepparit ketjuliikkeistä, mistä milloinkin. Niissäkin otan usein kokoa suuremman, etteivä ihan hinkkaa kainaloa. Valitsen mahdollisimman ohuita kankaita enkä sellaisia missä on liikaa lycraa. Niiden kierto on runsasta, joten uusin varastoa jatkuvasti ja hävitän kulahtaneita.
Sinä olet kyllä oikea kodinhengetär! 🙂 Vaikka kyllä minäkin sentään pyykkiasiat osaan entisenä rättialan ihmisenä. Silitys on sitten mulle ihan pakkopullaa, mutta etenkin kesällä melkein jokapäiväistä, koska tykkään pellavasta. Ja mahtavat nuo valkoiset pinot t-paitoja! Mulla on mustia aika paljon, mutta ei mitään tuohon verrattuna! Leppoisaa sunnuntaita Turkuun!
No en tiedä miten olen, joissain asioissa joo, mutta kyllä mulla vaan ne tavara- ja vaatepinot kertyy pöydille ja tuoleille. Sellaiset pesu- ja puhtaushommat on mulle mieleisempiä kuin järkkäilyt. Silitys on jotenkin tylsää, vaikka aina kun silittelee (hoidan isomman kasan kerralla), miettii, että tämähän on tosi rentouttavaa.
Minäkin haluaisin tietää, jos sulla on vinkki kellertävien kainaloiden puhdistamiseksi. Olen itse käyttänyt silloin tällöin valkoisille vaatteille tarkoitettua tahranpoistoainetta ja antanut sen vaikuttaa ennen pesua. Se on auttanut hintsusti.
No kun ei oo mitään poppaskonstia oikein tuohon. Muuta kuin aluspaita ja välttää ihan ihon myötäisiä vaatteita.:)
Ihanat t-paitapinot! Sen täydellisen, valkoisen t-paidan löytäminen on vaan aika vaikeaa. Kaula-aukon pitää olla sopivankokoinen, samoin hihojen mitta on tärkeä. Ja tietysti laatua pitää olla niin, ettei saumat ala kiertää tms. Mitkä tai mikä on sinun suosikkipaitoja?
Eikö, valkoiset teepparit on ihania 🙂 Tämän hetkiset lempparit olen löytänyt Tiger of Swedeniltä ja Acnelta. Joskus näissä kalliimmissakin kyllä saumat vähän kiertää, sillä monesti ne on mallin takia leikattu vinoon. Siksi on tärkeää oikoa paitaa muotoonsa kun sen kuivattaa.
Kadehdittava pino valkoisia T-paitoja! 😉
Minulta jäisi varmaan 2/3 osaa käyttämättä, jos vaihtoehtoja olisi noin paljon.
Miia
Hihi, suurin osa noista on aluspaitoja ja toppeja. Sellaisia päälliteeppareita vain yksi pino 😉
Ihana postaus 🙂 Pyykkihuolto on kotitöistä melkeinpä kivointa. Ulkona narulla liehuva puhdas pyykki, vastasilitetyn paidan tuoksu ja ne puhtaiden vaatteiden pinot 🙂 No, huvinsa kullakin 😉
Aurinkoista viikkoa!
Pyykinhuolto on kyllä ihan mukavaa, puhdas pyykki on sellaista arjen luksusta. Ihana pukea puhdas pyjama, tai paita tai farkut tai mikä tahansa päälle. 🙂 Aurinkoista myös sinne!