Karhu käänsi kylkeä ja kysyi – joko päivä on?

Tänään on Heikin päivä ja silloin vanhan kansan mukaan taittuu talvi. Tiedättekö perinteistä mitään ja seuraatteko niitä. Minusta on kiva tietää miten muinoin on ajateltu ja toimittu. Että kevättä kohti mennään, mutta muistetaan silti nauttia niistä hetkistä joissa ollaan, eikä vasta tulevista. Joskus hätäisellä tuppaa tuo unohtumaan.
 
Perinteistä hypätään meidän keittiöön… 

Ostettiin joskus joulukuun alussa tuollainen yrittien kasvatussysteemi. On ihan mahtava, ollaan oltu tosi tyytyväisiä siihen. Nuo yrtit ovat jo yli kuukauden vanhoja, paitsi tänään joukkoon tuikkaamani kynitty korianteri. Yritin piilotella sitä tuonne rehevämpien ja kauniimpien joukkoon. Napsin yrttejä vähän joka paikkaan, jopa leivän päälle. Talvisaikaan yrittiviljelmä myös valaisee tunnelmallisesti keittiön.

Näiden kahden alkujutun jälkeen pääsenkin päivän varsinaiseen aiheeseen. Nimittäin ruokakaapin heräteostoihin. Minulle sattuu sellaisia aika usein. Kun sitten siivoilen kuiva-ainekaappeja, löydän sieltä unohtuneita merkillisiä purkkeja. Osaa on tarvittu johonkin reseptiin ja osa on muuten vain mielijohteesta päätynyt ostoskärryyn.

Tuleeko teidän tehtyä ruokakaappiin heräteostoja? Tässä samalla ajattelin kysellä näille muutamille kaapista löytämilleni merkillisyyksille käyttövinkkejä, sillä eihän ruokaa saisi haaskata. Joten pistäkäähän vinkkejä jakoon!

Maapähkinävoit, nämä kuulemma säilyvät tosi pitkään, sikäli siis ei ole hoppu. Normaalisti olen käyttänyt maapähkinävoita ihan paahtoleivällä ja joskus jossain itämaisessa ruoassa mausteena. Nyt ei oikein paahtoleivät ole ruokalistalla, joten jos teillä on herkullisia ohjeita joihin noita voi upotella niin vinkatkaahan.

Jossain terveyspuuskassa olen intoutunut ostamaan kikherneitä. Mutta mitä ihmettä noista voisi tehdä? Kiitos jo etukäteen vinkeistä myös näiden suhteen.

Pistetäänpä ruokakaapitkin kevätkuntoon!

29 Comments

  1. Kik-herneet ovat huippukäteviä! Itse lisään niitä sellaisenaan (tai pannulla esim. chilin tai valkosipulin kanssa pikaisesti paistettuna) salaatteihin antamaan ruokaisuutta. Sopii ihanasti esim kylmäsavulohisalaattiin tai halloumisalaattiin.

    Jamie Oliverilla on myös ihana kik-herne-purjokeitto, joka on superhelppo ja nopea tehdä (löytyy googlaamalla helposti). Itsetehty hummus on taivaallista. Eikä vaikeaa. Tulinen tomaattikeitto kik-herneillä on myös hyvää ja ruokaisaa.

    Ihan noin kolmen sekunnin mietinnällä tuli nää mieleen. Kikkikset on ihania pelkästäänkin ja vaikka naturel munakkaan kaveriks.

    Helppo ja terveellinen raaka-aine, ihan suosikki ja aina mulla kaapissa.

    -maia

    • Namskis, kuulostaa tosi hyvältä. Kiitos siis, kokeilen ohjeitasi 🙂 En vaan ikinä ole tehnyt noista mitään, joten korkea aika.

  2. Ooh! Minäkin teen usein heräteostoksia ruokakaupoissa! Varsinkin Stockan herkussa, Ruohonjuuressa ja Kupittaan Citymarketissa 🙂 Noista löytyy aina kaikkea jännää… Tee Satay-kastiketta siitä peanutbutterista! Aivan ihanaa vaikka broilerivartaiden kanssa. Netti ohjeita pullollaan, hesarin ohje oli muistaakseni tosi hyvä!:)
    -johanna

    • No niinpä, juuri mainitsemissasi tapahtuu erityisen paljon tuota heräteshoppailua 🙂 Hei kiitos kun muistutit Sataysta, tykkään siitä, mutten ole vielä ikinä itse tehnyt.

  3. Peanut butter sopii vaikka nuudeliruokiin ja kuten anonyymi sanookin kikherneitä voi käyttää melkein mihin vaan: salaattiin, riisiruokiin, keittoihin…Hauska tuo karhujuttu, en ollut kuullutkaan. Tänään tuntui jotekin keväiseltä! 🙂

    • Jaa, niin että vaan sekoittaa nuudelisössön joukkoon… 🙂 kokeilen! Nämä kikherneet ovat mulle ihan outoja, pakko kokeilla kun kerran jo löytyy kaapista.

      Nuo perinneasiat on hauskoja, kiva tietää mitä muinoin on ajateltu.

  4. Kikherneista saa katsasti hummusta lisaamalla oljya, persiljaa, tahinia ja sitruunamehua ja mausteita. Hyvia myos salaatissa ja keitoissa (erityisesti tulisen tomaattikeiton kanssa). Maapahkina voi taas on hyvaa esim tulisen salaattikastikkeen muodossa: desi vetta, desi tota, 1/4 oljya ja chilia maun mukaan, sitten tehosekoittimeen. Ja on muuten hyvaa myos omenalohkon paalla. Meenkin tasta valipalalle 😉

    • Aijai, namskis. Kiitos vinkeistä, pakko kokeilla, kaikki kuulostaa niin hyvältä. Ja nyt tosiaan iskee nälkä, vaikka just söin 🙂

  5. Joskus ehkä olen ostellut mitä ihmeellisimpiä purkkeja ruokakaupasta, mutta kun ne jäivät käyttämättä, niin olen ihan suosiolla nyt jättänyt ne kauppaan. Muissa kaupoissa heräteostoksia tulee tehtyä. 🙂
    Herkkuviikkoa sinulle!
    -Minna

    • Mä oon yrittänyt vähän skarpata noiden ruokaheräteostojen (ja muidenkin) kanssa. Mutta toisaalta, jos yrittää käyttää kaikki mitä ostaa, niin saattaa löytää kivoja uusia makuja.

      Ihanaa loppuviikkoa!

  6. Meillä rouskutellaan tuoretta varsiselleriä maapähkinävoihin dipattuna. Toimiva ja terveellinen yhdistelmä!

    • Ui, tavallaan en tykkää varsiselleristä, mut siks just tykkään. Pitää kokeilla tuota yhdistelmää. Ja vielä terveellinen, iso plussa!

    • Nigellan suklaapalat kuulostaa just nyt liian hyviltä, oi näitä ruokavinkkejä 🙂 Kiitos myös muista ohjeista, kokeilen 🙂

  7. Hei, kokeile maapähkinävoita bataattikeittoon, itse tykästyin siihen.

    • Ai, uskon että toimii, siispä tätäkin on testattava jossain vaiheessa 🙂

  8. Punasipuli
    Purkki Kidneypapuja
    Purkki kikherneitä
    50-100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
    2-4 valkosipulinkynttä
    0,5dl oliiviöljyä
    3rkl balsamiviinietikkaa

    Tämä on niin hyvää! Kokeilethan?

    T. Heidi

    • Ooh, nam, ihania aineita, ei voi tulla kun hyvää. Lupaan koklata! Kiitos Heidi.

  9. Ihana tämä sinun blogi. Täältä saa hyviä vaatevinkkejä ja myös sisustusvinkkejä. Olet laittanut oman kotisi tosi nätiksi.

  10. Minäkin käytön kikherneitä melkeinpä mihin vaan: yrttien kanssa paistettuna kalan lisukkeeksi, sellaisenaan salaattiin tai jauhelihakeittoon, hummukseen. Mutta viimeaikainen suosikki on ollut falafel-pihvit, joita olen tehnyt Marttojen YouTube-sivulta löytyvällä kätevällä ohjeella. Kannattaa testata!

    • Kiitos Pia, noitakin on testailtava. Tässähän saa alkaa vaikka kikherneviikoille, niin paljon hyviä vinkkejä tullut!

  11. Kokeile banaanilettuja. halutessasi vaihda vehnäjauho tattari- ja riisijauhoon. Pähkinävoita letulle, on herkkua! Myös ruisleivälle se sopii, jos leivän paahtaa.

    • Just edellispäivänä tein banaanilettuja, enpä hoksannut sipaista pähkinävoita niiden päälle. Ruisleivän kanssa kuulostaa vähän oudolta, mutta täytyy testata – olen avoin uusille mauille 🙂

  12. Jos rullaat itse sushia, niin pieni nokare maapähkinävoita rullan päälle ja avot! Sopii törkeän hyvin wasabin seuraksi 🙂

Write A Comment