Sain Tuijalta Form Follows Function-blogista täpäkän haasteen – kertoa omista kulutustottumuksistani ja vähän omaa näkökantaani kuluttamisen ja kestävän kehityksen ristiriitaan.

Tunnustan heti, etten ole perehtynyt omasta mielestänikään tarpeeksi kestävään kehitykseen ja kuluttamisen kuormittavaan puoleen. Omalla toiminnallani pyrin järkevyyteen kuluttamisen suhteen. Olen joskus ollut aikamoinen shoppailija ja hulvaton kuluttaja. Tällä hetkellä pyrin ostamaan asioita jotka ovat omaa tyyliäni ja joista tiedän nauttivani pidempään kuin ihan hetken verran. Jos kuitenkin tulee huteja tai virhevalintoja, myyn tai kierrätän tavarat eteenpäin.

Minulle yksi tärkeimmistä asioista kuluttajana on suosia kotimaisia toimijoita. Pyrin hankkimaan mahdollisuuksien mukaan kaikki kotimaisista kaupoista, näin kulutus tuottaa meille hyvää takaisinpäin taloudellisessa mielessä. Olen huomannut monen muunkin muuttaneen kulutustottumuksiaan tähän suuntaan ja mitä useampi tällaiseen tarttuu, sitä enemmän tietysti me hyödymme siitä. Jos ei tietenkään tässä oteta huomioon kulutuksen kuormittavaa osuutta, joka tietysti kääntää talouden positiivista vaikutusta negatiiviseen suuntaan toisaalla.

On ymmärrettävää, että liiallisen kuluttamisen seuraukset eivät ole hyviä. Mutta myös kuluttamatta jättämisellä on negatiivisia seurauksia, kuten olemme saaneet nyt taloudellisessa taantumassa kokea. Järkevän tasapainon löytäminen olisi tietysti ihanteellista. Nykyisessä tilanteessa yrityksillä on vaikeaa, lähes alasta riippumatta. Itse olen ollut kaupan alalla yrittäjänä aika pitkään ja muutos menneeseen on ollut valtava. Niin asiakkaiden kulutustottumuksissa, kuin ostokäyttäytymisessäkin. Ymmärrän ettei taantuman takaiseen meininkiin ole enää paluuta – tästä kun noustaan, kuluttaminen ja yritysten toiminta yleensäkin tulee olemaan erilaista kun menneinä ns. hyvinä aikoina.

Yrittänänä ei ole ollut aina helppoa viime aikoina, toisaalta saan olla tosi kiitollinen siitä miten kuitenkin on mennyt verrattuna moneen muuhun. Asiakkaiden toiminnalla on entistä suurempi osuus kaupan elämään. Itse olen yrittänyt kuluttaa sen mihin on mahdollisuus, liikaa säästelemättä ja toisaalta ostamalla järkevämmin ja huolellisemmin kuin ennen. Tällä tarkoitan omien ostopäätösteni miettimistä – ostanko tarpeeseen ja kuinka pitkä elinkaari tuotteella on yms. Välillä ostan juttuja myös vain palkitakseni itseäni jostain, tai ihan vaan muuten piristääkseni elämääni.

Vuosia sitten tilailin jatkuvasti ulkolaisista nettikaupoista vaatteita ja asusteita, paketteja tuli töihin melkein viikottain – aina vähän punastelin, että taas tuli tämä tilattua kun illalla istuin koneella tai jotain. Olen älyttömän iloinen että tajusin muuttaa sen suhteen ostotottumuksiani.

Nyt kun menen kaupungille ja ostan jotain ihan kaupan tiskiltä tulee melkein hyvä mieli, olen antanut jotain takaisin kotimaan talouteen. Kaupat pysyvät toivottavasti jatkossakin kotikulmilla, ihmisillä on työpaikkoja ja yhteiskunta pyörii. Ehkä vähän kaunomielisesti ajateltu, mutta totta piirun verran kuitenkin.

Blogin suhteen olen myös yrittänyt toimia järkevästi. Valitsen yhteistyökumppaneiksi lähinnä kotimaisia toimijoita, en ota vastaan kaikkea mitä tarjotaan ja yritän antaa lukijoilleni vinkkejä tuotteista jotka ovat monikäyttöisiä, laadukkaita ja tietysti kauniita. Minun työni on kiinteästi kuluttamiseen liittyvää, sekä liikkeessä, että täällä blogissa. En silti koe lietsovani liikaa turhanpäiväistä kertakäyttökuluttamista. Minulla ei ole koko ajan uusia vaatteita, laukkuja tai huonekaluja. Asiakkaita pyrin neuvomaan rehellisesti, välillä toppuutellenkin hätiköidyissä ostopäätöksissä. Aina kannattaa muistaa se mitä jo on, miten sitä hyödyntää ja sen jälkeen vasta millä sitä maustaa. Mutta uuttakin tarvitaan, monestakin syystä.

Millainen kuluttaja sinä olet ja mitä mieltä sinä olet näistä asioista?

8 Comments

  1. Ihan ensiksi! Ihan älyttömän siistit vaatteet sulla päällä 🙂

    Ja toiseksi, kiitos, että tartuit tähän. On hyvä kuulla näkemyksiä myös sieltä kivijalkakaupan puolelta.
    Uskon myös vahvasti siihen , ettei paluuta enää samanlaiseen kaupankäyntiin ole, kun mitä aiemmin on totuttu. Kuluttajat alkavat olla hankinnoissaan yhä tiedostavampia ja vastuullisempia. Enää halpa hinta ei tarkoitakkaan välttämättä sitä kannattavinta hankintaa. Myös niukkojen vuosien taloustilanteesta kaventunut lompakko hillitsee ostamista.
    Kivijalkaliikkeiden sopeutuminen kasvavaan nettikauppaan on sekin haaste. Moni tuntuu käyttävän kivijalkaliikkeitä sovituskoppina tai showroomina ennen edullisempia nettitilauksia. Mitä liikkeet pystyvät tarjoamaan kuluttajalle halvemman hinnan sijaan? Henkilökohtaista palvelua, ammattitason tietoa tuotteista, käyttöönotto-ohjeistuksia jne.
    Toisaalta olen ollut aistivinani jo pientä halua ja ymmärrystä maksaa jopa hieman enemmän tuotteesta, jotta se oman kaupungin kaupaa säilyisi tai raha edes jäisi Suomeen.

    Vaikeita asioita, eikä minullakaan niihin ratkaisua taida olla. Kiitos näkemyksestäsi vielä Anne 🙂

    • Kiitos Tuija, Arelan housut ovat lempparini 🙂

      Asiakkaat harvoin ajattelevat kauppiaan näkökulmasta asioita, ihan ymmärrettävää toki. Mutta joskus vähän harmittaa kun huomaa, että kuvitellaan kaikilla tavaroilla olevan ihan hirmuinen kate, etenkin tietysti vähän arvokkaammilla design-tuotteilla. Joskus laskin esimerkin: Asiakas kysyi mihin hintaan meiltä saisi Hayn 60×60 cm Tray pöydän toimitettuna toiselle puolen suomea. Pöydän ovh-hinta on 205 €, kate ei suinkaan ole 50 prossaa vaan vähemmän, rahti suomeen, miinus alvit. Tuosta kun vähennetään asiakkaalle annettava alennus ja rahti toiselle puolen suomea, joutuisimme maksamaan että asiakas ottaisi sen pöydän. Ei hirveän kannattavaa kauppiaan kannalta.

      On totta, että myymälä toimii usein nettikauppojen showroomina, toisaalta myös nettikaupat toimivat meille apureina, kun on bongattu jotain nettikaupasta, onkin kiva tulla ostamaan se heti mukaan kaupasta. Meidän myymälässä ollaan aina tarkkoja hinnasta, emme ikinä koskaan laita mitään ylimääräistä hintoihin, vaan noudatamme valmistajien hinnastoja, niinpä meillä on yleensä samat hinnat kuin valtaosassa nettikauppoja. Joskus jokin ulkolainen kauppa voi olla muutaman euron tai kympin edullisempi, johtuen alvista, rahdista tms. seikasta. Mutta ero pitäisi olla tosi pieni ja asiakas ei joudu maksamaan rahtia. Plus raha jää suomeen 🙂 Jossain tapauksissa on toki poikkeuksia, kuten valaisimet+saksalaiset nettikaupat…se on jo toinen tarina.

      Vaikeita asioita nämä.

      Kiitos vielä ajatuksia herättävästä haasteesta!

  2. Yritän suosia suomalaista suunnittelua ja hankkia muutkin haluamani tuotteet kotimaasta. Olen pitänyt Sokos-esittelyistäsi, koska sehän on meidän oma tavaratalomme 🙂 Toivoisin myös katsaustasi Marimekon uuteen linjaan!

    • Onpas kiva kuulla että olet pitänyt Sokos-yhteistyöpostauksistani. Niitä on kiva tehdä ja minusta on tietysti mukava toimia "meidän oman tavaratalon" puitteissa 🙂 Pistänpä tuon Marmimekko-toiveen hautumaan, kiitos siitä! Ihanaa kesää sinulle.

  3. Löysin tämän postauksen vasta nyt enkä voisi olla enempää samaa mieltä!! Tulen joskus poikkeamaan liikkeessänne ja voisimme jatkaa aiheen tiimoilta suu vaahdossa:D On vain alkanut suunnattomasti ärsyttää etteivät ihmiset käsitä että osasyy maan tilaan on juuri se että kuluttamamme rahat eivät enää jää kiertoon tänne vaan menevät joko esim virolaisten mukaedullisten remppafirmojen , zalandojen tai sitten vaikkapa yksityislääkärifirmojen veronkiertona maailmalle…aaarghh!! 🙁 tässäkin asiassa kakkua ei voi syödä ja säästää; meidän jokikisen teoilla ja valinnoilla ON merkitystä. Mukavaa kesää sinne Turkuun. 😛 <3 t.Susse

    • Onpa kiva että joku muukin on samoilla linjoilla! Ja tule vaan juttelemaan lisää aiheesta, niin kiva vaahdota :)) Mua oikein tekee pahaa kun käy vaikka siwassa tai ärrällä ja näkee ne ulkolaisten nettikauppojen pakettipinot…mitä jos nekin rahat olisi suunnattu paikallisiin liikkeisiin. Ja arvaa vaan millaista on kauppiaana, kun kuulee ja näkee päivittäin tähän liittyvää juttua. Nimenomaan omilla valinnolla ja teoilla on merkitystä.

      Mukavaa kesää myös sinne (oliko Poriin?) <3

  4. Kiitos samoin, juu Poriinpa hyvinkin! 😀 Toivotaan että ihmiset tavara- ja shoppailuhimossaan heräävät ennen kuin on liian myöhäistä. Ymmärrän hardcore esteetikkona paremmin kuin hyvin ihanien vaatteiden, sisustustavaroiden ymym. haluamisen mutta eikö voisi kuitenkin koettaa ajatella että vähemmän ja parempaa, kauniimpaa, kestävämpää?? :O

    t.Susse

    • Niinpä Susse, joskus hirvittää esim. sisustuksen saralla se "hetimullekaikkinyt" -meininki. Mennään liikaa trendien perässä ja vuorataan koti aina kulloisellakin tyylillä; meillähän oli se kirsikkavillitys, pähkinävillitys, bling blinvillitys, kiiltovalkovillitys, mustavalkovillitys jne. Jos ennemmin keskittyisi rauhallisemmin siihen mistä oikeasti pitää ja mikä kestää, sitten sitä pohjaa maustaisi kulloisellakin villityksellä vähän hillitymmin. Oma koti ja vaatekaappi on aina kulkenut ajassa ja muodissa, silti mitään en ole koskaan kerralla uusinut rankalla kädellä.

Write A Comment