Aiheena tällä kertaa laukut, nimittäin valittuihin Sokoksiin, eli Helsingin keskustan, Tampereen ja Turun Wiklundin Sokos-tavaratalojen valikoimiin on tullut uutuutena Marimekon laukut ja pienasusteet. Ne löytyvät omasta shopistaan asusteosastolta.

Sain kunnian järjestää blogissa arvonnan, jossa kaksi onnekasta voittaa itselleen Marimekon laukun, siitä lisää postauksen lopussa. Kilpailu on päättynyt.

Kävin katselemassa laukku- ja asustevalikoimia Sokoksella ja lainailin myös muutamia laukkumalleja kuvausta varten. Näin pääsin kunnolla hypistelemään materiaaleja ja yksityiskohtia. En ollut ennen tarkemmin tutustunut Marimekon laukkuihin. Muistelen vain, että minulla on aikoinaan ollut markiisikankainen olkalaukku ja monenlaisia pikkuisia kangaskukkaroita.

Markiisikankaiset laukut ovat jo suosittuja klassikoita. Unikkokin näyttää vaihteeksi tosi skarpilta ja freesiltä.

Pikkuiset kukkarolaukut (49,50 €) ovat aika käteviä jos mukana täytyy pitää vain välttämättömimmät, kuten silmälasit, avaimet ja pankkikortti. Etenkin töissä hyvä pitää mukana.

Nahkaiseen Tasku-pussukkaan (69 €) ihastuin erityisen paljon. Tätä oli ruskeana ja mustana. Pikkulaukku toimii vaikka iltalaukkuna, tai isomman laukun sisällä pitämässä pikkutavarat aisoissa. Korttilokerikon ansiosta sitä voi myös käyttää lompakkona. Tällaisen mustan saan arpoa täällä blogissa!

Matkuri-laukun (229 €) klassinen malli iskee myös minuun täysillä, muistan omistaneeni nuorena vastaavanlaisen laukun. Tässä voisi olla oma seuraava musta peruslaukkuni. Näitähän on kankaisena ja nahkaisena. 
******
OSALLISTU KILPAILUUN :
Kilpailu on päättynyt!
Sain kilpailupalkinnoiksi yhden Veronika-laukun ja yhden Tasku-pussukan, voittajia siis valitaan kaksi kappaletta. 
Osallistu laukkukilpailuun kommentoimalla tähän postaukseen  
-mistä Marimekon tuotteista sinä pidät eniten ja oletko jo tutustunut Marimekon laukkuihin.
 
Palkinnot:
-keltainen Veronika-laukku
”Tässä laukussa kannat vaivattomasti päivän tykötarpeet. Laukku asettuu mukavasti joko olalle, kyynärtaipeeseen tai käteen. Laukku sulkeutuu magneettilukolla ja sisäpuolella on vetoketjullinen tasku.” (arvo 69 €)
-musta Tasku-pussukka 
”Päällinen pehmeää nahkaa, vuori puuvillaa. Laukku sulkeutuu vetoketjulla ja siinä on kätevä rannelenkki. Sisäpuolelta löytyy vetoketjullinen pikkutasku ja neljä korttipaikkaa maksukorteille.” (arvo 69€)
Kilpailu alkaa heti ja päättyy lauantaina 31.1.2015 klo 24.00.
Muista liittää kilpailuvastaukseen sähköpostiosoitteesi, näin saan sinuun varmasti yhteyden mahdollisen voiton yhteydessä.
Kiitos kaikille osallistujille!

”yhteistyö”

258 Comments

  1. Pidän Marimekon verhoista, minulla on ollut monia. Tällä hetkellä minulla on tosi vanha olkalaukku. Pussukka olisi kiva.

  2. Omat Marimekot löytyvät astiakaapista! Siirtolapuutarhaa täytetään kokoelmistoon? Mustapussukka tulisi tarpeeseen! -janica-

  3. Himoitsen marimekon nahkalaukkua nyt,kaapissa ovat jo miniweekender ja perusolkalaukku. Tuo mustapussukka olisi kiva kokoelmaan 🙂

  4. Marimekko on mielestäni uudistunut kivasti viime vuosina, ja sen myötä olen myös itsekin löytänyt sen uudelleen. Huomaan löytäväni Marimekolta kaikenlaista niin vaate- kuin sisustuspuoleltakin. Erityisesti pidän kuitenkin juuri astiapuolesta, Oiva-sarjan astiat, erityisesti valkoisina, ihastuttavat suuresti. Tasku-pussukka olisi kyllä ihana klassikko laukkuvalikoimaani 🙂 jejota@utu.fi

  5. Tasaraitapaidat forever<3 lisäksi kotona on AINA Marimekon servettejä.
    Tasku-pussukka olisi ihana!
    Ines

  6. Rakastan Marimekkoa ja kotoa löytyy astioita, lakanoita, mekkoja, lastenvaatteita ja laukkuja. Sain mieheltäni lahjaksi tuon Matkurin ja voin kyllä suositella; sinne mahtuu sisään vaikka ja mitä! Seuraava himotukseni on tuo pussukka, joten mukana arvonnassa!!

  7. Musta Tasku-pussukka on ihan täydellinen!!! Upeaa uutta Marimekkoa.
    Jos tuon voittaisin, lähettäisin sen tyttärelleni joka asuu ulkomailla ja pitää erityisesti "suomituotteista".
    eeva.vahamaki@hotmail.com

  8. Kotoa löytyykin jo paljon marimekkoa, veroina, pyyhkeitä, kylpytakkeina ja uusin ihastukseni on pikkuserkku-laukku.
    Taskyakin olen monesti kaupassa hypistellyt, mutta sinne se on vielä tähän saakka jäänyt.
    Olisipa ihana voittaa se tästä itselle 🙂

  9. Lempituotteeni marimekolta ovat ehdottomasti trikoiset raitalakanat 🙂 Seuraavaksi haluaisin hankkia kevään mallistosta mekon ylioppilasjuhliini ja musta tasku-pussukka olisi ihanaakin ihanempi lisä juhlalookkiini 🙂

  10. Marimekkoa löytyy etenkin lakanoista, pyyhkeistä ja pöytäliinoista. Tasku-pussukka ihahduttaa selkeydellään, toivotaan arpaonnea. -koilis-

  11. Olen hurahtanut Marimekkoon täysin. Opiskelijabudjetilla se on hiukan turhan kallis, mutta välillä sitä pitää laatuun sijoittaa. Muutamia aarteita olen saanut haalittua ja niistä parhaimmat ovat jouluna saatuneet trikoo pussilakanat. Ne täytyy aina heti aamulla laittaa pesuun, jotta ne saa jo illalla takaisin käyttöön ja saa mahtavaakin mahtavemmat unet. Marimekon laukkuihin olen päässyt myös tutustumaan, ne ovat niin kestäviä että useamman vuoden rippilahjaksi saatu laukku kesti, kunnes se täytyi valitettavasti heittää pois rikkoutumisen takia.

    annina.krakin@suomi24.fi

  12. Löysin juuri Kokkolan Kulmakaapista Jokapoika-paidan harmaana hyvässä alessa. Se on ihana❤️ Näin sen kerran kampaajalla Gloriassa Anna Teurnelin päällä ja ajattelin, että tuo on saatava. Huippu klassikko. T. annele.heikkila@elisanet.fi

  13. Itse olen Marimekon suurkuluttaja, enkä osaa nimetä yhtä suosikkiani. Käytössäni on päivittäin jotain Marimekkoa, tänään tunika ja jokapäiväisessä käytössä laukku sekä lompakko. Tuota Tasku-pussukkaa olenkin monesti hypistellyt, sopisi kivasti jatkamaan nahkaisen olkalaukun ja lompakon kokoelmaa. Seuraavaksi kuitenkin huntsittaisi hommata joko Siirtolapuutarha-astioita tai Tasaraita-lakanat. Marimekon freesaus on ollut onnistunut vaikka miinusta on pakko antaa tuotannon vahvasta siirtymisestä Aasiaan.

    Sanna.p.hoffren@gmail.com

  14. Marimekon keittiötekstiilit ovat tulleet vuosien saatossa hyvinkin tutuiksi. Tuo musta nahkapussukka on kyllä varsinainen namupala!
    -Jusu

  15. Tarvitsisin tuollaisen tasku-pussukan joka päiväiseen käyttöön, kun nuo tärkeät tavarat hukkuvat aina jonkun ison laukun pohjalle. Ihana palkinto! Terv. susanna5@wippies.fi

  16. Kommentoin jo aiempaan postaukseen tuota Taskua. Olen miettinyt sen hankintaa jo syksystä lähtien. Olisipa hienoa, jos ei tarvitsisi enää miettiä, vaan onnetar suosisi.

  17. Uusiin Marimekon laukkuihin en ole tutustunut. Ainakin musta Tasku vaikuttaa ajattomalta. Marimekon tuotteista ihailen eniten astioita.
    EmHa

  18. Pidän Räsymatto-astioista. Myös Marimekon nipsupenaali on käytössä päivittäin. Marimekon laukkuja mulla on ollut useampi aktiivikäytössä muutama vuosi sitten.

    ansamaria1(at)gmail.com

  19. Marimekon olkalaukku on työkäytössä verraton. Niitä löytyykin kaapista useampaa väriä. Nahkaisia Marimekon laukkuja olen käsissäni pyöritellyt, mutta en ole saanut hankittua vielä! Tasku olisi siis enemmänkin kuin tervetullut!
    -Jutta
    juttawargelin@gmail.com

  20. Ehdottomia Marimekko suosikkejani ovat astiat ja mekot, mutta seuraavaksi ajattelin hankkia ihan perus tasaraita paidan.

    (aino.stromberg(a)gmail.com)

  21. Siirtolapuutarha-kangas on minua eniten ihastuttanut kuosi Marimekolta. Nyt siitä on tullut kevääksi mekkojakin. 🙂

    maalipurkilla(a)gmail.com

  22. Meillä on ollut lapsuudesta asti Marimekon verhoja, lakanoita ja pyyhkeitä. Ja aina on löytynyt joku marikassi, ja niitä pussukoita. Myös astioita olen alkanut keräilemään. Nyt haaveilen juurikin noista Marimekon nahkalaukuista.

    – tii

  23. Olenko tutustunut Marimekon laukkuihin? Jo vain!! Ja omistankin pari kangaslaukkua: ison sinisen unikkokuosisen ja pienemmän Laukka-kuosisen olkalaukun. Nämä miellän tosin kesäkasseiksi. Kukkaroita on montaa kokoa ja erilaisissa käytöissä (kolikkokukkaro, penaali, meikkipussukka…). Pitkään olen haaveillut nahkaisesta Marimekon laukusta ja juuri tuo musta Matkuri voisi olla minunkin seuraava arkilaukkuni: täyttää kriteerit 🙂 Tasku voisi olla kätevä sitten sinne sisälle, josta sen voisi napata mukaan esim. lounaalle mennessä. Tosin kelpaisi sitä Taskua kuljetella nykyisenkin laukun sisuksissa 🙂 (vinkki onnettarelle…)

    -Tarja-

  24. Olen himoinnut jo hyvän aikaa Marimekon nahkaista Matkuria:-) Myös astiat olisivat ihania! Omistan vaan jo valmiiksi "hieman" liikaa astioita yhdelle ihmiselle.

    heidi.j.olander at gmail.com

  25. Marimekkoa olen käyttänyt oikeastaan teini-ikäisestä alkaen, kun ostin ensimmäisiä penaaleja. Minulla on vieläkin kaksi penaalia käytössä. Lisäksi käytän ainoastaan trikoolakanoita, ihanat raidat. Mekkoja on monta Marimekolta sekä tuo Matkuri ruskeana nahkaisena. Tuo Tasku on aivan nerokas juttu, sen ottaisin, jos voittaisin. Toki tuo kevään uutuusväri keltainenkin piristää kummasti 🙂 Terhi R terhi.rummukainen@turunakk.fi

  26. Hienoa, että Sokos myy myös Marimekon laukkuja. Paras muistoni Marimekon tuotteista on
    tasaraitapusero nuoruudestani. Viime kesänä ostin Marimekon ison mustavalkoisen kassin ja tuo ihana musta Tasku-pussukka sopisi sen kanssa erinomaisesti. Ihana arvonta. t. Anu (kytosavu@elisanet.fi)

  27. Itse pidän erityisesti Marimekon vaatteista, joista löytyy ihania kuoseja ja värejä. Nyt raskausaikana olen ostanut muutamia Marimekon tunikoita joille varmasti löytyy käyttöä myös raskauden jälkeen. Ihanan monikäyttöisiä vaatteita siis.
    Marimekkoa löytyy kotoamme myös sisustuksesta sekä astioista.
    Vanhimmat ja tärkeimmät "Marimekot" eli verhoja ja pöytäliinoja olen saanut äidiltäni joka on ne omassa nuoruudessaan hankkinut ensimmäiseen omaan kotiinsa 🙂
    Marimekko on siis siirtynyt meillä äidiltä tyttärelle ja ensimmäiset Marimekon vaatteet onkin jo tulevalle vauvallekkin hankittu.

  28. Itse pidän erityisesti Marimekon vaatteista, joista löytyy ihania kuoseja ja värejä. Nyt raskausaikana olen ostanut muutamia Marimekon tunikoita joille varmasti löytyy käyttöä myös raskauden jälkeen. Ihanan monikäyttöisiä vaatteita siis.
    Marimekkoa löytyy kotoamme myös sisustuksesta sekä astioista.
    Vanhimmat ja tärkeimmät "Marimekot" eli verhoja ja pöytäliinoja olen saanut äidiltäni joka on ne omassa nuoruudessaan hankkinut ensimmäiseen omaan kotiinsa 🙂
    Marimekko on siis siirtynyt meillä äidiltä tyttärelle ja ensimmäiset Marimekon vaatteet onkin jo tulevalle vauvallekkin hankittu.

  29. Ehdottomia suosikkejani Marimekolta ovat mustavalkoraidalliset trikoolakanani. Astiastoista siirtolaputarha on myös jatkuvassa käytössä. Näistä uudemmista nahkalaukuista olen ihaillut juuri etenkin tuota Tasku-pussukkaa, olisi söötti ja ehdottoman monikäyttöinen!

  30. Marimekon nahkaisia laukkuja olen katsellut jo kauan "sillä silmillä". Marimekon iso lokki-kankainen kangaskassi on toiminut minulla vuosia rantakassia, kätevää, kun sen voi pestä, eikä hiekalle laskemista tarvi siten pelätä.

  31. Kyllä nuo Marimekon laukut ja pussukat on suosikkeja. olivia(at)luukku.com

  32. Lemppareita ovat Siirtolapuutarhasarjan astiat. Laukuista ei ole toilettilaukkuja lukuunottamatta vielä kokemusta, mutta laadukkailta ja ajattomilta vaikuttavat.
    eeva-k(a)hotmail.com

  33. Ruskea Tasku-pussukka on monikäyttöinen. Yhdistäisin sen mustaan asuun. Käsilaukussani säilyy järjestys Marimekon kukkaroiden avulla

  34. Aikoinaan ollut Marimekon verhot yksi ainoa pusero, ei yhtään laukkua tai muuta tekstiilituotetta. Nyt käytössäni Marimekon mukeja, kulhoja ym. taloustavaraa, niistä pidän.

    Näin äskettäin (mainos) aivan ihanat, runsaskukkaiset ja värikylläiset tennarit, mutta olivat tietojen mukaan viime kevään mallistoa, eikä enää saatavilla, joten sen suhteen myöhästyin. Harmi, olivat todella herkulliset.
    Sirpa

  35. Aina pn meikkipussukka ollut Marimekon mallistosta. Nyt mukana liihottelee lokki-pussukka. Nahkalaukkujen pehmeyttä on tullut monesti ihmeteltyä. Nahkalaukut ovat mahtava lisä meille, jotka pitävät maltillisemmista kuoseista…

  36. Sukat makkaralla -juomalasit ja mini-matkuri ja tasku-pussukka ovat suosikkejani.
    sirena.rainamaa(at)gmail.com

  37. pidän marimekon pussukoista, joita voi käyttää penaalina
    emmi.saali a luukku.com

  38. Suosikkejani ovat astiat, laukkuihinkin olen jo ehtinyt tutustumaan – varsinkin nahkaiset versiot ovat todella paljon mieleeni!

    tigertins (a) gmail.com

  39. Vuosien varrella marimekkoa on kertynyt kotiini monenmoista. Astioista erityisesti Oiva-kannu ja -mukit ovat tällä hetkellä kovassa käytössä(mustavalkoinen räsymattokuosi), niin iihanat… Tytölle olen ostanut sukat makkaralla -laseja eri väreissä. Minulla on myös monia vanhoja verhoja ja pöytäliinoja, joita säilytän tällä hetkellä kaapissa, mutta en raaski luopua niistä, kun ovat niin kauniita. Lisäksi mulla on aina vähintään yksi maripaita, yleensä tasaraita, tällä hetkellä mustavalkopilkullinen. Olen ihastellut noita nahkaisia pussukoita ja pikkulaukkuja. Jospa nyt pääsisin sellaisen omistajaksi:) terkuin Pauliina

  40. Matkuri-kassi konjakin ruskeana on pitkä aikainen haaveeni! Joskus vielä sijoitan tuohon ihanuuteen!
    Tasku-pikkulaukku on minulle uusituttavuus ja ihastuin heti!

    nelli.saarinen(a)hotmail.com

  41. Suosikkeja on paljon, moni klassikko, kuten Iloinen-takki (tai kihlatasku). lumikko on simissäni kyllä loppuunkaluttu. Monta laukkua ja kassiakin olen pitkän elämäni aikana ehtinyt loppuun kuluttaa.
    alvansu@gmail.com

  42. Mulla on ruskea nahkainen mini-matkuri, joka on kyllä palvellut hyvin. Nyt aion voittaa tuon tasku-pussukan, sen kokoiselle olisi käyttöä.

  43. Mulla on iso ruskea Matkuri ja se on todella monikäyttöinen ja sinne mahtuu!

    Yt,
    JohannaKL

  44. Minulle tutuimpia ovat Marimekon meikkilaukut. Sen vuoksi myös tuo tasku-pussukka kiehtoo kooltaan. Kevättä kohti Veronika-laukussa on juuri sopivat värit. henna.halva@hotmail.com

  45. Minulta löytyy muutama Marimekon kankaasta ommeltu verho. Tuollainen pikkuinen nahkapussukka olisi kyllä ihana!

  46. Marimekkoa on kotona monessa muodossa. On meikkipussukoita (ovat ihan huippuja!), astioita ja kodin tekstiilejä. Haaveena on ollut juuri kyseinen nahkapussukka : )

    hennaohtonen@hotmail.com

  47. Minulla on paljon marimekko vaatteita, mutta ei yhtään laukkua. Tasku-pussukka on ihana.

  48. Mustavalkoiset verhot, juurikin nuo Tasku-laukut sekä mustavalkoraitapaidat (jotka työssäni erityislasten kanssa verrattomia) ovat suosikkeja! Musta Tasku olisi niin hieno! 🙂

  49. Marimekkoa löytyy kodin tekstiileissä, meikkilaukkuina ja astioissa. Nahkapussukka on ihana!

    Pirkko V

  50. Oih, juuri tuota samaista Tasku pussukkaa olen käynyt hypistelemässä Marimekolla mutta kun ei ollut alessa niin jäi ostamatta. Muutenkin Marimekko on mielestäni uusiutunut mukavasti ja perinteisiin laukkumalleihin on tullut enemmän nahkaisia versioita. Tykkään!

  51. Kotoa löytyy Marimekon kankaista ommeltua pöytäliinoja useassa eri kuosissa. Kätevin työlaukkuni on Marimekon.

    Marita H

  52. KÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄK! Mä en kestä! Niiiiiiiiiiiin ihania laukkuja! Tahtoo-oooo-ooooo! Mun lemppari on aina ollut Matkuri-laukut, sellanen löytyy, mutta se on pahasti kulunut, ettei sitä viitsi käyttää 🙁 tosi harmi, kun se on niin kaunis! Nämä olisivat täydellisiä Matkurin korvaajia <3

    Ihanista ihanin arvonta ikinä <3 ihanaa talvenjatkoa!

    mehukattinen@gmail.com

  53. Marimekon laukut ovat minulle hyvinkin tuttuja. Aikaisemmin työn puolesta, nyt käyttäjänä. Markiisilaukku on päiivittäisessä käytössä, mutta nahkaista en vielä omista. Sellainen olisi tervetullut 🙂
    t. Anna

  54. Laukuista on tietysti lemppari kautta aikain ollut se kirkkaanpunainen kanvas-kankainen läppälaukku, joka oli jo omina lukioaikoinani kaikkien lempparikoululaukku 🙂
    Lisäksi omistin unikko-kuosiset puukengät, voi ne oli ihanat! Muuten kait se lemppari on legendaarinen Mari-skooli!

  55. Nahkaiset laukut näyttävät erityisen hyviltä, sellainen olisi mukava saada 🙂 Aikanaan olen omistanut useammankin kangaslaukun.

    Satu

  56. Marimekon laukkuja olen käyttänyt vuosia ja seuraan säännöllisesti, mitä uutuuksia valikoimiin tulee. Nahkainen tasku-pussukka olisi kiva saada käyttöön!

  57. Marimekon laukkuja on tullut kannettua, minulla on sekä itselle hankittuja että "perinnöksi" saatuja, monta ja kaikki mustia 🙂

  58. Marimekko ympäröi arkea; sitä löytyy lakanoista, pyyhkeistä, keittiöpyyhkeistä, laukuista sekä lasten, miehen ja omista vaatteista…

  59. ihania! Tasku-pussi löytyy minulta konjakin värisen. Nyt haluun mustan 😉

  60. Melkein aina jokin Marimekon kassi käytössä ja tekstiilejä löytyy myös kotoa..
    Leena

  61. Ratian suunnittelema nahkainen laukku ruskeana ollut nyt käytössä useamman vuoden ja tykkään kovasti. Tuttuja laukut muutenkin pitkältä ajalta.

    Anaska

  62. Marimekon pussukan ja meikkilaukun omistan, kiva olisi tutustua muihinkin. Nimimerkki itä-suomi.

  63. Oi voi kyllä: Marimekkoa löytyy tästä taloudesta ja paljon. Kankaita, verhoja, pöytäliinoja, lakanoita, vaatteita, astioita, meikkipussukoita… ja pari laukkua myös. Noista on ihan mahdoton valita suosikkia: uusin Mari -tuote on joululahjaksi saamani ihanan pehmeä kylpytakki, joten sanotaan nyt vaikka että se on tällä hetkellä eniten "in" mun kirjoissani 🙂

    Marimekon laukut ovat siis tuttuja ja omistan itsekin kaksi canvas -laukkua. Nahkalaukku on vasta haaveissa, vaikka olen niitä ihastellut siitä asti kun valikoimiin tulivat. Tuo Tasku on yksi himoitsemistani laukuista, joten voi miten olisi mahtavaa voittaa se…

    tyyli.casual (at) gmail.com

  64. Ihana arvonta 🙂 tuon Tasku-pussukan olen kauan meinannut hankkia, mutta tähän asti tyytynyt lainaamaan siskon omaa.. Joten kovin olisi ihanaa omistaa oma Tasku:)
    tanja.kukkonen@netikka.fi

  65. Olihan mulla aikoinaan käytössä pieni Marimekon olkalaukku, isosiskolta "perittynä". Nykyäänkin valikoimasta kiinnostaa eniten laukut ja sisustustuotteet. Tällä hetkellä haaveilen kuitenkin Marimekon nahkalompakosta.
    backinreverieÄgmailÖcom

  66. Aarne, puhelin reistaa, tukikohdan kommentti.. siirtolapuutarha-astiat ja muija-tunika ovat tän hetken suosikkeja, mutta paljon muutakin Marimekko kotoa löytyy. Lakanat ovat lähes kaikki Marimekkoa jne. Tasku-pussukka onkin olut ostoslistalla, olisipa ihana voittaa se tästä.

  67. Olen ihastunut Siirtolapuutarha-astioihin. Niitä olen pikkuhiljaa kotiini hankkinut. Toki tuo Tasku on ollut haaveissa jo pitkään.
    jannix@luukku.com

  68. Marimekko on kulkenut mukana aina lapsuudesta, opiskelujen kautta näin työelämään saakka monessakin muodossa. Se on tärkeä osa kotia ja nyt näin esikoista odottaessa olikin ensimmäisenä kiiruhdettava ostamaan tulevalle pienokaiselle muutamia iki-ihania klassikoita.

    Tasku-pussukka toisi ihanaa järjestelmällisyyttä pian täyttyvään hoitolaukkuun, jonka seasta äitikin sitten voisi tuntea itsensä tyylikkääksi etsiessään pieniä tavaroita. Pussukkaa olen jo monesti hypistellyt Marimekon kauniilla lasihyllyillä. 🙂

  69. Vanhoja Marimekkokankaita on pöytäliinoina ja tyynyinä.Tasku on kiva.

    t.Late

  70. Veikkaisinpa, että vaimo ihastuisi ikihyviksi tuohon taskupussukkaan. 🙂

    T: Carl (carl.willandt(ät)gmail.com)

  71. Marimekon pyyhkeet ja kankaat ovat suosikkejani, niitä löytyy kotoa. Tuota Taskua olen hypistellyt useamman kerran, vielä on jäänyt hankkimatta.

    Ripi
    ripi@hotmail.fi

  72. Ilma-paita Tasaraidoilla on kestosuosikki. Käytössäni on 3 paitaa. Kosmetiikkalaukut kulkeneet matkoilla mukana jo 20 vuotta. Tasku-pussukka saisi hyvän kodin ja pääsisi varmasti myös maailmalle!
    ulla.l.liimatainen@gmail.com

  73. Heips!
    Marimekko on tullut tutuksi jo ihan pikkutyttönä, minulla oli silloin harmaa mekko, jossa oli ihan mieletön määrä pieniä taskuja pienen tytön tärkeille tavaroille. 🙂 Tällä hetkellä löytyy vaatteita ja laukkuja, suosikkejani ovat Tasaraitapaidat ja iso kangaskassi, joka on mitä parhain kauppakassi.
    -Minna
    laurilamin(at)gmail.com

  74. Uskomatonta! Omalla ostoslistalla on just arvonnassa oleva ihana Tasku-pussukka eli nyt vaan peukut pystyyn, että onni potkasee! 🙂

  75. Marimemon laukut, kosmetiikkapussukat, kynäpenaalit ja lompakot on minulla ollet jo pitkään käytössä. Samoin muut tekstiilit mm. verhot, pöytäliinat ym. on meillä Marimekkoa.

    Lara T.

  76. Eniten pidän Marimekon astioista, olen hamstrannut niitä kaapit täyteen. Laukuista on kokemuksia ison Unikko -kassin, Urbaani -olkalaukun ja Buddy -repun muodossa, kovasti olen tykännyt.

    Tuollainen musta Tasku -pussukka on ollut haavelistalla jo jonkin aikaa, joten toivottavasti arpaonni suosii!

    maarit.lahti@welho.com

  77. Marimiekkoa minulla on ollut vuosien varrella vähän joka katergoriasta, ensimmäisenä tulee mieleen penaalikukkarot ja laukut, jotka olivat ihan must koulussa. Erityisen kivoja ovat mielestäni lastenvaatteet, niitä on kiva antaa lahjaksi.

    -maia
    (emariaem@hotmail.com)

  78. Montakohan marimekon kankaista pöytäliinaa omistan.. 😉 Nuo nahkaiset laukut ovat kyllä tosi hyvännäköisiä, Tasku-pussukan omistaisin mielelläni!
    mariak1(at)jippii.fi

  79. Minulla on käytössä täysin loppuun kulutettu musta Marimekon olkalaukku. Uusi laukku on ollut jo pidempään mietinnässä. Toivon siis arpaonnea itselleni 🙂

    sasamaarit@gmail.com

  80. Marimekon laukuista löytyy pienempää ja isompaa mustaa olkalaukkua. Isoja marimekon Unikko kankaasta tehty kassi löytyy ja yksi pienempi. Tasku pussukkaa olen pyöritellyt kädessä, että ostaisin. Olisi näppärän kokoinen eli tarvittavat jutut sopis just tuohon pussukkaan. Olen nyt vaate yms. vuoden ostolakossa, joten arpa onni olisi kiva yllätys. Osto lakko onneksi ei koske sisustamista 🙂

  81. Verhoja ja pöytäliinoja omistan sekä meikkipussin. Ihana kuosi tuo unikko, pysyy aina muodissa ja tuo keltainen Veronika laukku on tosi ihana ja tuo kesän odotuksen jo pintaan.
    klaara49@luukku.com

  82. Marimekon nahkalaukut on todella upeita! Tasku pussukka on ihana ja niin monikäyttöinen! Ihastuin myös isoon mustaan "viikonloppulaukkuun", sellaiselle olisi käyttöä! Blogiasi on kiva käydä lukemassa! Kiitos!

  83. Tuo nahkainen on tyylikäs. Kankaiset on ihan ok. Mukana arvonnassa
    Tv Marjo (marima@luukku.com)

  84. Vaatteet ovat suosikkejani sekä satiinipuuvillaiset pussilakanat =). Muutama kankainen Marimekon laukku minulta löytyy, unikko-kuosisena =). Ehdottomasti mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

  85. Heippa! Tuo Tasku-pussukka on vallan ihana. Mulla on mummin peruja konjakin varinen, mutta mustalle olisi ehdottomasti myos kayttoa. Kauhean kivan nakoisia! Tarkuin, Karo (karoliina.laine@gmail.com)

  86. Marimekon lasituotteet on ihanan värisiä, kankaat miellyttävät eritoten pöytäliinoina. Tuo Matkuri-laukku vaikuttaisi myös mun makuun mieleiseltä
    pauleceb(AT)gmail.com

  87. Marimekon astioita ja verhoja löytyy minulta. Tosin olen mieltynyt malleihin joissa kuviot on sieltä hillitymmästä päästä
    janttarainen(AT)luukku.com

  88. Tuoreimpia tuttavuuksia ovat Marimekon astiat ja niistä erityisesti Oiva/Siirtolapuutarha – mallisto. Tasku pussukkaa olen jo muutaman kerran mallaillut.

    Kopi manis

  89. No kyllä mun suosikki on tylstästi Mariskooli. Lisäksi tykkään Marimekon laukuista ja mukeista
    marialuok(AT)gmail.com

  90. Tuo Tasku pussukka on ihana ja niin monikäyttöinen, sitä olen jo jonkin aikaa ihastellut. Marimekon laadukkaita lakanoita omistan entuudestaan jo jonkin verran. t.anne annepahlman@hotmail.com

  91. Ihana arvonta! Marimekon vaatteet ja astiat ovat minulla jokapäiväisessä käytössä, kyllä tänne lisä-laukkukin kelpais!!! Tuo musta pussukka varsinkin olisi erittäin tarpeellinen. tyttiriihimaki@hotmail.com

  92. Marimekon astiat miellyttävät kovasti. Itseltäni löytyy Siirtolapuutarha-sarjaa. Yhden Marimekon laukun olen omistanut. Ostin sen varmaan 15 vuotta sitten kirpparilta ja käytin ja kulutin sen aivan puhki. Tuota Tasku pussukkaa olen ihastellut monta kertaa Marimekon liikkeissä, mutta sinne se on vielä jäänyt.
    suvi.paaskynen(at)welho.com

  93. Olen ollut aikoinaan suuri Marimekko-fani. Viimeaikoina fanitus on noussut jälleen voimakkaammin esiin. Meiltä Marimekkoa löytyy monenlaista..astioita, tekstiilejä yms.
    sanna.luomanpera@gmail.com

  94. Minulta löytyy Marimekkoa sisustusmateriaaleista ja astioista, värikkäillä kuoseilla saa piristettyä vaaleaa kotia niin kätevästi. Tuo nahkainen Tasku-pussukka on kyllä ihana! unikko4@hotmail.com

  95. Investoin muutama vuosi sitten mustaan Matkuri-laukkuun ja hyvä ostos olikin. Marimekon nahkaisten laukkujen lisäksi pidän erityisesti merkin astioista. Matkuri-laukkuni kaipaa seurakseen mustaa Tasku-pussukkaa 🙂 (tea.m.hurme@gmail.com)

  96. Pidän Marimekon ajattomista kuoseista sisustuksessa. Laukkuja, ja varsinkin tuota Tasku-pussukkaa olen useasti hypistellyt, mutta en ole vieläkään sitä raaskinut ostaa, joten sen kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni! veera.vanninmaja@luukku.com

  97. Marimekon Siirtolapuutarhaa löytyy, joten se on yksi suosikeistani. Sukat makkaralla kannu on myös tullut hankittua.
    karicepu(AT)gmail.com

  98. Marimekon kankaat ja astiat on ihania ilopillereitä sisustuksessa! Laukkujakin olen muutaman omistanut aikaisemmin, tuota nahkapussukkaa olen ihaillut ja käyttöön kyllä pääsisi jos onni potkaisisi 🙂

  99. Marimekon vaatteet on suosikkejani, raita- ja jokapoikapaidat ja mekot. Pidän myös vanhasta Marimekosta ja kaappeihin onkin kertynyt ihania mekkoja ja kankaita aina 70-luvulta asti. Uusista tuotteista Marimekon nahkalaukut ja pussukat on olleet ihailun kohteena jo pitkään.

    anskumansku76@hotmail.fi

  100. Lumimarja, Tuuli ja Kaiku miellyttää varsinkin vuodevaatteissa
    mirkkulainen(AT)luukku.com

  101. Voi kun raikas tuo Veronika-laukku onkaan 🙂
    olisi ihanaa kulkea kera aurinkoinen kesä olkapäällään.
    Marimekko aina yhtä ajaton ja tyylikäs tykkään.
    " Kesämatkassa"
    garanbola(at)gmail.com

  102. Olen myös ihaillut tuota Matkuri-laukkua! Ihanan yksinkertainen ja sopii moneen asuun!
    minnii94(at)hotmail.com

  103. Sukat makkaralla-jalalliset lasit kuuluu meidän kesään ja ulkona ruokailuun. Ihanat värit.
    Näin kalastusta harrastavana hurmaa Haukikuosi. Musta pussukkaa vaikuttaa tosi näppärältä.
    anma58@hotmail.com

  104. Ehdoton suosikkini on Marimekon Oiva sarja! Laukut Marimekolla ovat kivan simppeleitä, mutta laukkujen design kaipaisi minusta hieman nuorekkaampaa näkökulmaa.

    sanke-@hotmail.com

  105. Viime vuosina olen tykästynyt Marimekon lasituotteisiin, Sukat makkaralla-sarja on herkullinen. Ja Marimekon laukuthan on tietenkin ihan parhaita

    nellakos @ gmail.com

  106. Pal-laukku on minun suosikkini… Muuten osa Marimekon tuotteista on mun makuun liian riemunkirjavia
    sampsapie(at)gmail.com

  107. Minulta löytyy marimekon kankaisia laukkuja, reppuja kaksi ja yksi nahkainen tyylikäs musta iltalaukku. Näiden lisäksi marimekon pöytäliinoja ja Oiva-astioita. Niitä on ihana käyttää ja kauniita katsella.

  108. istä Marimekon tuotteista sinä pidät eniten ja oletko jo tutustunut Marimekon laukkuihin. Apua nyt kyllä osu ja upposi! Marimekon tuotteet ovat muutenkin olleet mielessäni todella paljon. Erityisesti nämä laukut ja siniset sukat makkaralla -sarjan kaadin ja juomalasit. Sukat makkaralla sarjaa sain joululahjaksi (luojalle kiitos) ja ovat kyllä niin kauniit. Marimekon laukuista olen tykännyt aina ovat niin äärettömän ajattomia ja kestäviä. Olisi kyllä ihana kartuttaa tätä Marimekko kokoelmaa lisää. Molemmat näistä laukuista ovat kyllä niin kauniit ja käyttöä keksin heti molemmille 😉 Ehdottomasti siis mukana arvonnassa! eerika.vasti@gmail.com

  109. Lasten tuotteet on ihanan iloisia ja värikkäitä, ehdottomasti Marimekon parhaimmistoa tällä hetkellä. Tuo Tasku on aika suloinen myös
    miljakos(AT)gmail.com

  110. Minulla on Marimekon kankaisia laukkuja ja erilaisia isompia ja pienempiä pussukoita. Myös tasaraita paitoja löytyy kaapistani. Nahkainen Tasku vielä puuttuu.
    lmattss@luukku.com

  111. Olen aikanaan ollut todella kova Marimekon fani, laukkujakin minulla on yli 10, mutta en ole ostanut yhtään uutta varmaan 15 vuoteen. Suosikkejani nykyisin ovat rahakukkarot. sannamaria77 at gmail.com

  112. Itse pidän Marimekin nahkalaukkuja laadukkaina ja ajattomina. Itseltäni löytyy musta Mini-Matkuri, joka on tälläkin hetkellä käytössä käsilaukkuna. Tasku-pussukoita minulta löytyy juuri nuo konjakin värinen sekä musta, ihania molemmat! Jos onni suosii, haluaisin voittaa nimenomaan tuon Taskun, antaisin sen lahjaksi siskolleni :).

    blackpluswhiteisgrey ät gmail.com

  113. Marimekkoa löytyy: ruskea Tasku (tykkään, niin paras! mustalle Taskulle löytyis myös käyttöä), olkalaukku, pieni kukkarolaukku, kannettavan suojalaukku. Kaikki laadukkaita!
    lennu.pin at gmail.com

  114. Kovimmassa käytössä ovat suuret Kivi-kynttilälyhdyt (harmi, että eivät ole enää tuotannossa!) ja pussukka penaalina. Laukkuihin en ole vielä tutustunut, haaveillut kylläkin. Tasku-pussukka olisi aivan huippu, toki tuo toinenkin on kiva. nannebest(at)hotmail.com

  115. Minulla on paljon Marimekon tuotteita: laukkuja, vaatteita, sisustuesineitä jne. Rakkaimpia ovat ehkä 60-luvun vintage/retromekot, joita en ole nähnyt kenelläkääön muulla. elemta@gmail.com

  116. Marimekkoa löytyy niin astioissa(siirtolapuutarha) kuin laukuissakin. Unikkokuosia ja tasaraitaa. Musta Tasku olisi mieluinen.
    Tiina S.

  117. Suosikkejani Marimekon tuotteista ovat astiat ja sisustuskankaat. Kaapista löytyy vanha Marimekon kankainen olkalaukku, mutta en ole vielä testannut Marimekon nahkaisia tuotteita. Tasku-pussukasta olenkin vähän unelmoinut. -H

    hesiki (a) luukku.com

  118. Kouluvuosieni 70-luvulla Marimekko oli raitaa ja palloja vaatteissa vihreänä ja ruskeana, kodin sisutuksessa olivat pop suuret kuviot kuten unikot ja muut lisättynä voimakkailla 70-luvun väreillä. Tämän päivän Marimekon suosikkejani ovat iki-ihanat puuvillaiset raita pussilakanat ja muutamat astiat sekä jotkut sisustuselementit kuten mainitakseni Kivi kynttilälyhdyt. Ihanatapa olisi kanniskella Tasku pussukkaa mustana kevään kynnyksellä.HeidiS, heidinluukku@netti.fi

  119. Pidän eniten lastenvaatteista ja keittiötekstiileistä sekä lakanoista. Minulle laukut ovat tuttuja, itsellä ollut useampi kankainen laukku (mm. juuri tuo perusolkalaukku mustassa värissä) jo joskus 15 vuotta sitten (?). Tosi kivoja nuo uudet mallit ja värit! Marimekko osaa pysyä ajan hermolla!

  120. Moikka,
    tykkään Marimekon olkalaukuista, jotka ovat olleet kovassa käytössä vuosien varrella. Tasku-pussukka olisi ihana. -Lumikide

    Lumikide2010(at)gmail.com

  121. Kaikki Marimekon ovat ihania mutta laukkuja ei vielä meillä löydy
    lintu6(at)luukku.com

  122. Marimekon kankaat ja tulevat kevään pussilakanat ovat niin ihania!
    Toivotaan että Mrs. Fortuna on suosiollinen mustan tasku pussukan suhteen 🙂
    mirka.harju(a)gmail.com

  123. Marimekon pussilakanoissa näkee hyviä unia. Musta pussukka minun mieleen.
    Tarja

  124. tykkään kauniista ja yksinkertaisista marimekon nahkalaukuista. /Sanni

  125. Marimekon kankaisiin olen täysin hullaantunut. Aivan mahtavia väriyhdistelmiä ja kuvioita. kankaista löytyy tilaan kuin tilaan kuoseja. Näihin uusiin laukkuihin en ole tutustunut, mutta nahkaiset pussukat näyttävät todella upeilta.

    sari.sandholm@hotmail.com

  126. Tykkään Marimekon posliineista, kaikki astiani ovat Marimekkoa. Samoin kankaat viehättävät, ja omistanpa pyyhkeitä, yöppejä ja laukkujakin…Marimekko vaan on!
    Tipsu

  127. Marimekko on lähellä sydäntäni mm.kankaat ja astiat! Laukku tulisi kyllä tarpeeseen jo suuren kokonsa puolesta<3 Päivi.H.

  128. Pidän lähes kaikista marimekon tuotteista! Niissä jokin sävähdyttää minua. Toivoisisin tuon mustan nahkalaukun osuvan kohdalleni! 🙂

  129. Kyllä tuo Tasku-pussukka on vertaansa vailla, vuosien takaa samalta merkiltä löytyy jo kotoa jos jonkin laista kassia ja laukkua, mutta nahkaisena ei vielä yhtään. Kova yritys saada Tasku kotiin??!

    Heli

  130. Oih minulla on monia, monia Marimekko-suosikkeja! Sisustuskankaita vallan rakastan ja niitä löytyykin kotoani verhoina, pöytäliinoina, tyynynpäällisissä… Lempivaatteisiini kuuluu ihania mekkoja Marimekolta. Tuo Tasku-pussukka olisi ihan super!
    Maria

  131. Joka päivä kannan olallani marimekon laukkua. En osaa muuta edes hankkia. Olenpa yhden laukun ihan puhki pitänyt. Ja muutenkin pidän kovasti marimekosta.

  132. Teepannu, tarjotin, laseja, verhoja, päiväpeittoja, mekkoja, laukkuja, pussukoita. Koko huusholli täynnä Marimekkoa 🙂 Rakkaimpia tietyt kuosit, teepannu sekä pehmeiksi kuluneet nahkalaukut ja pussukat.
    johanna.harju@sok.fi

  133. Unikko on paras,olen leikannut muovipussistanne kuvion keittiönkaapin oveenkin 🙂

  134. Olen tällä hetkellä ihastunut Marimekon astioihin, lähinnä niihin eri kuviollisiin joissa väritys on enimmäkseen mustavalkoista. Olisin iloinen jos saisin tuon pikkupussukan!

  135. Itseäni miellyttää eniten Marimekon laukut ja pussukat, sekä kankaat. Vaatteissa perinteinen Maripaita on aina mukava! Näistä kahdesta arvottavasta laukusta molemmille löytyisi käyttöä, mutta erityisesti toivoisin onnen suosivan mustan nahkapussukan kohdalla 🙂

    taijakanerva@hotmail.com

  136. Marimekko on kulkenut elämässäni mukana jo 1970-luvulta saakka; kävin kouluni mustan ja punaisen markiisikassin kanssa, ja taival jatkuu edelleen tavalla ja toisella Marimekko myötä. Musta pussukka olisi kiva. 🙂 kinnuei@gmail.com
    Heleen

  137. Lempituotteeni tällä hetkellä Marimekolta on villamekot, joita tulee käytettyä näin talvisin päivittäin 🙂

    poyhonen.essi(at)gmail.com

  138. Marimekolta löytyy aina jotain mukavaa, vaikken perinteisen unikon fani olekaan. Ostan usein esim kummilasten lahjoja marimekosta, ovat laadukkaita! Laukuista kaikki nahkaset ovat kauniita ja tuota konjakinväristä pussukkaa olen ihaillut liikkeessäkin. Tulisi todella tarpeeseen ja musta väei on kyllä monikäyttöinen! Mukana arvonnassa siis. sanni.hakli (at)gmail.com

  139. Ostin tänään juurikin samanlaista keltaista unikkokangasta kevään piristykseksi pöytäliinaksi. Ihastuttava väri! Itselleni kuitenkin haluaisin mustan pussukan. Innokas blogisi lukija 1,5v ajan. Satu.kivinen@kolumbus.fi

  140. Yläaste ja lukio meni Marimekon laukkuja kantaen. Ekaan kämppään ostin Marimekon verhot, raitapussilakanat ja peltipurkit kahville ja teelle. Muutaman vuoden tauon jälkeen löysin Marimekon uudelleen Nyt on käytössä mekkoja, pöytäliinoja, kangaskasseja ja astioita. Musta pussukka olisi tosi monikäyttöinen. Sopii vaikka iltalaukuksi. Stina

  141. Musta Tasku on ihana. Minulla on Marimekon erilaisia kankaisia kukkaroita sekä meikkipusseja sekä yksi kangaskassi joka on kyllä jo aika kulunut. leenmatt@luukku.com

  142. Koulua kävin Marimekon laukku olalla ja nyt aikuisena Matkuri on kauppakassina ja pienet olkalaukut töissä kännykälle ja avaimille. Pöytäliinoja on vain Marimekolta.

  143. Tällä hetkellä mieluisimmat ovat Siirtolapuutarha-astiat. Monet kangaskuositkin ovat hurmaavia.

  144. Ihana musta pussukka! Ennestään minulla on kaksi erimallista mustaa kukkarolaukkua ja yksi vähän suurempi suorakaiteen muotoinen, pieni käsilaukku. Sopisi siis hyvin joukon jatkoksi. susanna.nyyssonen@luukku.com

  145. Marimekon tuotteista astiat kiinnostavat tällä hetkellä eniten. Musta pussukka on kiinnostava ja muistaakseni joku päivä blogissasi oli himpun verran suurempi pussukka konjakin värisenä joka oli tosi kiva. Vuosien varrella on tullut omistettua yks sun toinen Marimekon kangaslaukku. Kiva kun nyt valikoimiin on tullut myös nahkalaukkuja. terv. Kristiina O.

  146. Marimekon sukat makkaralla kuoharilasit ovat hieno keksintö. Ne piti ostaa heti, kun saapuivat kauppoihin. Marimekon pyyhkeitä sekä pienet kivet lakanat löytyvät meiltä. Laatutavaraa. Tuo Tasku-pussukka olisi mahtava! s.lintukorpi@gmail.com

  147. En ole tutustunut laukkuihin, mutta tuo musta houkuttelee erityisesti! Tähän asti lemppareitani ovat olleet Marimekon mekot lukuisissa eri kuoseissa! 🙂

    neonmylife@gmail.com

  148. Tykkään kovasti Marimekon laukuista. Minulta löytyykin jo konjakin värinen Tasku-pussukka ja musta olkalaukku. Myös sisustustekstiileistä löytyy kauniita kuoseja. -Anu
    (markkanen.anu@gmail.com)

  149. Minulla oli 80-luvulla aivan ihana Marimekon musta laukku, tilava ja hyvännäköinen. Sitä mallia ei taida enää olla. Mutta pussukka olisi aivan ihana. t Tuula

  150. Marimekko-lemppareita löytyy monia, mutta raitapaita on kyllä se mieluisin! Varsinkin venepääntiellä. Minulla on ollut käytössä äidin vanha olkalaukku 70-luvulta. Nyt tuo musta pussukka houkuttelee! elsoderl@gmail.com

  151. Marimekon laukut ( varsinkin opiskeluajan kangaslaukut ) ovat parasta ja nykyisin nuo nahkalaukut ovat kyllä tavoittelemisen arvoisia! Joten arvonnassa mukana! Ja Marimekon kankaiden kuosit verhoissa, pöytäliinoina ja tyynyissä ihan parasta! Anne raksa-anne@hotmail.fi

  152. Marimekkoa löytyy keittiöstä verhoina ja pöytäliinana, henkarissa roikkuu muutama mekko, pyyhkeitäkin on mutta laukku kyllä puuttuu. Tytär omistaa tuollaisen Tasku-pussukan, käyttää sitä lompakkona ja on kovasti kehunut sen käytännöllisyyttä.
    sariansalonen@gmail.com

  153. Juuri eilen ihastelin Hgin Sokoksessa noita tuotteita! Nahka on monella tavalla ihana materiaali.
    Marimekkoa miulla on ollut jo 80-luvulla. Mm. kukkaro, jota käytin meikkipussina ja peltipurkki – se on käytössä vieläkin.
    Nykyisin silmä lepää erityisesti Unikossa, sen monissa värivariaatioissa.
    marin.kaupat@gmail.com

  154. Marimekon kankaat ovat ihania mutta raitapaita on kyllä aina yhtä in ja ihana. Musta pussukka on mieluisin.
    -Marjatta-

  155. Pidän lähes kaikista Marimekoista. Laukutkin ovat tuttuja ja muutamia on minullakin. Uusillekin löytyy ehdottomasti käyttöä.

  156. Hei! Itse pidän eniten vahakangasliinoista. N
    Käteviä kun on pieniä. Uusiin laukkuihin en ole vielä tutustunut. Sanna P

  157. Pidän vahakangasliinoista. Käteviä kun on pieniä! Marimekon laukkuja on ollut teinistä alkaen. Sanna P

  158. Marimekko ilahduttaa aina! Tuo musta pussukka on näistä kahdesta suosikkini, skarppi ja simppeli linja ilahduttaa yleensäkin. Toisinaan ihanat väri-iloittelutkin saavat innostumaan. Kankainen Matkuri on kulkenut reissukassinani jo vuosikymmenen, ja on yhä aivan uudenveroinen. Ilahduttavaa laatua! -Elviira [elviira13(at)hotmail.com]

  159. Marimekon kankaat jaksavat ihastuttaa vuodesta toiseen. Mukavaa, että supervärikkäiden kankaiden rinnalla on tarjolla myös maltillisempia kuoseja ja värejä. Iso matkuri on ollut iäisyyden hankintalistalla ja uudemmista tuotteista pussukka ihastuttaa! Laukkuvalikoima on suhteellisen tuttu.

    – Paula, paheanro(at)gmail.com

  160. Marimekolta mieluisimpia ovat olleet ohuemmat puuvillakankaat verhoina. Laukkuihin olen tutustunut, mutta noita nahkaisia minulla ei vielä ole. mia.2posti@gmail.com

  161. Marimekon ohuet villahuivit ovat pehmeitä ja laadukkaita, olen ollut niihin todella tyytyväinen. Tällä hetkellä käytössä on Marimekon musta nahkainen lompakko tasaraitavuorilla, siihen oheen sopisi hyvin tuo musta pussukka…
    nhelia@netti.fi

  162. Tällä hetkellä eniten miellyttävät marimekon keittiötuotteet; leikkuulaudat, kintaat ja pyyhkeet. Tuo nahkainen pussukka miellyttää myös silmää, unikkokuosi ei niinkään. matleenamarjaana@hotmail.com

  163. Ostan Marimekolta enimmäkseen lahjoja ulkomaille. Tytöillä on pallopaidat ja taskumekot, tykkään. Itselläni on musta minimatkuri. Tuota pientä tasku-laukkua olen käynyt ihastelemassa, mutta en ole vielä raskinut ostaa. Se olisi niin monikäyttöinen.

    Rva R

  164. Marimekko tuo arkeen luksusta=) Pussukka on suosikkini monikäyttöisyytensä vuoksi. Satu

  165. Tyttärelle hankin joululahjaksi markiisikankaisen olkalaukun. Sen saa nyt vetoketjullisena, mikä on tärkeää koululaiselle, ettei tavarat vauhdissa jää matkalle… Itseäni kyllä kiinnostaisi nahkainen Matkuri, se näyttää kovin kauniilta 🙂

  166. Marimekon perinteinen olkalaukku on aivan huippu. Ostin omani kouluaikoina ja se on sen jälkeen toiminut aina matkalla mukana sopivan kokoisena kassina ja viimeksi hoitolaukkuna. On muuten sellainen hoitolaukku, että mieskin kehtaa kantaa. Nyt tuo Marimekon Tasku kovasti houkuttelee. t. Johanna

    johanna.koo(at)luukku.com

  167. Minulla on juurikin laukkuja Marimekolta eniten: perinteinen musta olkalaukku, pieni beige kangaslaukku ja uusimpana punainen Matkuri-laukku. Seuraavaksi haaveilen juuri tuosta mustasta Tasku-pussukasta! Ja ai niin, monia kosmetiikkapussejakin minulta löytyy, joten laukuista tykkään Marimekolla eniten.

    suoraommel@gmail.com

  168. Marimekko on tuttu niin vaatteissa, kodin tekstiileissä, purnukoissa kuin laukuissakin. Nahkaiset laukut ovat tällä hetkellä suosikkejani, en vain ole itselleni vielä raaskinut ostaa, lahjaksi muille kyllä .
    -AA

  169. Marimekon trikoisissa asuissa on oltu lapsesta saakka ja tasaisin väliajoin Marimekon tuotteita ostan kotiinkin. Pussukasta olisin tosi iloinen.

  170. Marimekon laukkuja löytyy muutama ja kyllä niihin tulee tutustuttua usein liikkeissä hypistelemällä. Laukkujen lisäksi pidän monista Marimekon kankaista ja niitä löytyy liinoina ja verhoina. Ehdoton suosikkini on ''vanha'' joululiinani kuosista Pariisin portit. Uusin innostukseni on vaateompelu ja kaapista löytyy jo valmis mekko Saivu-kankaasta ja kesäksi on tekeillä toinen Juhannustaika-kankaasta.
    (tiinatim@hotmail.fi)

  171. Omistan nahkaisen matkuri laukun. Aivan ihanaa pehmeää nahkaa, ja Marimekon muitakin tuotteita minulta löytyy:) Lisää voi aina haluta. Ann-Maj

  172. Marimekolla on niiiin paljon ihania tuotteita, mutta lemppareimmat on varmaat kaikki ne klipsipussukat sekä raitapaidat 🙂 molempia on kertynyt useampia kaappiin. Myös pallopaitoja löytyy ja yksi maailman ihanin raitatunika. 17-vuotiaana iski kova tarve Marimekon olkalaukulle, mutta mistäs sen ikäinen tyttö siihen olisi rahat saanut. Onneksi vanhemmat avustivat ja sain kyseisen laukun ja vielä 7v myöhemminkin se on tiheässä käytössä, ja täysin ehjä! 🙂

  173. Ehdottomasti lempituotteeni on ollut jo vuosia unikko-kuosinen kynäpenaalini. 🙂 Mustan pussukan valitsisin.
    sopeutuja(at)hotmail.com

  174. Kyllähän minä tykkään kaikista Marimekon tuotteista. Kaappi täynnä vaatteita. Kassejakin on, olkalaukku, arkkitehti ja monta pientä pussukkaa. annjatla@gmail.com

  175. Matkuri-laukku on kiinnostellut jo jonkin aikaa. Myös pussukka vaikuttaa näppärältä. erika (at) iki.fi

  176. Marimekon tuotteissa kolahtavat erityisesti juurikin laukut. Niiden lisäksi sisustustuotteet herättävät ihastusta. Musta pussukka tulisi kovaan käyttöön ja tarpeeseen. meikku(at)saunalahti.fi

  177. Marimekon sisustuspuoli miellyttää vaatteita enemmän, minulla on Marimekolta mm. lakanoita ja niistä olen pitänyt kyllä kovasti. Itselläni ei ole ollut Marimekon laukkuja, mutta siskollani on nahkainen Minimatkuri.

    rismira at gmail.com

  178. Meiltä löytyy Marimekon verhoja, petivaatteita, laukkuja, lastenvaatteita, astioita jne.

    Musta pussukka olis ihana
    #Hilla MJ

  179. Tasku-pussukka olisikin kätevä! Omia suosikkeja on ehdottomasti kaikenlaiset Marimekon kankaat. Asuin aikanaan tehtaanmyymälän lähellä ja sieltä piti rahdata aina metrikaupalla upeita kankaita mm. ylijäämäpakoista. Laukkuihinkin olen tutustunut sen verran, että vanha ja nuhjuinen miniolkalaukku on vielä käytössä kun ei malta lupua. 😀

  180. Marimekolta aina löytyy jotain mukaan. Mekkoja ja laukkuja on jo monta ja kun on melkein 2v tytär, hänellekin tulee ostettua tarpeeksi. Pikku likka muuten rakstaa mun jouluna osetettu Pikkuserkku-laukku – kenellie tullut ;). noora.misslinger(at)gmail.com

  181. Marimekolta ainaa löytyy jotain mukaan. Mekkoja ja laukkuja on monta ja melkein 2v tyttölleni tulee ostettua myös Marimekolta. Hän muuten rakastaa mun jouluna ostettu Pikkuserkku-laukku – kennenlie tullut ;). noora.misslinger(at)gmail.com

  182. Ketkähän ne laukut voitti? Olisi reilua laittaa ne samaan kohtaan, jossa kerrotaan kilpailusta.
    Oli kyllä viimeinen kerta kun tämmöiseen osallistun. 🙁

Write A Comment