Lauantaiset päivät alkavat minulla useimmin lyhyellä rumballa töissä. Meidän kauppa on auki vain kolme tuntia, sopiva pieni piriste viikonlopun alkuun. Sillä lauantaiset työpäivät ovat piristäviä, erilaisia kun arkipäivät. Asiakkaat tuntuvat olevan erityisen leppoisia, on kivaa kuhinaa ja vilinää.

Eikä töihin meno lauantaina ole ikävää, etenkään jos on aikaa aloittaa se hetkisellä joen rannassa, tänään mukana Cafe Artista noudetut kahvi ja porkkanakakku. Jos päivä alkaa kakkupalalla, se alkaa hyvin. 

Tänään noissa maisemissa oli naisten vitosen juoksu, se taisi olla juuri työpäiväni aikana. Töihin mennessä siitä näkyi vasta muutamat kilometrimerkit.  Rantakatu oli vielä hiljainen.

Töissä ihastelin uutta järjestystä, siivosimme viikolla vähän paikkoja ja siirtelimme kalusteita uusille paikoille. Tällaiset veivaukset virkistävät mieltä kovasti, ihan yhtä lailla työpaikalla kun kotonakin.

Kipaisin hakemassa harsokukat ja eukalyptyksen oksat Piia Jaalalta. Edullinen ja freesi kimppu.

Päivä jatkui aurinkoisessa säässä kotona pihahommissa. Nyt alkaa jo näyttää vähän paremmalta tuo meidän pihamaa. Rikkaruohoja taas taltutettu, ihanaa niitä on kitkeä kun näkee kättensä tulokset hetimiten. Täytyykin katsoa hankkisinko kukkapenkkeihin uusia perennoja. Vetaisin liljat sieltä pois, niissä oli liljakukkoja ja kyllästyin nyppimään niitä pois. Liljat eivät jostain syystä muutenkaan ole ihan lemppareimpia kukkiani, joten niitä ei tule ikävä. Jotain kivempaa tilalle.


Mukavaa viikonloppua!

2 Comments

  1. Hei. Kysymykseni koskee vanhempaa postausta 18.4.2015 Lainekampaus. Minkä merkkinen oli lainerauta,jolla kampauksesi tehtiin. Hyvännäköiset laineet! T:Anne.H

    • Heippa kaima, en valitettavasti muista yhtään minkä merkkinen rauta oli kyseessä, ilmeisesti jokin ammattilaismerkki. Kiitos, pidin itsekin kovasti laineista. Vielä on oma rauta ostamatta…

Write A Comment