Tiedättekö, tajusin just aamulla, etten ole koko talvena käyttänyt nahkanilkkureita. Olen ollut joko lenkkareissa tai pakkaskengissä. Sisällä tietysti aina sisäkengissä, toisin kun tänään, nimittäin nämä kevyet nahkanilkkurit ovat kyllä oikeastaan ihan mahtavat sisäkengät. Liukkailla tai märillä keleillä näillä ei paljon ulkona kävellä. Tokihan autolla kuljettaessa menisivät, jos ei tarvitsisi kun vaan astua muutama askel ja takaisin sisään, töihin tai kauppakeskukseen.
Oletteko te raaskineet tai uskaltaneet käyttää nahkanilkkureita ulkokenkinä?
Uusi huivi oli myös sisällä kaulassa, tykästyin niin tuohon väritykseen, että jätin sen piristämään asuani. Ja kuvassa istahdin pöydän reunalle, nimittäin katselin vähän noita uusia Mulberryn kangaskirjoja. Välillä on virkistävää ihailla tuollaisia perinteikkäämpiä kangasmalleja ja Mulberryn kevään kokoelmissa on aika upeita kankaita.
Muutamia tyynyjä töihin onkin jo saapunut Mulberryn kevätkokoelmasta. Klassikkoruutua uusissa sävyissä ja samettipintaisena, jes. Mutta suosikkini on tuo pellavapohjainen maisemaprintti, ja mikä ihana harmaan sävy siinä.
Kolahtaakos klassinen tyyli?
13 Comments
Hei,
tee joskus bloggaus noista koiristasi! Lettunen on niin ihana aina vaan, mutta tyttö jää vähemmälle. Olisi mukava lukea niiden erilaisuudesta.
Kiitos toiveesta 🙂 tiedätkö on pitänyt monta kertaa tehdänkin, joten joskohan pian saisin jutun kasaan. Ovat tosiaan erilaisia, vaikka kyllä on paljon samaakin. Lettunen on maailman kiltein ja empaattisin, tosi älykäs ja tajuaa hirmuisen paljon puhetta. Tyttönen on hätäisempi, tosi tottelevainen, on kauhuissaan jos huomaa tehneensä väärin 🙂 eikä kyllä siis edes tee väärin sen takia, pitää hassuja ääniä ja hänellä on ihania omia huvittavia tapoja ja eleitä, kerrassaan suloisuuden huipentuma.
Koti menee kyllä hyvin modernilla linjalla, valkoista ja harmaata ja beigeä. Kesähuvila on 120 v. Vanha ja siellä on alkuperäiset huonekalut joten sitä olen sisustanut klassisilla tyynyillä, noi Mulberryn klassikkoruudut sopis sinne. Uusi projekti alkamassa, jonne tulee beach house tyyli, taas erilainen:) selailen juuri inspiksiä Instasta!
Ai että kuulostaa ihanalta tuo kesähuvila! Mä niin tykkään vanhoista jutuista, vaikka kotona haluankin tyylin olevan verrattain selkeä. Sekoittelu on kivaa, minusta klassikkokuosit sopii tosi kivasti ihan moderniin ympäristöön, niin tulee sitä pehmeyttä ja persoonallisuutta.
Ihanat Mulberryn tyynyt! Ja vastaus kysymykseen, kyllä kolahtaa klassinen tyyli. Ei mulla muuta.
-Minna
Eikö oo, tyynyhullu täällä yrittää vastustaa tuota maisematyynyä..olis niin ihana valkoisten pellavalakanoiden koristeena makkarissa 🙂 Ja mäkin tykkään klassisesta yhdistettynä moderniin.
Minkä hintaista ovat nuo kuvan Mulberrytyynyt?
Vitsit, en muistanut katsoa tarkkaa hintaa töissä. Mutta siis tuo maisemakuosinen taisi olle 83 € ja samettiruutu n. 120-130 € (ilman sisuksia). Sinne päin anyways 🙂
Itse kipitän nahkanilkkureissa aina myös kaupungin talvessa, joka täällä pk-seudulla melko
loskainenkin välillä. Varsinaiseen pidenpään ulkonaoleskeluun laitan sitten vuorelliset nahkasaapikkaat. Olen tällainen "pidän surutta kunnes hajoavat" tyyppinen käyttäjä. 🙂 Aitonahkaiset on siitä huiput kun aina sukat kuivat, vaikka nahan väri pinnalta on mennyt tummaksi eli kastunut selväksi. Vähän kuin kauniit kumisaappat siis. 😉 Nämä nykyiset kauniit sirot ruskeat yksilöt on Aleksi 13 valikoimista syksyllä 2012 ostettu n. 90e vain muistaakseni. Edelleen tosi hyvässä kunnossa vaikka olen ahkersti käyttänyt syksyt, talvet ja keväät näitä suosikkeja! Toki välillä muitakin popoja käytössä. Pakko kyllä tunnustaa, että mieheni! juu huoltaa näitä kenkiä aina silloin tällöin oikeaoppisesti mehiläisvahoilla sun muilla (samalla kun omatkin kenkänsä). Itse olen patalaiska tässä suhteessa.. T: vakkari-lukija TM joka nauttii
kovasti tästä ihanan laadukkaasta blogista!
Kiitos kivasta kommentistasi 🙂
Hyvät nahkakengät kyllä kestävät, etenkin jos niitä malttaa huoltaa. Itsellä vaan tuppaa olemaan vähän liukas/ohutpohjaisia tapauksia, joten olen ollut vähän varovainen niiden suhteen. Ja sulla on ollut hyvät nahkakengät, jos ei ole varpit kastuneet, mulla kun usein sattuu just märällä varpaat kastumaan pelkissä ohuissa nahkakengissä. Mutta vuorelliset nahkasaappaat ovat kyllä hyvät, itsellä ei ole tällä hetkellä yksiäkään saappaita…
Minä käyttäisin vain nahkanilkkureita, jos vaan olisi mitenkään mahdollista. Mutta nämä edestakaisin sahaavat Etelä-Suomen säät…. Ja kaduille levitelty hiekoitussepeli, nahkakenkien pahin vihollinen. Mutta kengät kulkevat kassissa ja vaihdan ne tarvittaessa töissä jalkaan, työmatkoilla aina mukana. Se on kyllä sanottava, että nahkapohjaiset kengät ovat erittäin liukkaat kokolattiamatoilla ja lentokentillä. Monet kerrat on tullut juostua kentillä konetta vaihtaessa kaksi askelta eteen yksi taakse -tyylillä. Mutta silti en niitä vaihda, tuntuvat niin mukavilta ja ryhdikkäiltä jaloissa. Itse vannon ranskalaisen Clif-merkin herraintyylisiin nauhakenkiin. Niitä minulta löytyy useassa värissä sekä matalalla että korkeammalla varrella.
Herraintyyliset klassiset nahkakengät on ihan huiput, ne sopii asuun kuin asuu ja ovat aina tyylikkäät. Itsekin mieluiten vetelisin eleganteissa nahkakengissä koko talven, mutta valitettavasti nämä meidän sääolosuhteet ja oma mukavuudenhalu asettavat siihen rajoitteen. Etenkin koiranomistajana arvostan kenkiä joilla uskaltaa kävellä jäisillä kävelyteillä huoleti ja nauttia koirien kanssa ulkoilusta. Siihen ei ihan riitä kauniit nilkkurit. Ja koska olen mukavuudenhaluinen, tulee nuo järeät talvikengät jotka pitävät varpit myös ihanan lämpiminä, sujautettua aamulla jalkaan myös työmatkan ajaksi. Tietysti mulla on töissä myös kauniit nahkanilkkurit, jos on ihan pakko kipaista vähän edustavammassa setissä kaupungille 🙂 mut ellei pakko, niin icebugit rulaa. Mutta eiks oo mahtava että on kenkiä myös tähän ilmastoon!
Hei,
Minkä kokoiset mulberryn tyynyt ovat ja hinta?
-kiitos 🙂