Koti kaipaa kevätihanaa! Kävin Sokoksen kodinosastolla katsomassa huhtikuun S-Etu-tuotteita, poimin niistä omia suosikkejani tähän. Iittalan uusi Ruutu-maljakkosarja on mieleeni paitsi simppelin muotoilunsa takia, myös nyt niin ajankohtaisen sävymaailmansakin takia.
Havittelen kotiin ripauksia vihreää ja ruskeaa. Näin se mieli aina vaihtelee, harmaa kausi on jatkunut jo tovin ja nyt sitä sopisi raikastaa jollakin värillä. Vihreä on vallannut ajatukset paitsi viherkasvien muodossa, myös väripilkkujen muodossa. Juttelin eräänä päivänä töissä mukavan asiakkaan kanssa sisustamisesta, hän oli Tukholmasta ja vertailtiin vähän sitä mikä on nyt ”in” siellä ja täällä. Hän sanoi että Ruotsissa on nyt kaikki ruskeaa ja vihreää. Eli odottakaas vain, kohta nuo sävyt valtaavat täälläkin. On meille Koodiinkin tilattu jo tummanruskea mallisohva.
Mutta väreistä maljakoihin. Poimin kolme eri kokoista Ruutua kuvauslainaan, nämä olivat nyt lempparisävyni. Kaunis murrettu vihreä, meripihka ja raikastamaan ihan kirkas maljakko. Paketitkin ovat niin kauniit, että halusin kuvata nekin. Plussaa silloin etenkin, kun tuotteen antaa lahjaksi, ei tarvita kuin kaunis nauha ja kortti.
Ruutu-maljakoiden muoto on kiitollinen, sillä niihin voi asetella vaikka yhden kukanoksan tai kokonaisen nipun. Pienempi määrä kukkia nojaa näpsäkästi kulman koloon. Pienin koko on aivan ihana yhden kukan maljakkona.
Värisävyt sopivat meidän olohuoneen mustavalkoharmaaseen skaalaan todella kauniisti. Kuvassa muuten näkyy meidän uusi sohvapöytäkin. Musta Muuton pöytä pääsi taas talviteloille ja raikastin huonetta uudella valkoisella pöydällä. Esittelyä seuraa myöhemmin.
Astiapuolella Sokoksen huhtikuun tarjouksena on 24-sarja, sekä sen uudet versiot Usva ja kuvan Iltalaulu. Heikki Orvolan aikanaan suunnittelema 24-sarja on muotoilultaan kauniin pehmeä ja hyvin ajaton. Iltalaulu-kuvioinnin on suunnitellut taiteilija Vincent Bakkum, se sopii minusta todella hyvin astioiden pyöreisiin linjoihin.
Nyt on muuten se aika kun aletaan miettiä lahjoja tuleville ylioppilaille, opiskelijoille ja hääpareille. Juuri suosittelin meidän läheiselle nuorelle parille, että miettivät valmiiksi mitä astiasarjaa haluaisivat tulevaan kotiinsa alkaa kerätä, näin sukulaisten lahjamietinnät helpottuvat ja nuoret pääsevät alkuun toivoimillaan ja aikaa kestävillä astioilla.
Huhtikuun S-Etutarjouksista löytyy myös Finlaysonin kodintekstiilejä. Ainakin itse siivoan ihan just liinavaatekaapin ja meinaan katsoa, mitä laitan kierrätykseen ja millä piristän kotia(=itseäni). Valitsin kuvauslainaksi Finlaysonin hedelmäisen raikkaat Rytmi-sarjan pyyhkeet, enkä vähiten siksi, että niistä löytyy kirpeän vihreää väriä. Meidän mustavalkoinen kylpyhuone suorastaan huutaa nyt keväällä tuollaisia väripilkkuja.
Piristätkö sinä kotia keväällä väripilkuilla?
”yhteistyö”
4 Comments
Toi vihreä Ruutu-maljakko on ihana!!
Sanos muuta, värisävy on niin elegantti, siinä myös kukat pääsevät oikeuksiinsa.
Ai nyt iittala myy keramiikkaa taas Arabia-brändillä, ovatpas siellä vaihtelunhaluisia 🙂
Tuohon en osaakkaan vastata 🙂