Heipps pitkästä aikaa. Täällä blogissa on ollutkin hiljaista, toisin kun meillä kotona. Tuli kyllä tarpeeseen tämä lomaviikko töistä, sillä meillä on ollut kotona paikat hujan hajan keittiöremontin takia, lisäksi on ollut muita menoja jos vaikka minkälaisia. Ei ole ennättänyt paljon paikallaan olla. Kaikki liikenevät hetket on tietysti kulutettu pihalla kesäisistä ilmoista nautiskellen.
Katsokaas kuka on hypännyt auton sisälle. Meidän Lettunen ihan oikeasti rakastaa autoja ja hän parkkeerasi tietysti tuonne takatilaan ja oli siellä ihan tärkeänä huolehtimassa, ettei kukaan väärä henkilö hae sieltä tavaraa.
Muutama räppäisy keittiöremontin etenemisestä. Tuossa kuvassa on jo taso ja ovet vaihdettu. Välitilassa killuu vielä tuo hirveä loisteputki – voitteko uskoa, pääsin niistä vihdoin eroon. Ette voi uskoa miten pelkällä ovien ja tasojen vaihdolla jo ilme muuttui. Ihanat silkoisen sileät kauniisti maalatut mattaovet ja raikas valkoinen taso muuttivat koko tyylin täysin toisenlaiseksi.

Nappasin tähän myös yhden allaskuvan instagramini puolelta. Olen totaalisen ihastunut jo nyt Vipp-hanaan, komposiittialtaaseen ja Superfrontin vetimiin. Kurkkaa lisää keittiökuvia instagramistani @muotimielessa. Keittiöstä tulee vielä monen monituista juttua ja tarkempaa selostusta, kunhan täällä kaikki saadaan paikoilleen ja on hetki aikaa keskittyä kuvaamiseen. Ja muutenkin, nyt blogissa tulee taatusti näkymään enemmän keittiöjuttuja ja ruoka-aiheisia postauksia, sillä tuo ihana selkeys ja valkoisuus suorastaan huutaa kuvaamista. Jos teille tulee mieleen jotain toiveita postauksista, niin kertokaahan.
Mitään muuta en ole oikein loman aikana ennättänyt kuvailla, ellei oteta työjuttuja lukuun. Huomenna on taas työmatka Helsinkiin, joten menoa tosiaan riittää.
Palataan pian, aurinkoista viikkoa!
8 Comments
No onhan tuo kuin eri keittiö, ovilla, kahvoilla ja kaikella pienellä saa kyllä vaihdettua muuten kuitenkin ehjän toimivan keittiön täysin uuteen uskoon. 🙂
Niin on, jopa minä hämmästyin kuinka totaalinen muutos oli. Raikastus on ihan uskomaton. 🙂
Kaunista jälkeä! 🙂 Flosin valaisimen huolisin myös mielelläni meille!
Kiitos Hanna 🙂 Tässä taas tuli todistettua, miten järkevä on ollut aikanaan satsata klassiseen ja laadukkaaseen valaisimeen. Se on ollut kolme vuotta varastossa levossa ja nyt on taas kun olisi saanut uuden valaisimen.
Ompa kaunis, selkeä kokonaisuus. Mikä tuo teidän tasonne on, onko se laminaattia? Vipp-hana näyttää tyylikkäältä. Miltä tuntuu käytössä? – Auroora
Kiitos, tästä tuli kyllä kiva minustakin 🙂 Taso on laminaattia. Vipp-hana on suoraan sanottuna ihan mieletön, siis en voi kyllin hehkuttaa sen sulavuutta ja käytännöllisyyttä. Siitä tulee vetämällä suihku, siitä oli jo iloa kun pesin uunipeltiä.
Onpa hyvän näköistä! Tekisi mieli vaihtaa omassa keittiössä vetimet uusiin. Parin vuoden takaisen keittiöremontin yhteydessä päädyin kompromissiratkaisuun vetimien osalta ja en ole yhtään tyytyväinen. Nämä valitsemasi superfrontin vetimet ovat ihan mielettömän hienot!!
Vetimillä on kyllä tosi iso merkitys, etenkin nyt sen huomasin. Onneksi ne voi jälkikäteen vaihaa, tosin reikäväli täytyy ottaa huomioon. Superfrontteihin olen tosi tyytyväinen 🙂