Voi harmaus, se jatkuu myös sisällä meillä ja erityisesti nyt makuuhuoneessa, jonne olen vaihteeksi pedannut sunnuntain lakananvaihtopäivänä harmaat pellavalakanat. Hyvin muuten nuokin sopivat uusien raitatyynyjen kanssa.

Kuvailin äkkiä makkarin kun saavuin eilen töistä. Ihan oli jo hämärää ja se näkyy sopivasti kuvissakin. Sytytin Skandinaviskin kynttilän tuomaan vähän tunnelmaa. Tuoksukynttiläkausi jatkuu mulla ympäri vuoden.

Pakko oli myös piristää harmautta pienellä kukkakimpulla. Rakastan noita pikkuisia kukkakimppuja ja muistatte varmaan nänhneenne meidän yöpöydällä pienen kimpun jos toisenkin. Tällä kertaa inspiroin sommitelman ylipitkiksi venähtäneistä sitruunamelissan oksista ja yhdestä aukeamassa olevasta tulppaanista.

Rauhallista ja seesteistä. Tuonne saan kohta pötkähtää. Jossain välissä olen suunnitellut kaikenlaista makuuhuoneeseen; seinien maalausta, topattua sängynpäätyä, pitkiä verhoja jne. Nyt taas on hetki, etten kaipaa mitään uudistusta. Parit uudet tyynyt ja sillä selvittiin tällä kertaa, ainakin hetkeksi.

Pakko vielä mainita kuvaamisesta kiinnostuneille – laitoin Olympuksen OM-D:n tositoimiin, sillä ISO-arvo on kuvissa 1600, aukko 1.8 ja valotusaika pitkä. Huomaan että Olympus pärjää ilman jalustaa paremmin näistä hämäräkuvaamisista, kun mun täyskennoinen Canon. Se johtuu vissiin siitä, että Olympuksessa on kuvanvakaajat yms. käyttäjää helpottavat systeemit, mitä taasen ei mun ammattilaisjärkkäristä löydy. Tokihan nämä ovat vähän rakeisia kuvia ja valkotasapainotkin missä sattuu, mutta en taipunut RAW-kuviin kuitenkaan.

2 Comments

  1. Harmauden sijaan olet mielestäni saanut ihanan SINISEN hetken kuvattua makuuhuoneeseenne. Levollinen ja kaunis, oikein kaunis !
    Eräs Lukijasi

Write A Comment