Kuvasin teille vähän kuraisia kenkiäni, mutta älkaa häiriintykö kurasta, vaan keskittykää aiheeseen. Olen oivaltanut tämän talven aikana, kuinka tärkeää on omistaa kunnolliset kengät. Reipastuneen ulkoilutahtini takia vanhat linttaan astutut lammastöppöset eivät tosiaankaan riitä oikeastaan minkäänlaiseen ulkoiluun, ei edes koiran ulkoilutukseen. Sellaisilla olen kuitenkin useamman talven selvinnyt. Ei ihme, jos pidemmät lenkit eivät ole maistuneet. Sitäpaitsi ovathan huonot kengät metsälenkeillä ihan suorastaan vaaralliset.

Ja sitten saapuivat liukkaat kelit. Niin hyvät kun Meindlit ovatkin, ympärivuotinen malli ei ole liukkailla keleillä pohjista tarpeeksi pitävä. Olen vähän hurahtanut sauvakävelyyn ja siinä on tärkeää kenkien mukavuus ja pito, eikä lämpimyydestä ole haittaa. Liikuntaan innostunut isäntä oli hankkinut itselleen urheilukäyttöön Icebugit, ja vaati myös minua hankkimaan sellaiset. Ei kuulemma halua pelätä että kaatuilen.
Erilaisista malleista valitsin lopulta myös kaupunkikävelyyn sopivat mallin. Näitä kenkiä käytän liukkailla keleillä myös työmatkoilla ja siis kaupungilla asioidessani. Kadut ovat pahimmillaan erittäin liukkaat, enkä halua jännittää asioilla kipittäessäni. Samat kengät on testattu ja todettu myös ihan mahtaviksi sauvakävelylenkkeihin ja koiralenkkeihin. Nastapohjat ovat tosi pitävät, mutta älynastojen ansiosta, ne eivät kolise liikaa sisälläkään. Esimerkiksi ruokamarketissa tulee käveltyä myös sisällä pitkät pätkät, eikä nastoista ole haittaa.
Enpä välttämättä olisi itse tajunnut panostaa tämän tyyppisiin kenkäratkaisuihin, mutta koska olen enemmän kuin tyytyväinen näihin, halusin jakaa innostuksen myös teidän kanssa. Kyllä kengät on etenkin talvella tärkein asuste. Nastapohjakengät ovat ovat jo turvallisuuden kannalta aika must. Icebugit eivät ole edes kalliit.
Molemmat kengät on ostettu Partioaitasta.
Onko teidän talvikenkäosasto kunnossa?
24 Comments
Hei kiitos tästä vinkistä! Tulee tarpeeseen, olen meinaan haaveillut nimenomaan varrellisista, liukkaille sopivista kävelykengistä, juoksuunhan niitä on lenkkareita, mutta varrelliset kävelyyn. Avot, tässähän ne!
Nuo Icebugit on supermahtikset, ei voi kun suositella. Kävely on ilo, ei tarvitse jännittää.
Tämä postaus oli kuin minulle tehty! 🙂 Olen itsekin innostunut pitkän tauon jälkeen sauvakävelystä, mutta huomasin, että sehän on hengenvaarallista puuhaa näillä liukkailla keleillä pelkissä tavallisissa juoksutennareissa. Olenkin juuri miettinyt, millaiset olisi hyvät tähän tarkoitukseen ja olin päätymässä vaelluskenkiin. Sinä annoit tässä kaksi hyvin potentiaalista vaihtoehtoa, kiitos! Tärkeää on kyllä pystyä liikkumaan turvallisesti ja Suomen talvikelit haastavine olosuhteineen asettavat jalkineillekin omat vaatimuksensa.
Liukkaille suosittelen ehdottomasti Icebugeja, ne ovat erittäin tärkeä hankinta tänne talviseen Suomeen. Vaelluskengät taas ovat ihan mahtavat ei liukkaille keleille ja siis ympärivuotiseen liikkumiseen. Molempia siis tarvitaan 🙂
Mulla samat Icebugit ja voin myös suositella kaikille. Mahdollistaa hyvän vauhdin myös liukkailla keleillä. -Bruno
Eikö ole ihanat. Ihan jokaisella tulisi näillä leveysasteilla olla moiset nastakengät, myös lapsilla!
Minä sain Icebugit joulupukilta ja olen niiiin onnellinen niistä. Aivan mahtava ulkoilla liukkailla keleillä, kun ei tarvitse sipsuttaa ja varoa. Olen välittänyt Icebug-ilosanomaa nyt kaikille tutuille ja muillekin, jotka valittavat liukkaista keleistä.
Sanos muuta, oikein nautin lähteä tänäänkin pitkälle lenkille koiran kanssa, vaikka tiet ovat ääriliukkaat. Siellä me painettiin liukkaita katuja pitkin eikä liukastuttanut yhtään. Miten mahtavaa. Toivottavasti moni älyää ostaa tuommoiset 🙂
Nuo ovat todella tyylikkäät icebugit, mun malli enemmän tuollainen vaelluskengän näköinen, mutta siis ihan mahtavat popot. Hyvät kengät sulla 🙂 Mukavuus ja turvallisuus ennen kaikkea!
Terv.ingrid
Eihän sillä ulkonäöllä ole väliä, pääasia on mukavuus ja pitävyys. Ne vaelluskegän näköisetkin on kivoja. Ja nimenomaan mukavuus ja turvallisuus ennen kaikkea näillä liukkailla.
Täällä yksi onnellinen icebugien käyttäjä muutaman vuoden ajalta. Koiranomistjalla on pakko olla ulkoilukengät keliin kuin keliin.
Tuollaiset kaupunki-icebugit vois hankkia sitten, kun nämä nykyiset sanovat työsopimuksensa irti.
Turvallisia lenkkejä!
-Minna
Sinäpä olet jo tovin omistanut nuo mainiot kengät. Halusin nimenomaan muistutella näistä täällä blogissa, moni ei vielä tunnu tietävän moisista kengistä.
Turvallisia lenkkejä myös sinnepäin!
Kiitos! Alkuvuoden aikana tulen toisen koiran kanssa lenkkeilemään sinne rannikolle ja Koodiin. Koiraa en Koodiin tuo, pysyköön hotellissa. 🙂
-Minna
Jee, laita sitten viestiä niin tiedän olla paikalla kun saavut Koodiin. Haluaisin ehdottomasti tavata sinut 🙂 ja Koodiin on koiratkin tervetulleita.
Ihastuin näihin juuri ja mietin voiko kengällä ajaa autoa.
Onko sinulla kokemusta?
Olisi tarvetta autoilla ja sitten ulkoilla välillä.
Vaikuttavat hyviltä ja muotoilu miellyttää.
Voi ajaa nuo kengät jalassa, itse ainakin ajan töihin icebugit jalassa ja hyvin menee. En edes huomaa että minulla on nastapohjat kengissä kun ajan autoa. Nämä eivät ole sellaiset piikkipohjaiset, mitä olen nähnyt mummojen pikkikalosseissa 🙂
Kiva kuulla.
Nyt lähtee Icebugit ostolistalle 🙂
Mahtista, et varmasti kadu ostosta!
Iso peukku täältä sekä Meindl:leille että Icebugeille.
Meindl:ien nimeen olen vannonut jo parikymmentä vuotta, ovat loistavat sekä kunnon vaelluksilla että koiralenkeillä. Vaeltamisen takia oma mallini on ihan tuhti vaelluskenkä, mutta toimii loistavasti ihan lähimetsissäkin.
Icebugeilla olen kävellyt 2-3 vuotta – aivan loistavat (käytössä ns. vaelluskengän tyyppinen malli)! Tällä hetkellä en mielelläni muita kenkiä edes laittaisi jalkaan, ovat käytössä niin koiralenkeillä kuin kauppareissuillakin. Autoa pystyy niillä ajamaan hyvin, samoin toimivat hyvin esim. kaupan kivilattioilla. Aiemmin olen kokeillut muiden merkkien nastakenkiä, Icebugit ehdottomasti paras valinta.
Hei mahtava kuulla noin pitkiä ja hyviä käyttökokemuksia. Olen siis tehnyt mahtavat hankinnat molempien kenkien osalta.
Tiedän että tulen käyttämään noita vaelluskenkiä älyttömän paljon aina kun ei ole liukasta, liukkailla taas icebugeja. Hyvä varustautua molempiin olosuhteisiin. Ja icebugit on mahtavat, kun ne nastat ei ole sellaiset piikkipohjaiset.
Olen katsellut icebugeja ja odotellut alennusmyyntejä. Onko kengissä normaali koko? Ajattelin tilata netistä ja nuo koot ovat aina vähän ongelmallisia? terv. Marjaana
Hei Marjaana. Itselläni on icebugeista ihan normaali kokoni, kokotaulukosta selviää hyvin miten nuo numerot menevät. Eli suosittelen sitä kokoa jota normaalistikin käytät kengissä.
Itse kävin juuri äsken ruokiksella ostamassa 30 %:n alella nuo samat kuin sulla, mutta mun normaalikoko on 41 ja noista kävi 40, mutta kun kokeilin juoksutossuja Icebugilta siinä samalla, niistä 41 1/2 oli pienempi kuin tämän mallin 40! :O Eli tästä syystä vaikka vuosia mietin, en ikinä tilannut Stokkan syksyn kantisaleista koska epäröin kokoja…varmasti tuo yo. muutenkin skrodempi malli ehkä tekee sen että pienempikin koko menee verrattuna napakoihin juoksutossuihin. Nyt odotan innolla kotiinpääsyä ja lenkkiä koiran kanssa, ekaa jolloin ei tarvitse paniikinomaisesti pelätä kaatumista, jee!! 😀
Jei, kiva kuulla. Kokojen kanssa saa aina vähän sumplia. Mullakin olisi mennyt puoli numeroa pienemmät, mutta koska mun jalkapöytä on aika korkea, tuntui normikoko kuitenkin paremmalta. Ja tosiaan, eri malleissa vielä koot vähän heittelee.
Oli varmaan ihanan pitävä lenkki uusilla kengillä 🙂 justiin uutisissa kerrottiin miten terveysasemalle on tullut paljon kaatuneita ihmisiä – kyllä kannattaisi varautua icebugein.