(neule Marimekko*lainassa / hame Minimum / laukku Chloé / tossut Puma)

Tänään olen palannut takaisin kotiin huikean kivalta muotiviikkomatkalta Pariisista. Vihdoinkin voin keskittyä valtavaan kuvasaaliiseen ja saan olla toimivan netin ääressä. Minusta olisi ollut ihan mielettömän kiva postailla kuulumisia paikan päältä, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. No, nyt minulla on ainakin tosi paljon materiaalia pitkäksi aikaa, normaalien postausten väliin voin sujautella Pariisin palasia.

Yksi matkan kohokohdista oli Marimekon näytös, joka pidettiin sunnuntaina Palais de Tokyolla. Paikka on tosi tuttu meille monilta muotiviikkomatkoilta, täällä ovat näytöksiään pitäneet esim. Saint Laurent ja Acne. Oli siis aika huikeaa, että ”meidän” Marimekko esitteli siellä kevät/kesä16-mallistonsa.

Pukeuduin tilaisuuteen tietysti Marimekkoon, ylläni oli upea Nuoska-neule. Sain lainata Marimekolta muutamia ihanuuksia muotiviikoille ja tämä neule oli yksi valitsemistani vaatteista. Sattumalta uusi laukkuni sopi sekä sävytykseltään, että tyyliltään neuleeseen aivan täydellisesti. Myös omasta vaatekaapista löytynyt Minimumin hame oli sopiva kokonaisuuteen. Jalkaan sujautin mukavuussyistä lenkkarit – muotiväen lempikengät Pariisissa.

 
Näytöstila oli koristelty luonnollisesti Marimekon upein kankain ja kalusteiksi oli valittu Artekkia, mikäpäs paremmin täydentäisi suomifiilistä. Oli kyllä aika mieletöntä seurata tapahtumia. Bongasin näytösvieraiden joukosta muotiviikkojen vakiokävijöitä, mm. Tamu McPhersonin, Elisa Nalinin ja Natalie Joosin. 

kuvista kiitos – Petri / Mr Coolpool

Näytöstä ennen istahdimme toviksi Sophien ja Maijan seurueeseen, mukaan liittyi myös Anna-Sofia poikaystävineen ja itse näytöksessä tapasin myös Jennin. Oli kyllä mukava tavata pikaisesti heitäkin. 
Näytöksestä teen vielä oman postauksen, jossa esittelen kevään lookkeja tarkemmin. Menimme vielä muotinäytöksen jälkeen nauttimaan kahvit ja pikkusyötävät museon kahvilaan. Olipa ihana kokemus!

Write A Comment