Sokoksen 3+1-päivää tulee taas! Itsehän olen Pariisissa enkä pääse hyödyntämään tarjouksia tällä kertaa. Sain kuitenkin tutustua jo ennakkoon muutamiin kuvaston tuotteisiin. Poimin sieltä nimittäin taas kuvauslainaan mielestäni kivoja tärppejä. Kuvasto on jo jaettu, tai mikäli et ole sitä saanut, sen voi jo poimia mukaan tavaratalosta. Tietysti voit selata sen myös sähköisesti tästä.
 

Tällä kertaa kuvastossa oli minusta erityisen paljon kivoja juttuja. Esimerkiksi tuo kuvien suuri Beck Söndergaardin villahuivi, jota on roosana ja nuden sävyisenä. Aivan ihastuttava asuste ja käytännöllinen tietysti myös. Kuvassa minulla on Sokokselta Espritin valkoinen paitapusero ja Vagabondin pikkulaukku, ne eivät ole 3+1-tuotteita, vaan normaalivalikoimaa.

Kohta se on taas toppisaika. Musta kevyt toppis on keskiviikon tarjouksessa, tuota on saatavilla myös tummansinisenä. Kuvausrekvisiittana Sokokselta Vagabondin olkalaukku, se on normaalivalikoimaa.

3+1-päiviltä täydentäisin myös talven asusteita, kuten pipoja ja hanskoja. Kuvassa erilaisia Fredriksonin neulepipoja.

Itse ostan joka talveksi uudet nahkahanskat. Tällaisia kannattaa hankkia nyt 3+1-päiviltä edulliseen hintaan.

Minulla on itselläni Tiger of Swedenin perustummansiniset pillifarkut ja noita voin suositella lämpimästi. 3+1-päivillä ne ovat erittäin hyvässä tarjouksessa. Nuo ihanat kitten heel-kantaisen avokkaat ovat Peter Kaiser-merkkiset ja Sokoksen normaalia valikoimaa.

Tutustu myös aluspukeutumisen tarjoustuotteisiin. Yöasuja, alusvaatteita ja sukkahousuja löytyy useana päivänä. Calvin Kleinilla on kivat ja simppelit mallit. Noita yöhousuja on myös raidallisena.

Edbladin korut ovat olleet jo tovin omia suosikkejani. Korut kestävät hyvin käyttöä ja ovat selkeän tyylikkäitä. 3+1-päiviltä löydät kuvan korumalleja edulliseen hintaan. Väreinä hopean ja ruusukullan sävyt.

Jos rakastaa mekkoja, ihastuu varmasti tuohon J Lindebergin merinovillaiseen yksinkertaiseen mekkomalliin. Ihastelin myös kaunista luumunpunaista sävyä. Mekkoa on saatavilla myös mustana.

Miehillekin bongailin kivoja juttuja. Kuten J Lindebergin puuvillaneuleita, farkkuja, t-paitoja jne. Tarjoustuotteet oli selkeästi valittu miehiseen makuun sopiviksi. Rentoja ja tyylikkäitä perusvaatteita.

Jotenkin ihastuin tuohon miesten raikkaaseen G-Starin pipoon. Jos on tumma takki, voi sitä raikastaa rohkean sävyisellä pipolla, eikö vaan.

Kuvastosta bongasin näiden lisäksi monta muutakin kiinnostavaa tuotetta. Esimerkiksi Iittalan klassinen Sarpaneva-pata, Teema-astioita, Essence-laseja, Tempurin tyynyjä, Tigerin mahtava musta nahkalaukku, Marimekon pussilakanoita, Brunbergin suklaisia suukkoja ja tietysti valtavan valikoiman kosmetiikkaa.

Tehkäähän te löytöjä minunkin puolestani!

”yhteistyö”

2 Comments

  1. Mikä ruokapöytä on tuossa ensimmäisessä kuvassa? Tiedustelee epätoivoinen ruokapöydän metsästäjä 🙂

  2. Tuo pieni Vagabondin laukku vois olla se, mitä nyt syksyllä kaipaisin. Onneksi se ei ole tarjouspäivätuote. 🙂
    -Minna

Write A Comment