Mustavalkoinen skaala kuuluu aina minun pukeutumiseeni. Päivinä jolloin haluan näyttää huolitellulta ja selkeältä, valitsen ylleni mustaa ja valkoista. Keväällä mustavalkoisuus näyttää pukeutumisessa tosi raikkaalta. Kun kävin viime viikolla yhteistyön merkeissä Sokoksella valkkaamassa tähän teemaan kuvausvaatteita, valinnanvaikeus oli suuri. Löysin vaikka kuinka paljon mielettömän kivoja mustia ja valkoisia vaatteita ja asusteita. Koska en voinut raahata puolta tavarataloa mukaani, tyydyin näihin helmiin.
Tommy Hilfigerin kevyt jakku on kivasti 60-luvun tyyliin leikattu. Malli on laatikkomainen ja se sopii todella kivasti korkeavyötäröisiin farkkuihin tai housuihin. Tämä jakku olisi myös oiva juhlavaate esimerkiksi kotelomekkoon yhdistettynä.
Tiger of Swedeniltä bongasin tuon kauniin mallisen valkoisen jerseypaidan. Myös tässä on vähän laatikkomainen leikkaus ja se sopiikin mainiosti noiden Tigerin farkkujen kanssa. Ostin muuten kuvan farkut Sokokselta itselleni, niin kivan malliset ne olivat minusta. Paitaan vielä palatakseni, se on astetta fiinimpi kuin t-paita ja näin myöskin juhliin sopiva. Kokeilin sitä kapean mustan hameen kanssa ja se oli ihan mahtava yhdistelmä. Tuossa on minusta tämän kevään ja kesän paras peruspaitavaihtoehto.
Kuvissa esiintyvä musta skarpin mallinen laukku on Adaxin. Lettunenkin näyttää hyväksyvän laukun mallin, niin myös minä. Nyt tuntuu, että bongaan vaikka millä mitalla kivoja olkalaukkuja.
Olkalaukun lisäksi keväisiin mieliasusteisiini kuuluu nyt hennot kullanväriset kaulakorut. Kuvassa on Snön kaunis kaulakoru ja Filippa K:n holkkihihainen joustava t-paita.
Hennon kullanvärisen kaulakorun pariksi on tietysti ihan pakko kokeilla klassista valkoista silkkipaitista, tässä Tiger of Swedenin. Voi miten tykkäsin yhdistelmästä!
Pakkohan minun on ujuttaa myös tähän juttuun ripaus farkunsinistä. Oletteko te huomanneet miten Leviksen jälleen mallistoon saapunutta uutta 501-mallia on taas hehkutettu. Monista paikoista se on jo loppuunmyytykin. Sokokselta löytyy kahdessa värissä, kuvan perussinisenä ja sellaisena ihan vaaleaksi klooripestynä. Yhdistelmässä mukana Espritin unelmaisen kevyt löysä musta bleiseri. Ihana poikamainen kokonaisuus, jonka naisellistaisin korkeilla koroilla tai teräväkärkisillä ballerinoilla.
Filippa K:n tämän kevään bomber-takkimalli on tuollainen todella yksinkertainen. Selkeä tyyli tekee siitä mielenkiintoisen ja monikäyttöisen. Voisin hyvin kuvitella tuon myös kukkamekon kaveriksi. Tällainen vaate sopii muuten kaiken ikäisille, yhtä hyvin parikymppiselle kuin kuusikymppisellekin – kaikki on vain kiinni yhdistelmästä. Yksinkertaisissa vaatteissa juuri tämä on hienoutta.
Filippa K on myös tehnyt kevääseen mitä hulppeimman ohuen neulospaidan. Katsokaa noita ajankohtaisia metallinhohtoisia paljettiraitoja. Kultaa ja hopeaa sulassa sovussa paljettien muodossa. Neule ei kaipaa seurakseen farkkuja ja ballerinoja kummempaa. Upea vaate.
Mitäs mieltä olette näistä poiminnoistani?
”yhteistyö”
6 Comments
Tosi kauniita kokonaisuuksia. Leviksen klassikoista tulee niin omat teinivuodet mieleen. 🙂
Kiva kuulla 🙂 Samma här, Leviksissä niin kuljettiin ja ne kurtattiin vyöllä vyötärölle…ihanaa aikaa.
Mua ottaa päähän että noihin Leviksen naisten malleihin on tungettu strechiä ja että ne on niin kulutettuja…
Piilomajan Kati
No joo, jos olisin saanut päättää niin en myöskään olisi kuorruttanut noita versioita turhilla yksityiskohdilla. Toivottavasti tekevät vielä sellaisen aidommankin version. Silti tykkään noistakin, farkkuja kun en voi vastustaa 🙂
Hei Anne, kiitos tyylikkäistä ostosvinkeistä niin blogissa kuin Sokoksen esitteessäkin. Ihan kuin olisit valinnut vaatteet ja asusteet juuri minulle. 🙂
Oi, kiitos itsellesi ihanasta ja kannustavasta kommentista!