Keskiviikko ja minun perinteinen vapaapäivä liikkeestä. Pitkän aamiaisen jälkeen hyppäsin autoon ja hoitelin asioita pitkin kaupunkia, lähinnä pakettien noutamista eri paikoista. Kummasti kello hipoi viittä kun olin saanut asiat hoidettua ja päätin kurvata Hanko sushin kautta kotiin. Aika ärsyttävänkin päivän jälkeen halusin palkita itseni jollain herkulla. Siihen sopi tänään sushi ja sen kruunasi jääkaapista löytynyt Nicolas Feuillatte-samppanjapullo*.
Sushi on niin hyvää, etenkin jos sitä ei syö liian usein. En tajua vieläkään, että olen syönyt kalaa vasta muutaman vuoden – mitä olenkaan aiemmin menettänyt.
Tällä kertaa korkattiin iso samppispullo, siinä on se huono puoli, että nyt jääkaapista löytyy avattu samppanjapullo puolillaan juomaa. Parhaimmillaan se on heti avaamisen jälkeen, mutta meinaan maistella loppuja vielä huomenna ja ylihuomennakin. Minulle riittää lasi kerrallaan.
Laakeista Tapio-laseista kuohuva maistuu melkein parhaimmalta. Täytyy täydentää kokoelmaa noilla laseilla. Niistä voi mainiosti tarjoilla myös jälkkärin.
Ei sentään syöty muovilautaselta, vaan siirrettiin makupalat ihan oikeille lautasille. Pöydän ääreen sen sijaan emme siirtyneet, vaan loikoilimme sohvalla.
Vapaapäivä pulkassa. Mitään järkevää en saanut aikaiseksi tänään. Mut ei haittaa.
*samppanja saatu
PS. Viime viikon Helsinki-päivänä käytiin nauttimassa Hotelli Kämpissä klassinen ”kello viiden tee”, olin odottanut sitä hirmusti, mutta valitettavasti se ei ihan ollut niin maittava kun olin haaveillut. Oletko sinä testannut sen ja mitä mieltä? Itse olin saanut Nespressolta lahjakortin sinne, joten kiitos kuitenkin tosi paljon siitä heille!
6 Comments
Poimi seuraavalla Helsingin reissulla Decanterista Cilio- merkkinen sampanjasulkija . Hintaa alle 10euroa ,eikä hyvä juoma mene hukkaan.
Oi, kiitti vinkistä, joku sellaine on hankittava!
Ja testaa seuraavalla reissulla Salutorgetin Afternoon Tea. Herroille, tai muuten vaan suolaisempaan makuun mieltyneille tarjolla kehuja niittänyt Gentlemen's Tea.
Erittäin hyvät, molemmat!
Kiitos, sinne seuraavaksi teelle. Jos saa kunnon kattauksen, tuo iltapäivätee on niin ihana konsepti 🙂
Alkostakin löytyy skumppapulloo sulkija, hintaa en muista, mutta on ollut kätevä käytössä.
Käynpä seuraavalla kerralla kurkkaamassa, kiitos sinullekin vinkistä!