Sokoksella oli jokin aika sitten Supermood-kosmetiikkasarjan tilaisuus, jossa merkin perustaja Anne Kukkohovi kertoi tarinaa tuotemerkin synnystä ja esitteli tietysti myös tuotteita ominaisuuksineen. Annea on ihan mahtava kuunnella ja suosittelenkin teitä piipahtamaan Supermoodin esittelytilaisuuksissa, jos sellaisia lähellenne osuu. Oli tosi mielenkiintoista kuulla taustoja tämän luonnollisen kosmetiikkamerkin takaa.
Nykyään on alettu arvostaa entistä enemmän aitoutta ja puhtautta. Sen lisäksi tietysti myös kotimaisuutta. Jo näillä perusteilla olen itsekin ihastunut Supermoodiin. Minulla on ollut käytössä Egoboost-linjan facelift-seerumia ja kosteusvoidetta, niistä olen tykännyt todella paljon.
Ostin tilaisuudesta itselleni silmänympärysseerumin, joka sisältää pakurikääpää. Minulla on ennestään vastaava kasvoseerumi ja siihen ihastuneena halusin samaa hoitoa ja nostetta silmienkin ympärille. Aine antaa välittömästi kiinteytyksen tunteen ja freesaa katsetta. Tällä herätän silmät aina aamuisin.
Saimme tilaisuudessa lahjaksi Supermoodin terveyssuklaata, jota voi tosiaan napsia hyvällä omallatunnolla. Suklaassa on mukana kollageenia ja pakurikääpää (antioksidantti). Tällainen suklaalevy on muuten mainio pikkulahja vaikka ystävättärelle.
Pääsin heti tuoreeltaan testaamaan sarjan uutuuksia – yövoidetta, silmänympärysvoidetta ja Beauty Sleep-yötuoksua. Sarja on ihanan ylellinen, sen vaikuttavana aineena on käytetty mm. merifenkolin kantasolu-uutetta.
Tuoksusta puheen ollen, tässä linjassa on ihan oma yötuoksu. Beauty Sleep-tuoksua suihkitaan tyynyyn ja lakanoihin, ei iholle. Yrttinen suihkaus on miedon rauhoittava, toimii.
Ja pakkaukset, noita ei raaskisi laittaa kaappiin, jo pahvirasiatkin ovat niin nättejä. Kaikista tuotteista löydät kätevästi lisätietoa Supermoodin sivuilta, siellä on lisäksi ainesosaluettelot, blogi ja videoita, joissa Anne kertoo tarkemmin näistä. Ostoksilla voit käydä esimerkiksi Sokoksella ja Emotioneissa.
Tällä viikolla on tulossa vielä lisääkin juttua kosmetiikasta.
*tuotteista osa saatu Supermoodilta