Aurinko se hellii meitä ihanasti, silti syksy on ottanut jo vahvasti otteen mielestä ja fiiliksestä. Minulle yksi syksyn merkeistä on ruskeansävyisten vaatteiden ja asusteiden esille kaivaminen. Kesällä huomaan vältteleväni tällaisia murrettuja sävyjä, mutta nyt ne taas tuntuvat ajankohtaisilta.
Yksi suosikkisävyistäni kynsilakoissa on pehmeä nuden roosa. Lumenen gel effect-lakassa on ihan täydellisen kaunis roosan sävy. Se menee ihon väriin tosi nätisti, erottuu raikkaana ihoa vasten. Ihailen aina kynsiäni kun olen ne tällä lakannut. Valitettavasti vain viime aikoina olen jaksanut lakkailla liian harvoin. Syksyn merkki sekin, kun alkaa taas huolehtia tällaisista pikkujutuista. Kesällä viipelletään puutarhassa ja ollaan vähän naturellimpia.
Syksyisiin asustesuosikkeihin kuuluu myös skarpit tote-tyyliset laukut. Tämä Anya Hindhmarc on taas päässyt aktiiviseen käyttöön. Stellan rennon laukun jälkeen se tuntuu tosi hienostuneelta. Sävykin on syksyisen myyrämäinen.
Kesäpukeutumiseeni ei ole myöskään kuuluneet nauhalliset herrainkengät, jotka ovat minusta aivan ihania. Nyt on oikea aika alkaa käyttää näitäkin. Paljaat nilkat tai nilkkasukat ovat nauhakenkien kanssa kivan näköiset.
Kun lähdin asioille kietaisin vielä kaulaani ison villahuivin lämmittämään. Acnen Canada-huivin olen saanut aikoinani Gaudetesta. Tuollainen lämmin huivi menee näillä keleillä takin asemasta.
Silkkipaita on tosi vanha, se on Equipmentin klassikko, joita myy täällä suomessa Nina’s. Voin lämpimästi suositella silkkipaitaa käyttövaatteeksi. Hyvälaatuisia silkkipaitoja löytyy myös esim. Filippa K:n ja Tiger of Swedenin valikoimista. Olen pessyt tuota paitaa ties kuinka monta kertaa koneessa, ja se on edelleen kuin uusi. Kerran heitin sen vahingossa värillisen kirjopyykin sekaan ja se tuli ulos koneesta koppuraisena, pelkäsin sen jo menneen pilalle. Mutta vielä mitä, heitin sen uudelleen koneeseen villa/silkkipesuaineen kanssa hellään ohjelmaan ja silitin. Ei käynyt kuinkaan. Silkkiähän ei saa pestä normaalilla pyykinpesuaineella.
Tästä paasauksesta jatkankin toivottamaan teille ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!
12 Comments
Kaunis asu ! Etenkin laukku ja samansävyinen paita näyttää jotenkin superkivalta 🙂
Kiitos Maria 🙂 Mä oon vahingossa löytänyt monta juttua tuossa merkillisessä myyrän ruskeassa sävyssä. Ihme väri, jota en ole ikinä etsinyt, mutta sen väriset jutut vaan on tulleet mun luo.
Onpa kiva asu. Aika uskomatonta, että puserosi "selvisi hengissä" kirjopyykistä. 🙂
Miia
Eikö, olin ihan kauhuissani kun kaivoin pyykkejä koneesta ja huomasin ihanan silkkipaitani siellä. Lisäksi selkään oli tullut jotkin läikyt jostain vaatteesta, oli siis värjäymät. Uskomatonta, mutta nekin lähti pois sillä oikealla silkkipesulla. Se Bio Luvilin villa/silkkipesuaine on aika ihmekamaa, sillä taikoo vaatteisiin kyllä ihanan tunnun ja noin tehokastakin.
Kiva asu ja laukku on tosi namu <3
Mukavaa viikonloppua !
Kiitti 🙂 juu, tuo laukku oli kyllä hyvä ostos, ei tule ihan jokaisella vastaan.
Nii, piti tietty vielä sanoa, että kivaa viikonloppua sinnekin!
Unelma lamppu tuossa tilassa, kenen valmistajan tuo kultainen ( messinki) pallo kattolamppu on ? myynnissä ?
Juu, on myynnissä 🙂 Se on Tom Dixonin Copper shade, sitä saa sekä kuparin sävyisenä, että tuota kullansävyistä. Hinta oli jotain 600 €:n hujakoilla, Koodista voi tilailla!
Kaunis asu. Ihanan värinen laukku ja silkkipaita, rakastan niin paljon tuota nutrian väriä. Kivat myös nuo herrainkengät. Minun lempparini muuten Lumenen kynsilakasta on CC Nail Concealer, saan sillä juuri toivomani nudekynnet.
Terveisin Maria
Hei sähän sen sanoit, nutria on varmaan se väri jolla tuota sävyä kuvailisi 🙂 Kiitos kynsilakkavinkistä, täytyypä katsastaa tuo sävy. Pidän niin paljon juuri nuden sävyisistä kynsistä.
Toi laukku.<3