Tänään oli sellainen kylmyys, että saatoin oikein hyvällä omallatunnolla vetaista päälleni talven parhaan ostokseni, nimittäin pehmoisen ja lämpimän Malene Birgerin neuleen. Löysin tämän loppusyksystä Jenny Storesta, enkä ole mitään muuta vaatekappaletta kiskonut päälleni yhtä monta kertaa talven aikana. Joka aamu joudun pakottamaan itseni tarttumaan johonkin toiseen paitaan.
Käykö teille koskaan tällaista vaateihastusta, josta ei pääse yli eikä ympäri.
Pehmoinen ja mukava neule ilostuttaa, samoin tekee valo ja tuoreet kukkaset. Tulppaanit eivät ole ihan lempikukkiani, mutta eihän niitä voi vastustaa tähän aikaan vuodesta. Tai toisaalta pitkävartisista ranskalaisista tulppaaneista tykkään kovinkin paljon, mutta niitähän ei voi napata noin vain ruokakauppareissulta mukaan.
Töissä tulppaanikimppu on aseteltu Muuton hennosti roosan sävyiseen maljakkoon. Tämä malli on aivan täydellinen tulppaaneille, tuo kapeneva suuaukko asettaa kimpun kauniisti. Vähän nuupahtaneita välillä nuo ruokakaupan kimput. On aina yllätys, kuinka veltot varret napakan muovin alta löytyykään. Tämä kimppu on ihan siedettävä. Onko teillä muuten jotakin vinkkiä tulppanien hoidon suhteen?
14 Comments
Ihana rento neule!
Juu, siksi just liian ihana 🙂
Minä laitan tulppaanit aina vähintään tunniksi kylmään veteen muovikääreen kanssa ja tämän jälkeen ei kannata laittaa maljakkoon liian paljon vettä, ihan muutama sentti riittää. Jos vain mahdollista, kukat on hyvä laittaa yöksi viileään. Mutta eipä tulppaaneja saa kestämään ainakaan viikkoa enempää, jos sitäkään.
Itse tykkään kovasti tulppaaneista. Kun kyllästyn joulutähteen, ostan ekan kimpun, joka on aina se kaikkein parhain ja upein ja jota ei jaksa olla ihastelematta.
Mä laitan myös ensin tuossa muovikääreessä maljakkoon. Mutta laitan kyllä vettä maljakon puoliväliin, kun musta se haihtuu niin nopsaan enkä muista lisätä, sitten kuivuvat pystyyn. Heh, laiska kastelija. Nämä ensimmäiset sesongin tulppaanit on aina niitä ihanimpia, freesejä.
Sitä vaan että tosi kiva kuva sinusta! Yksinkertaisen kaunista kaikki.
Piilomajan Kati
http://www.piilomajassa.wordpress.com
Kiitos Kati 🙂
Onpa kaunis maljakko!
Minä laitan tulppaanikimpun veteen kääre ympärillä joksikin aikaa, sitten kääre pois ja leikkaan pienen pätkän varresta. Seuraavana aamuna vaihdetaan vesi ja leikataan taas pätkä pois. Minulla ainakin tulppaanit kasvavat vaikka maljakossa olisi miten vähän vettä, mutta tuolla leikkelyllä ne pysyvät sopivan pitkinä. Ja reilun viikon saan katsella samaa kimppua maljakossa. 🙂
-Minna
Eikö, vähän tekisi mieli kotiinkin tuota maljakkoa.
Mulla jää aina tuo varren leikkaaminen, pitäisi vissiin. Ja vielä noin toistona. Mä vaan oon vissiin liian hätäinen. Mulla harvoin kestää tulppaanit kauniina viikkoa, pitää siis testata sun vinkkejä, kiitos 🙂
Ihana röntsyneule!
No juu, just sellainen mukava röntsy 🙂
Lisäisin vielä, että kannattaa leikata terävällä veitsellä pätkät pois ennen veteen laittoa.
Laittaa käärettä vielä tiukemmin kukkien ympärile ja tosiaan kylmään veteen ainakin puoleksi tunniksi.
Päivittäin kun vähän katkaisee varsia ja vaihtaa kylmän veden niin saa nauttia kukista pidempään.
Anne L.
Kiitos Anne vinkistä, pitää tosiaan jaksaa suorittaa tuo varren leikkuu. Jospa seuraava kimppu pysyisi vähän kauniimpana. Mulle käy usein niin, etteivät kukat edes aukea…
Mitä kokoa sun neule on?
Se on XS, tuo on verrattain väljää mallia.