Tällä kertaa minulla onkin teille poikkeuksellisen mahtava juttu tarjolla -Tomin koti nimittäin! Nämä kuvat on otettu Glorian Koti-lehteen ja julkaistu jo jokin aika sitten. Sain kuitenkin Tomilta luvan esitellä kuvat myös täällä blogissa.
Koti sijaitsee Turun Vartiovuoren puiston kupeessa kerrostalon yläkerroksessa. Alunperin huoneisto oli kolmio, mutta remontissa se on muutettu ylelliseksi kaksioksi. Remontti on tehty kuutisen vuotta sitten, mutta katsokaa miten ajankohtainen se on edelleenkin. Ihailen rohkeita materiaali- ja sävyvalintoja. Kaiken ei aina tarvitse olla varovaisen valkoista ja harmaata. Eikä hienoon kokonaisuuteen kyllästy, uskon näin.
Keittiö on italialainen Aran Cucinen valmistama. Upea ruosteisen näköinen seinä on koristemaalarin toteuttama. Musta ja tammi ovat hyvä neutraali tausta näyttävälle seinälle.
Keittiössä on esillä hauskoja sommitelmia ja yksityiskohtia. Ruokatilasta katse kääntyy vieressä olevaan olohuoneeseen, josta on käynti huoneiston levyiselle parvekkeelle.
Olohuone on kalustettu Tomin itsensä Adealle suunnittelemalla kulmasohvalla, verhoilukankaana vaaleanharmaa villa. Yrjö Kukkapuron Karuselli ja Knollin valmistama, Eero Saarisen suunnittelema pikkupöytä edustavat design-klassikoita. Matto on Hayn, senkki ja sohvapöytä espanjalaisen Stuan.
Eteisen näkymiä tässä. Katosta roikkuva valaisin antaa tunnelmavalaistusta. Matto on Design House Stockholmin. Tomi on saanut taulut äidiltään ja tädiltään, taiteilija on Tomin vaarin ystävä.
Veikkaan että kesäaikaan suuri parveke on Tomin rentoutumispaikka, silloin kun viettää aikaa kaupunkiasunnolla. Näkymät ovat aika hulppeat suoraan Vartiovuoren puistoon, vuodenaikojen vaihteluita saa seurata aitiopaikalta. Suuret säkkituolit Adean. Lyhty Steltonin klassikko. Parvekkeen lattia on päällystetty komposiittilaudalla.
Makuuhuone on tapetoitu näyttävällä Elitiksen tapetilla, siinä siintää suurkaupungilta näyttävä maisema. Vuodetekstiilit teetetty Andrew Martinin ja Zimmer & Rohden kankaista.
Yöpöytänä Muuramen musta Mup-laatikosto seinään kiinnitettynä. Yövalaisin Marsetin valikoimista.
Voiko noita Kosta Bodan apinoita vastustaa. Tästä kodista löytyy paljon mielettömiä taidelasiesineitä. Tämä kokoelma on makuuhuoneen senkin päällä.
Makuuhuoneeseen jää kätevä syvennys työpisteelle. Lasitiiliseinämä antaa valoa kylpyhuoneen puolelle. Seinähylly Kartellin ja työpöytä Muuramen.
Työpisteeltä voi ihailla kaupunkinäkymiä ja tuomiokirkon tornia.
Remontin mittavin työ oli upean kylpyhuoneen rakentaminen Tomin suunnitelmien mukaan. Spalle lohkaistiin lisää tilaa makuuhuoneen puolelta, näin saatiin tilaan sekä tilava amme että suihku. Seiniä ja lattiaa peittää beigen sävyinen aito marmori. Kauttaaltaan samalla kivellä verhoiltu tila on mieletön, eleettömän ylellinen.
Ammeeseen tulee luonnonvaloa makuuhuoneeseen johtavan lasitiiliseinän kautta. Hansgrohen hanat antavat tyylille loppusilauksen.
Aika mieletön huoneisto. On mahdollista että Tomi suuntaa katseensa pian jo seuraavaan kohteeseen, joten tämä huoneisto saattaa päätyä myyntiin. Eihän sisustamiseen hurahtanut malta liian kauaa olla erossa uusista suunnitelmista.
10 Comments
Mielettömän upea kokonaisuus!
Niin on 🙂
Siis mä en pääse yli enkä ympäri tosta upeasta ruosteseinästä!! Siis aivan huikee! Tomin koti on Tomin näköinen. Loisto suunnittelija. Kiva postaus!
Se on kyllä spektaakkeli, luonnossa myös aivan mieletön. Minustakin tämä postaus oli tosi tosi kiva. Mukava kun sain julkaista kuvat.
Wauuuuuuuu!!!! 8) Täydellinen <3
Nii on!
Oi ihana mikä koti!! Kenen valmistajan tuo eteisessä katosta roikkuva valaisin on?
Upea eikö 🙂 Valaisin on espanjalaisen Marsetin.
Aivan mielettömän upea!!! Kerrankin näkee jotain muuta kuin pelkkää valkoista. Keittiö on todella upea, mutta kylpyhuone on suosikkini, beige marmori on mielettömän hieno! Aijai, tämä olisi kenties unelmieni koti!
No niinpä. Kun on taitoa, voi sisustaa muullakin kuin valkoisella ja silti kokonaisuus on ajaton eikä siihen kyllästy. Mun suosikki on myös tuo kylppäri – siis marmoria ei voi kun rakastaa.