Paitsi että vapun tunnelmointiin kuuluu samppanja, kuten edellisessä postauksessani, niin siihen kuuluu minulla aina myös jonkinlainen käännekohta kevätpukeutumisessa. Sokos-yhteistyön merkeissä valitsin tällä kertaa kokeiltavakseni vappuun ja kevääseen sopivia ihanuuksia.
On ihan varma, että huomaan ihastelevani keväisin valkoisia paitoja, kaikissa muodoissaan. Vappujuhlafiilikseen sopii esimerkiksi herkkä Noa Noan paita. Se ei ole liian hörhelöinen, vaikka materiaali onkin pitsimäistä kangasta. Voisin kuvitella pukevani tuon yhtä hyvin mustan kynähameen kanssa juhlintoihin tai boyfriend-farkkujen kanssa töihin. Monikäyttöinen ja kepeä kevätvaate. Noa Noan mallistossa oli muuten monta muutakin tosi kivaa juttua.

Tämänkertaisen kuvauspäivän saldo oli kohdallani tuo Tiger of Swedenin upea valkoinen paita. Sen ostin itselleni vappumenoja varten. Kuvassa yhdistelin siihen Filippa K:n roosat farkut, jotka muuten olivat todella kivan mallliset. Lahkeiden pituus oli ihan täydellinen, pikkuisen nafti, sopivalla tavalla.

Tiger of Swedenin paidan selkämys on upeasti leikattu. Siinä menee kangas ristikkäin ja muodostaa halkion. Tämäkin vaate toimii mainiosti sekä juhla- että arkipukeutumisessa. Minä arvostan juuri tuollaista monikäyttöisyyttä.

Enpä voi jättää sinistä huomioimatta vaatekaapin puolellakaan. Nyt on se hetki kun vaatevalinnoissakin väri vetää puoleensa. Niinpä poimin soviteltavaksi Filippa K:n kauniin sinisävyisen t-paidan, sen yhdistin Noa Noan pitsikuvioiseen leveähelmaiseen hameeseen. V-aukkoiset t-paidat ja leveähelmaiset hameet kuuluvat myös näihin tämän kevään juttuihin.

Sinistä mielitekoa edustaa myös Tiger of Swedenin laukku. Olen nyt onnistunut innostumaan tosi monesta Tigerin laukusta. Mallisto on ajantasainen, laadukas ja kohtuuhintainen, eli toimii. Tämä pikkulaukku on kätevä, sillä sitä voi käyttä ilman pitkää olkahihnaa ja sisällä on korttitaskut, näin ei tarvitse välttämättä ottaa lompakkoa matkaan. Ja hei, nyt saa aloittaa aurinkolasikauden. Sokoksella on vielä tämän kuun loppuun saakka Haga eyewear-aurinkolasit -20 %-tarjouksessa. Malleissa on monia kivoja vaihtoehtoja, itse pidän tuollaisista aika reippaista versioista.

Sain miehenkin poseeraamaan. Kukkapaidat on minusta nyt tosi kivan näköisiä miesten pukeutumisessa. Kuvan paita on Ventin valikoimista. Kuosi muistuttaa kivasti klassista Liberty-kuosia. Kukkapaita sopii farkkuihin tai pukuun, eli ihan mitä tilaisuus kulloinkin vaatii. Kuvan farkut ovat G-Starin mallistosta.

Rusetti on ihan mahtava vaihtoehto korvaamaan kravattia. Juuri vapun juhlinnassa tosi hyvä asuste, se antaa asulle sekä ylellisyyttä, että hauskuutusta. Tiger of Swedenin malliston kuosit ja sävyt on aina onnistuneita. Peukku tuolle asusteelle.

Ja rusetin voi pukea vaikka kukkapaidan ja farkkujen kanssa jos menee rentoihin vappukemuihin. Ventin paidassa on muuten huolelliset viimeistelyt. Nappikujaa reunustaa vinonauha ja kalvosimet on vuorattu kauniisti valkoisella kaitaleella. Nappien ompelulanka on punaista, se antaa pienen mietityn efektin.

Satsaatko sinä vapun asuvalintoihin?

”yhteistyö”

10 Comments

  1. Kauniita asuja esittelet, mutta eipä voi kuin pyöritellä silmiä näin normaalipainoisen näkökulmasta (176 cm, 66 kg) vaatteiden mitoitukselle, varsinkin housujen……kaikki ovat sulle hyviä mutta sinähän oletkin kai jotain 160-senttinen ja hädin tuskin 40-kiloinen! :-O

    • Tiedätkö että tuskailen minäkin välillä vaatteiden sopivuuden kanssa, en usko että kovin monella täydellistä vartaloa onkaan. Pidän yksinkertaisista vaatteista, mielestäni ne sopivat tosi monelle vartalotyypille. Esimerkiksi kapeat farkut toimivat pienemmällä, keskikokoisella ja isommalla tyypillä. Samoin voisin kuvitella vaikkapa tuon Tigerin luonnonvalkoisen paitulin melkein kenelle tahansa, se on niin ovelasti leikattu.

      Itse pyrin nauttimaan pukeutumisesta, väreistä, materiaaleista jne. ja poimin oman vartaloni parhaita puolia korostavia malleja.

      Upea pitkä nainen olet!

  2. Tuo roosa-valkea asu on minun mieleeni ja sopii sinulle todella upeasti. Ihanan naisellinen! Samoin tuo noa-noan pusero. Pitäisi varmaan suunnata kesävaatteiden hankintakierrokselle!

    • Kiitos, asu oli minustakin kovin ihana, joten oli pakko kotiuttaa tuo paita itselleni. Kuvassa tosin mulla on numeroa suurempi paita kuin mihin lopulta päädyin. Vielä jäi vähän kummittelemaan mieltä nuo Filipan farkutkin… Vaikka kuinka vihmoi vettä tänään, niin kyllä on jo kevätvaatteet mielessä!

  3. Joko tuota ihanaa sinistä Tiger of Swedenin -laukkua on myynnissä Sokoksella? Pakko saada se, aivan ihana!

  4. Ihan pakko saada tuo valkoinen Tigerin paita! Tosi monikäyttöinen!

    • Mä ostin sen sitten itselleni ja tänään se oli ekaa kertaa käytössä – olin Helsingissä ja päivään kuului mm. iltapäivätee Kämp-hotellissa, joten oli kiva vetaista päälle tuo uusi ylellinen paita 🙂 Se on just monikäyttöinen, käy farkkuihin tai hameeseen…

  5. Ihana postaus. Mun mielestä on aina niin kiva kun yhteistyöpostaukset on huolellisesti ja tyylikkäästi tehty, kuten tämä on.
    Ja itsellä juurikin kevätpaitojen vaje – ostelen aina niin paljon helpommin neuleita, että säiden lämmetessä iskee vaatekriisi 😀

    • Onpa ihanasti sanottu, kiitos Maria! Mulla on vähän samaa vikaa, tartun niin hanakasti neuleisiin, siksi olin erityisen iloinen kun kiikutin kassalle tuon Tigerin paidan 🙂 vähän jotain keveämpää ja naisellisempaa.

Write A Comment