Olen tähän aikaan vuodesta erityisen innoissani pukeutumisesta, koska joka päivä ollaan menossa lähemmäs sitä hetkeä, kun voi miettiä pukeutumista enemmän yhdistelyjen kannalta, eikä niinkään lämpimänä pysymisen kannalta. Tämän kevään muutamat selkeät pukeutumishimotukseni kävin poimimassa yhteistyön puitteissa Sokoksen valikoimista. 
Nyt on aika kokeilla farkkurintamalla muutakin kuin pillejä lahkeita. Bootcut-malli on täällä jälleen, ehkä vähän uudistuneena, mutta edelleen naisellisesti vartaloa imartelevana. Muistattehan kuinka aikanaan iloittiin tuosta mallista, nimenomaan naisellisuutta korostavan mallin takia. Nyt aion taas pukeutua leveisiin lahkeisiin. Löysin Dieseliltä ihan täydellisen version – Slim bootcut-malli on todella pehmeää ja laskeutuvaa kangasta, malli hivelee vartaloa ja levenee juuri oikeassa kulmassa kohti puntteja. 

Leveisiin farkkuihin tykkään yhdistää tänä keväänä farkkupaidan, joka on taas himotuslistani kärjessä. Löysin G-Starilta unelmaisen pehmeän paidan. Farkkupaita näyttää hyvältä myös kuviollisten alaosien tai mustien housujen parina. Eli farkkupaita kuuluu tänä keväänä ehdottomasti vaatekaappiini. Tennarimuoti jatkuu kuumana, Vagabondin kuviolliset slip on-kengät sopivat mitä mainioimmin keväisiin farkkuasuihin.

Asusterintamalla pienet olkalaukut palaavat kevään myötä taas käyttöön. Tiger of Swedenin yksinkertainen satulalaukkumalli on todella kaunis puuterisen beigessä sävyssä, laukkua on myös mustana sekä isompanakin versiona. Laukun kultaiset yksityiskohdat tekevät siitä superylellisen näköisen. Tällaisen kelpuuttaisin kernaasti laukkuvalikoimaani.

Pillifarkuista kiinnostavat nyt eniten vajaamittaiset lahkeet. Löysin Sokokselta Ralph Laurenin mallistosta tosi kauniin väriset vajaamittaiset pillit, näissä on matala vyötärölinja. Ja hei, nyt on taas se oikea hetki alkaa pukeutua t-paitoihin, suosikkimateriaalini on pellava. Tiger of Swedenin pellavateepparissa on syvään uurrettu v-kaula-aukko ja Dieselin mallissa puolestaan maltillinen pyöreä pääntie. Dieselin teepparissa lisäksi rento raglanhihaleikkaus. T-paitoja puen jakkujen, neuletakkien ja slipovereiden alle.

Tällaisilla eväillä suunnistan itse keväiseen pukeutumiseen. Löytyykö näistä sinun suosikkielementtejäsi?

Sokos on muuten avannut uuden Fashion news-sivuston! Käykääpä kurkkaamassa, sinne päivittyy ajankohtaista juttua muodista, kannattaa siis laitella sivusto seurantalistalle.

”yhteistyö”

Write A Comment