Kuten aiemmin tänään lupailin, tässä tulee muutamia poimintoja Chanelin näytöksen edustalta. Tiistaiaamu oli tällä kertaa vähän kosteahko ja harmaa. Onneksi ei satanut kuitenkaan. Pikkuisen väsyttikin, kun herätys oli aikaisin. Onneksi tuli tankattua hotellin herkullisessa aamupalabuffetissa, masu täynnä herkkuja jaksoi aloittaa päivän.

Silmät sikkuralla ihasteltiin ketjujen määrää. Perinteisesti näytösvieraiden tyyli on Chanel-päivänä tummanpuhuvaa, klassista ja eleganttia. Tähän postaukseen poimin omia lempparijuttujani, joita bongailin ihmisjoukosta.

Bloggaaja Linda Tol on aina kovasti seurattu. Hänellä on poikamaisen raikas tyyli. Tämä asu viehätti minua todella paljon. Kokonaisuus on lajitelma klassisia elementtejä, kuitenkin se näyttää erittäin ajankohtaiselta. Tärkeimpänä salaisuutena tässä on farkkujen malli. Kuvitelkaahan miltä tuo asu näyttäisi, jos hänellä olisi pillifarkut tässä setissä. Huomasin, että tuollaisia suoralahkeisia ja tasaisen sinisiä farkkuja näkyi kaikkein eniten. Pillejä oikeastaan vain mustina.

Nuo Chanelin kengät ovat aivan jumalaiset, melkein kehitin niihin (kuten Guccin loafereihinkin) jonkinlaisen himotuksen. Onneksi meillä suomessa on vielä hetki aikaa paljasnilkkakeleihin, talveksi en taida sandaalimalleihin sortua. Punainen laukku on myös tosi ihana, en tunnista merkkiä. Punaisia laukkuja bongasin monella.

Pitkä takki, nilkkapituiset farkut ja valkoiset tossut  – siinä ehkä viikon nähdyin kombo. Takkihulluna bongasin ihan liikaa tuollaisia liehuvahelmaisia villakangasihanuuksia. Tumman sinisenä, kamelina ja harmaana, sekä tietysti mustanakin. 

Rennon kokonaisuuden viimeistelee ylellinen asustus. Tässä on niin ajatonta kuin vain voi olla – Chanelin klassikkolaukku ja Cartierin kello. Tuollaiset asusteet kun kerran hankkii, ei tarvitse ajatella enää muita, paitsi vaihtelun halusta. Itseltäkin löytyy vastaava setti, Chanel + Cartier. Ne ovat kaikista asusteistani ne pysyvimmät.

Kuinkakohan monta tuollaista pitkä takki – suorat farkut yhdistelmää olen kuviini tallentanut. Koska pidän itse juuri tuommoisesta tyylistä, poimin ne sujuvasti kaikesta massasta. Jännä muuten kuvaajien kesken huomata eri maut. Suurin osa ryntäsi kameran kanssa ihan toisaalle kuin minä.

Tämä lady oli yhdistänyt tossuihin ja takkiin tummansiniset suorat housut, tietysti nilkat paljastavalla italla sekä ryhdikkään tote-laukun, jota en myöskään ihan varmasti näistä kuvista tunnista. Kuka tietää?

Huivi asusteena on tosi näppärä. Etenkin punaisia bongaili paljon. Ja sopiihan ajaton kirkas punainen hillittyjen värien seuraan todella kivasti.

Mitä sinä pidät näistä poiminnoistani?

25 Comments

  1. Viimeinen lady näyttää ihan Katja Hedenströmiltä joka nykyään kai asustaa Milanossa! 🙂

  2. Makeita asuja, Kori on jännä, erittäin Chanel. Katselin netistä eilen Chanelin näytöksen takahuoneesta videota ja voi ne hiuspannat oli mallistossa aivan mielettömän ihania! <3

    • Tuolla Chanelin näytösvieraissa on ihan oma tunnelmansa, pukeutuminen on vähän formaalimpaa ja ketjua näkee muodossa jos toisessakin. Mun pitäis kans ennättää katsoa tuollaisia videoita 🙂

  3. Mielenkiintoisia poimintoja, jotka sopivat mun mielestä "suureen maailmaan" ja pitkille ja hoikille, mutta pikkukaupungin raitilla lyhyenläntä ja pyylevä suomalaisnaisen kun vetäisi päälleen pitkähelmaisen takin, liian lyhytlahkeiset farkut ja tossut, niin näyttäisi jostain karanneelta 😀 Mä olen niin orjallisesti mittasuhdeihminen, että nuo asut ei mua miellytä. Mut tällaisia persoonallisia poimintoja on hirmu kiva katsella, kiitos 🙂

    • Näitä tyylejä on kyllä kiva bongailla.
      Mutta olen kyllä eri mieltä tuosta ettei kuvien look sopisi tavalliselle naiselle. Suurin osa tuota tyyliä kantaneista oli aasialaisia, jotka ovat vielä lyhyempiä kun me suomalaiset. Kaikki on kiinni oikean mallisesta takista omalle kropalle. Pitkiä väljiä takkeja on erilaisilla leikkauksilla, jos on esim. muodokkaampi sopii paremmin harteilta ryhdikäs malli jossa on istutetu hihat ja joka laskeutuu suorana alaspäin. Jos taas on luikku ja leveäharteinen kuten minä, sopii takkimalli jossa hartialinja on laskettu väljästi ja takkimalli joka on vyöllinen jne. Myös kankaan pehmeys/jämäkkyys vaikuttaa istuvuuteen. Kokeilemalla huomaa. Vajaamittaiset lahkeet puolestaan sopivat hyvin ainakin lyhyemmälle kuten minä, pitää vain aina katsoa missä kohtaa lahje päättyy omassa jalassa, että se on itselle imartelevin mitta. Enemmänkin luulen että tuo tyyli tuntuu "oudolta" kun on tottunut näkemään enemmän kapeaa pillifarkkua ja tiukasti vartaloa myötäilevää lyhyttä villakangastakkia. Kivoja nekin, mutta vaihteeksi on virkistävää nähdä muitakin linjoja ja minusta on kiva leikitellä uusilla tyyleillä. Jossain vaiheessa niistä tulee kuitenkin valtavirran tyylejä, kunhan silmä tottuu.

    • Varmasti muutkin lukijat, kuin minä, mielellään katsoisi niitä kuvia kun leikittelet uusilla tyyleillä! Ihan suotta pitäydyt tutun turvallisessa linjassa täällä blogimaailmassa, jos kerran intoa uutuuksiinkin on.
      Sellainen massan mukana meneminen "mikä on nyt in ja jokatoisen päällä/jalassa" ei oikein inspiroi.

    • Niin yleensä blogia kirjoittavat tyypit jotka ovat erityisen innostuneita muodista ja sen viimeisistä linjoista, niin myös minäkin. Pidän siitä että muoti on osa kulttuuria ja se vaikuttaa kaikkeen. Jos kaartaa tyyliviivan vain tiettyyn bloggaajaryhmään, voi tuntua että kaikilla on samat jutut. Mutta minä ajattelenkin tuota tyyliviivaa koko kansan ympärillä, siinä ei yhtäkkiä olekkaan enää se sama tyyli kaikilla.
      Mutta juu, haluan kokeilla uusia mittasuhteita ja yhdistelmiä, kuitenkin säilyttäen oman tyylini. Siinä onkin haastetta, olla ajan hengessä, silti pitäytyen itselle ominaisessa tyylissä.

  4. Chanelin kengät ovat ihanat ja näyttävät myös mukavilta jalalle 😉 Todella kauniit! Kivoja ja käyttökelpoisia tyylejä olet bongaillut!
    -veera

  5. Mukava katsoa Pariisin kuviasi! Street style -kuvat (erityisesti Pariisista) ovat ehdottomia suosikkejani!

    Tuo punainen laukku taitaa olla Loewen Barcelona -mallistoa.

    Iloa syksyysi, t. Pia

    • Voi miten mahtista, mukava kun näistä tykätään!

      Kiitos laukkutiedosta, tässä huomaa miten entinen laukkufriikki on pudonnut kärryiltä 🙂

      Iloa myös sinun syksyysi!

    • Kiitos Marjukka 🙂
      Yritän aina poimia tyylejä jotka ovat sovellettavissa suomeen ja normaaliin elämään. Onhan se välillä kiva katsella vähän överimpääkin pukeutumista, mutta kun on jalat maassa niin eniten saa intoa näistä käytettävistä lookeista.

  6. Vaikka en kauheasti muotiblogeja seuraakaan niin nämä sinun muotispostauksesi Pariisin muotiviikoilta ovat kiinnostavaa luettavaa. Ja kyllä, tuo ensimmäisen kuvan punainen laukku kelpaisi minullekin.

    • Voi miten mukavaa, että pidät näistä 🙂 Ja kelpais mullekin tuo punainen ihanuus.

  7. Ihastuin noihin Lindan aurinkolaseihin! Eikös tuo musta tote ole Saint Laurentin Sac de Jour? 🙂

    • On kyllä ihanat aukkarit. Ja veikkaisin itsekin että on juuri tuo Saint Laurent, mutten kuitenkaan uskaltanut kirjoittaa kun en ihan varma ollut 🙂 huomaa etten enää seuraa laukkuja niin tarkkaan kun ennen muinoin.

  8. Itselläni on aika harvoin mitään must-juttua, mikä pitäisi saada mutta nyt täytyy sanoa, että tuollainen pitkä liehuvahelmainen villakangastakki olisi mahtava.

    P.S. Ja olet liikkunut kamerasi kanssa juuri oikeilla kuvauspaikoilla =)

    • Pitkä liehuvahelmainen takki on niin kiva, sen suojiin voi piiloutua 🙂 Ja kiva kuulla että bongaukset on kivoja.

  9. Inspiroivia kuvia. Kiitos. Jos lämmin syksy jatkuu, useampia tyylejä ja vinkkejä voisi käyttää myös Suomessa. Viilakangastakkeja näkee aika harvoin Suomen katukuvassa. Nyt toppatakit ja kevytuntuvat ovat suosiossa.

Write A Comment