kuvat: pinterest ja valmistajat

Eipä ole enää montaa viikkoa minun kesälomani toiseen osuuteen ja samalla myös meidän kotona alkavaan keittiöremonttiin. Sattui niin näpskästi, että uudet keittiötarvikkeet saapuvat heti kun lomani alkaa. On sitten aikaa puuhastella remontin kimpussa.

Kohta pitäisi laittaa tori.fi-palveluun ilmoitus, jos joku haluaa meidän vanhat keittiön ovet. Puutasot ajattelin myydä altaineen päivineen. Niistä saa oikein mainiot jos vaan hioo ja öljyvahaa ne uudelleen.

Kokosin kollaasiin uudistuvan keittiön fiiliksiä. Vipp-hana on jo saapunut ja Superfrontin vetimiä odottelen, nekin jo tilasin. Kaappien paikat ei meillä vaihdu, ei myöskään välitilan tiililadontalaatoitus. Mutta selkeät valkoiset ovet ja tasot sekä saareke tekevät tilasta raikkaan. Erityisen innolla odotan mattapintaisia, Tikkurilan Paperi-sävyyn maalattuja ovia. Seinät maalataan samalla sävyllä. Tasoiksi valkoista laminaattia ja vihdoin saan uuden altaan, valitsin mustan komposiittisen version. Se tulee edelleen liesitason lähelle ja molemmat ovat mustia, antavat ryhtiä valkoisuuteen ja sopivat Vipp-hanan rouheaan meininkiin.

Kattovalaisinta mietin pitkään ja muistin, että meillä on autotallissa edellisessä kodissa roikkunut Flosin Globall-kattovalaisin. Kokeilen sitä saarekkeen päälle.

Jei, en malta odottaa!

11 Comments

  1. Hei, hienoja suunnitelmia! Nuo vetimet laitan muistiin. Minäkin pyörittelen mielessäni keittiöprojektia ja tuskailen budjetin kanssa. Olen ollut ajatuksissani ehkä menneessä ajassa, kun olen hylännyt laminaatin tasovaihtona ajatellen että se naarmuuntuu, värjääntyy, reuna repsottaa jne. En usko, että sellaisella visiolla valitsisit laminaatin, joten valistaisitko hieman ja kertoisit millainen laminaatti pitää valita,kun haluaa hyvää.
    Yt. Maria

    • Ei laminaattia kannata missään nimessä sulkea pois mielestä. Niissäkin on toki laatueroja, mutta nykyään laminaattitasot ovat kauniita, ei juuri erota kivitasosta. Laminaatti on äärimmäisen kestävä, minulla on ollut useassa keittiössä laminaatti, eikä sen kanssa ole koskaan ollut noita ongelmia. Toki kannattaa käyttää leikkuulautaa 🙂 mutta niin myös kivitasonkin kanssa. Itsellä on kaksi syytä jotka puoltavat laminaattia – en välitä kivitasojen kiiltoasteesta ja hinta. Meille tulee niin paljon tasoa, että yksinkertaisesti tähän keittiöön ei olisi ollut järkevää valita kiveä.

      Valitset keittiöliikkeen valikoimista ihan normaalin korkeapainelaminaatin, tai jos haluat oikein satsata niin täyslaminaatin. Keittiöliikkeessä osaavat kertoa paremmin ominaisuuksista.

    • Teilläkin on niin nätti keittiö 🙂 Mä oon aika innoissani noista yksityiskohdista, muuten kun tulee ihan perusjuttuja.

  2. Näyttää todella onnistuneelta suunnitelmalta! Iso peukku. Ja komposiittiallasta voin suositella lämmöllä. Ollut nyt käytössä vajaa puoli vuotta, ja en vaihtaisi pois! Mustasta altaasta näkyy ainakin tässä materiaalissa ihmeen vähän kalkki- ja muut tahrat/roiskeet, vaikka sitä eniten pelkäsin. 🙂

    • Nyt suunnitelma alkaa kohta toteutua, joten jänskää. Saapas nähdä kuinka paljon ilme muuttuu, kun kuitenkaan layout ei vaihdu, eikä välitilat yms. Ihana kuulla hyviä kokemuksia mustasta altaasta. Olen ihan täysin turhautunut metallialtaan puhtaanapitoon, josko tuo olisi vähän kiitollisempi.

  3. Hei,
    meilläkin ollut tuo Vipp-hana hankintalistalla, mutta kun se vihdoin ajateltiin tilata tulikin pohdintaan että onko hana IP-hyväksytty Suomessa…? Edes maahantuoja ei siihen osannut vielä vastata. Onko sulla parempaa tietoa kun olette sen jo tilanneet? Pliis sano että kyllä! 😀
    Vippin hanoja ei ole Suomessa aikaisemmin putkarit suostuneet asentamaan kun eivät ole olleet hyväksyttyjä… En haluaisi millään luopua tuosta hanasta mutta vakuutusasiat menevät tietty edelle.

    • Hei Anna, ei ole varmastikaan hyväksytty virallisesti suomessa. Mutta mikä nätti hana olisi, ainakin joissakin taloyhtiöissä ei hyväksytä kuin Oraksen perushanoja. Tuntuu että kyse on salaliittoteoriasta :)) Otan tietoisen riskin valitsemalla tuon hanan.

    • Palaan vielä tarkentamaan vastaustani. Vipp-hana on tyyppihyväksytty Tanskassa ja siellä on samanlaiset kriteerit kun suomessa. Tutkin löyhästi netistä tietoa ja minusta pohjoismainen tyyppihyväksyntä riittää suomessakin. Kannattaa varmasti kysyä omasta vakuutusyhtiöstä miten he suhtautuvat tähän, veikkaisin tanskan tyyppihyväksynnän riittävän, koska on laatutuote ja samat pohjoismaalaiset kriteerit.

Write A Comment