Sokos-yhteistyön teemana on tällä kertaa tietysti lähestyvä äitienpäivä. Käväisin tavaratalossa tutkimassa millä kivalla äitejä voisi muistaa. Ensimmäisenä piipahdin asusteosastolla ja huomasin ilokseni että Sokoksen valikoimiin on tullut Ray Banin aurinkolasit. Itse olen suuri klassikkoaurinkolasien ystävä samoin tietysti valkoisten t-paitojen ystävä, kuvassa pilkistää myös Tiger of Swedenin valkoinen pellavateeppari. Äitiä on helppo ilahduttaa tuollaisilla ajattomilla valinnoilla.
Asusteista poimin esille myös lompakon, onkohan yhtään lahjavinkkipostausta johon en olisi valinnut lompakkoa..mutta se vaan on niin hyvä lahjaidea. Tiger of Swedenin pieni lompakko sopii nimenomaan kesäisiin pieniin olkalaukkuihin. Kuvassa myös koruosastolta löytyneet hopeiset helmikorvikset, malli on upea ja saanut varmasti inspistä Diorin taannoisesta helmikorumallistosta.
Ihanien juttujen listalle nostan myös Triumphin uutuusliivit, eli mukavat silikonisella kaarituella varustetut Magic Wire-liivit. Näistähän kerroinkin tarkemmin teille tässä postauksessa. Sokoksella on muuten todella hyvä alusvaateosasto, itse olen vuosikausia hankkinut sieltä alusvaatteeni. Tälläkin kiertelyreissulla löysin monta houkutusta. Miehille nyt vinkkiä noista mukavista uutuusrintsikoista, äitienpäiväpakettiin ihan mahtavat.
Äitienpäivään ja jouluun kuuluu alusasujen ja kotiasujen päivitys. Poimin J Lindebergin osastolta pitsikoristeisen topin, jossa on säädettävät olkahihnat. Mitä mainioin kesäisenä aluspaitana tai yövaatteenakin. Sokoksella oli koottu esillepanoihin äidille sopivia lahjavinkkejä, bongasin tuon Lauren Conradin tyylikirjan. Nyt on myös hyviä tarjouksia äitienpäivän kunniaksi, kuten esimerkiksi -20 % alennus tuoksuista. Itse olen tykästynyt philosophyn graceen, se on kevyt ja raikas, helppo tuoksu. Pullokin on niin kaunis, että sen haluaa pitää esillä.
Pyjamahulluna katson aina söpöimmät yöasut. Nyt ihastuin näihin Soksen oman merkin Iconin herttaisiin tähtikuvioisiin yöasuihin, yöpaita tai yöhousut kelpaisivat minulle.
Sain äskettäin Lumenelta heidän uutuusseeruminsa ja tietysti Sokoksen kosmetiikkaosastolta voi seerumin hankkiä äidin lahjapakettiin. Lumenen seerumit ovat olleet tosi mieluisia, kaikki naiset pitävät varmasti ihon hellimisestä, joten oikein oiva lahjavinkki tämäkin.

Pieni ylläri vaikka kylpytakin taskuun, vienosti tuoksuva palasaippua kauniissa pakkauksessa. Pidän itse enemmän palasaippuasta kuin suihkugeelistä, niinpä hyppysiini osuu aina kauniit saippuapaketit.
Äidille löytää vaikka mitä kivaa myös Sokoksen kodinosastolta, tällä kertaa valitsin kuvauslainaan Iittalan lasisen Vitriini-rasian, jonne sopii sijoitella vaikkapa koruja. Kuvassa omia esineitäni, Edbladin koruja ja DKNY:n kello, kaikkia saa Sokokselta.
Näitä lahjavinkkejä on tosi kiva miettiä, toivottavasti näistä oli teillekin iloa! Kaikki jutut oli sellaisia, jotka valitsisin itselleni. Mitä sinä toivoisit äitienpäivälahjaksi?
”yhteistyö”