Terveiset tuulisesta Pariisista. Tämän päivän sana minulle on ollut Georgia – eli Chloen laukku jonka vihdoin ostin. Kuvassa Hedvig oman Georgiansa kanssa. Neitokainen astelee siinä tämän aamuiseen Chloen näytökseen.
Vaikka täällä on ollut aurinkoista, tuuli on tehnyt säätilasta tosi kylmän. Välillä meni ihan sormet kohmeeseen. Niinpä villakangastakki oli oikein sopiva asuvalinta. Mutta mitäpä pienestä viimasta, kun maisemat hivelevät silmää. Tuliersin puistosta suunnattiin Hotel Westiniin lounaalle, nam. Jos seuraat minua snapchatissa, olet ehkä bongannut snäpin sieltä toiletinkin puolelta.
(takki Zara / paita T Alexander Wang / farkut Acne / tossut Karhu / laukku Stella McCartney)
Meidän matkalaukut saapuivat myöhässä hotellille, vasta yöllä kun olimme jo nukkumassa. Niinpä aamuksi ei ollut mietittynä erityistä asua ja päätin pukeutua yksinkertaiseen kokonaisuuteen.
Päivän trendibongaus oli tänään ehdottomasti neulemekko. Kuvassa Garance Dore esittelee omaansa kuvaajille. Hän oli asustanut sen rennosti suurella villahuivilla, Diorin laukulla ja syvän punaisilla Laurence Decaden solkinilkkureilla. Supertyylikäs kuten aina.
Tässä vielä toisenlainenkin neulemekkoasu. Pitäisiköhän minunkin kokeilla josko voisin kantaa väljää mekkoa… Kuvan asustus on makuuni vähän karkkinen, mutta tuo huivi kyllä on loistava asuste. Silkkihuivikin voisi olla syysgarderobiin tarpeellinen asustamaan monia neulepuseroitani.
Nyt päätän päivän raportin tähän. Kesti tosi kauan ladata nämäkin kuvat. Pysykää mukana, insta ja snapchat päivittyvät tiuhaan.
6 Comments
Ihanaa, kiitos Pariisin raportoinnista! Jään odottamaan lisää herkkupaloja 🙂
Anna-Kaisa
Kiitos, kiitos raportista, onpa ihania tunnelmia 🙂
Ihana tuo neulemekko, just sellainen rento, missä ei tarvi vetää vatsaa koko päivää sisään. 😉
Ihanaa saada taas näitä Pariisin päivityksiä 🙂 Neulemekot on mun lemppareita, hauskaa nähdä niitä myös muotiviikoilla. Täytyykin pukeutua nelulemekkoon ensi viikolla.
Inspiroivaa lomaa !
Kivat ja laadukkaat kuvat. Ihana laukku, minkä värisen ostit?
Kiitos ihanat kommenteista. Teidän kanssa on ilo jakaa Pariisin tunnelmia!