Kaikki tunnistavat Fiskarsin oranssikahvaiset sakset ja sellaiset varmasti myös löytyvät lähes jokaisesta taloudesta. Fiskars on valmistanut saksia jo 1800-luvulta saakka, kuuluisat oranssit muovipäiset mallit syntyivät vuonna 1967.
Fiskars-yhteistyön merkeissä sain kassillisen erilaisia saksia, suurin osa niistä olikin jo tuttuja malleja, mutta joukosta löytyi muutama minulle uusi versio. Vaikka meillä onkin jo ennestään Fiskarsin saksia käytössä, tulivat nämä uudetkin taatusti tarpeeseen, sillä saksia tarvitaan päivittäin ja ne ovat osa arkielämää, ainakin itselläni.
 
 
Meillä kynnet on leikattu aina Fiskarsin kynsisaksilla. En osaisi
kuvitella muuta tapaa huolehtia kynsistäni, sillä haluan pitää ne
lyhyinä ja sileäreunaisina. En voi olla jos kynsissä on halkeama, tai
jos ne ovat liian pitkäksi venyneet. Käytössä on myös hiussakset, joilla
siistin omia latvojani silloin tällöin ja kun aikoinaa minulla oli
otsatukka, sitä tuli viimeisteltyä Fiskarseilla – siis näillä
hiustenleikkuuseen tarkoitetuilla, mutta kieltämättä hätätilassa on
käytetty hommaan myös Classic-yleissaksiakin.

Työpöydältäni, sekä kotoa, että töistä löytyy Fiskarsin paperisakset ja nyt myös askartelusakset. Nämä ovat niitä apulaisia, joita käytän lehtileikkeiden tallentamisessa, normaaleissa paperitöissä ja lahjapaketteja askarrellessa. Kaikkia edellämainittuja teen Fiskarseilla kotona ja töissä. Voin sanoa, että aika monet lahjapaketit olen töissä pakiseerannut Fiskarsin paperisaksien kanssa. Käytän näitä saksia myös pakettien avaamiseen, sillä töihin tulee päivittäin lähetyksiä ja kotiinkin tuon tuosta. Pakettien avaamisessa suosin myös tavallisia Fiskarsin Classic-yleissaksia. Joskus olen testannut edullisempia saksia tuohon hommaan, mutta sellaisilla se on suorastaan vaarallista.

Tiesittekö muuten, mistä tulee saksien kuuluisa oranssi väri, se ei nimittäin ole syntynyt tarkoituksella. Kun ensimmäisiä saksia valmistettiin, oli muottikoneen käyttäjällä oranssia väriä koneessa ja hän päätti käyttää sen loppuun ennen uuden värin lisäämistä. Aluksi saksien väriksi oli kaavailtu mustaa, mutta sattumalta tullut oranssi väri päätyikin lopullisen tuotteen väriksi.

Keittiössäkin käytämme saksia ja silloin suosimme Fiskarsin keittiösaksia tai Classic-yleissaksia. Esimerkiksi yrtit ja lihat paloittelen usein saksilla. Erittäin nopsaa ja käytännöllistä. Tiesittekö muuten, että saksien ruuvin voi irroittaa ja näin keittiösakset saa puhdistettua kunnolla myös väleistä, se kannattaa tehdä aika-ajoin hygieniasyistä.

Keittiösaksista tulikin mieleeni syksyinen Pariisin reissumme ja viimeisen päivän perinteinen piknik. Tapanamme on kokoontua muotiviikkojen viimeisenä iltana nauttimaan eväistä, nyyttärityyliin. Muualta tulevat hankkivat tuomiset ruokakaupasta, mutta ystävämme Rudy asuu Pariisissa ja hänen äitinsä on perinteisesti panostanut meidän piknikkiimme. Rudyn korista löytyy aina ties mitä herkkuja, viimeksi mm. kevätrullia, juustoja, hedelmiä, tarte tatinia, tiramisua jne. kaikki itse tehtyjä. Toki mukana on aina liinat ja ruokailuvälineet. Tällä kertaa huomioni kiinnittyi hänen mukaansa pakkaamiin Fiskarsin oranssipäisiin perussaksiin. Kerroin että sakset tulevat Suomesta ja vähän niiden taustoista. Kaikki (ympäri maailmaa tulevat) alkoivatkin muistella omia mielikuviaan näistä Fiskarseista. Rudy mm. kertoi saksineensa ”ihan tarpeeksi” Fiskarseilla kangassuikaleita, kun hän aikoinaan oli töissä muotinäytösten lavastajana. Muriel puolestaan sanoi käyttäneensä Fiskarsin saksia ollessaan Japanissa opiskelemassa erilaisia kankaankäsittelytekniikoita ja värjäämisiä. Kaikki tunsivat oranssit sakset. Huippua.

Kankaan käsittelyistä ompelujuttuihin. Ette usko, mutta olen joskus ommellut itselleni vaatteita ja kotiin tekstiileitä. En tosiaan voi väittää olevani siinä taitava, mutta koska minulla oli visioita, halusin toteuttaa niitä. Sittemmin olen luottanut näissä jutuissa kaveriini, joka on ammattiompelija. Mutta kotoa löytyy edelleenkin arsenaali ompelutarvikkeita ja joukossa myös tähän tarkoitukseen sopivia saksia, joita nyt täydentävät uudet saamani Fiskarsit. Töissä leikkaan kangasta lähes päivittäin ja olen oppinut, ettei siihen hommaan passaa sekaantua vääränlaisilla saksilla. Kuvassa olevat jättikokoiset sakset ovat muuten räätälinsakset, sirommat samannäköiset ovat kangassakset. Pienet sakset ovat ompelusaksia ja sellaisia käytän näistä eniten, sillä edelleen ompelen itse napit ja muut käsin tehtävät korjaukset.Vasemmalla on harkkosakset, joilla saa kankaan reunaan kauniin kuvioinnin, niitä käytetään esimerkiksi huopatöissä.

Hyvistä saksista kannattaa pitää hyvää huolta, putsata ne ja muistaa välillä myös teroittaa. Fiskarsilla on myös saksien teroitin. Laadukkaat sakset ovat pikäikäisiä, mutta on silti hyvä päivittää välillä kodin saksitilannetta. Eivätkä hyvät sakset olisi pöllömpi joululahjaideakaan.

Sain taas mahdollisuuden järjestää teille arvonnan, tällä kertaa palkintona on setti Fiskarsin saksia.

OSALLISTU ARVONTAAN

Palkinto:

Classic-paperisakset 18cm
Classic-yleissakset oikeakätiset 21cm 
Classic-teräväkärkiset kaarevat 10cm 
Classic-Kääntösakset 11cm


Classic-Keittiösakset 18cm 
FF Clip-Sharp saksienteroitin 
arvo: 98,90 €
Osallistu:
 -kerro kommenttilaatikossa monetko Fiskarsin sakset sinun kotoasi löytyy
-muista jättää sähköpostiosoitteesi mahdollista voittoa varten

Kilpailu alkaa nyt ja päättyy sunnuntaina 22.11.2015 klo 24.00! 
KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!
KIITOS KAIKILLE OSALLISTUMISESTA!

”kaupallinen yhteistyö Fiskarsin ja Suomen Blogimedian kanssa”

148 Comments

  1. Omilleen muuttaessa Fiskarssin yleissaksiin oli pakko satsata, Joulupukilta pyydetään kotoa vielä ainakin Fiskarssin kynsisakset! Ei opiskelijana oikein raaski ostella näitä kovinkaan monia itse….
    inga.havula@hotmail.com

  2. Yhdet yleissakset löytyy, mutta esim. keittiösaksille löytyisi käyttöä.
    backinreverieÄgmailÄcom

  3. Ainakin neljät löytyy, ovat parhaita saksia!
    saikkupe at gmail.com

  4. Minulla on käytössä vain Fiskarsin saksia.. Lapsille erilaisia askartelusaksia, parit kangassakset isot ja yhdet pienet, kynsisakset, kahdet keittiösakset, omat askartelusakset (paketointia lähinnä)… Olen ne ostanut täältä Kaliforniasta ja mielenkiinnolla olen lueskellut niiden paketteja, missään ei mainita että kyseessä on suomalainen tuote, valmistusmaakin oli muistaakseni joku Etelä- Amerikan maa. (Täytyy vielä tarkistaa). Olin kyllä melko pettynyt. Yhtä hyvin ne kuitenkin näyttävät toimivan joten sen puoleen ei valittamista:)

  5. Kolmet löytyy, ja pitkään ovat käytössä kestäneet. 🙂
    araitala at hotmail.com

  6. Useammat askartelusakset, kynsisakset, lankasakset, kangassakset, harkkosakset, parit taloussakset ja jopa vasurin sakset. Noin kymmenet löytyy ja kaikki käytössä 🙂 minna.sillanpaa ät netti.fi

  7. Meiltä löytyy neljät sakset 🙂 Vanhimmat yli kahdenkymmenen vuoden takaa, kun eikös aikanaan äitiyspakkauksessa oli pikkusakset 🙂

  8. Neljät… viidet sakset ainakin ja toinen mokoma muitakin saksia 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta 🙂
    Sasa – sasamaarit(at)gmail(piste)com

  9. Viidet sakset löytyy kotoa ja töistä parit.
    eeva-k at hotmail.com

  10. Meiltä löytyy viidet Fiskarsit – kahdet yleissakset, kahdet pienet taitettavat sakset (näppäriä mukana kuljetettavia) ja yhdet keittiösakset. Kaikki tosin valkoisia 🙂 meerikos@gmail.com

  11. Itseltäni löytyy kahdet fiskarsin sakset; valkoiset yleissakset ja pienet lilat askartelusakset, jotka sain mukaani päättäessäni ala-asteen. Vieläkin toimivat kuin unelma! Lapsuuden kodissani leikattiin myös aina Fiskarseilla ja niitä oli useita.
    laura.pihlajamaki@outlook.com

  12. Neljät Fiskarsit löytyy! Kahdet erilaiset kynsisakset (teräväkärkiset kaarevat ja pyöreäkärkiset), askartelusakset ja yleissakset.

  13. Meiltä löytyy muistaakseni viidet sakset, sillä perheessä on kaksi vasuria, joille on kahdet omat sakset. On aivan loistavaa, että meidät vasuritkin on huomioitu. 🙂

  14. mulla yhet ,joita ei oikein saksikis voi sanoa kun ovat jo niiiin tylsät ja vaimolla yhet joita ei anna mulle ja joilla kuulema voi papruakin leikata mut lanka ei mene poikki ,, et semmosta eikhän se tästä

  15. Ei löydy kuin kahdet Fiskars -sakset ja nekin tylsät 🙁
    josjakun (a) yahoo.fi

  16. Meiltä löytyy monia ainakin neljät ja niillä on myös kalojakin perattu joten hyväksi on todettu.
    sadepilvi(at)luukku.com

  17. Kolmet on. Tai oikeastaan viidet pitäisi olla, kahdet vaan on kadoksissa!

    MaaritN (mjnummila at hotmail.com)

  18. Tällä hetkellä löytyy neljät. Fiskarsin perus saksilla on hyvä leikata myös villakoiramme turkkia. 🙂
    Voiko saksia olla koskaan liikaa? Sen verran uskollisia ollaan, että talon kaikki sakset ovat Fiskarsin.
    -anna, anna.ju@suomi24.fi

  19. Minulla on classic sakset, sakset kirjavalla kahvalla ja kahdet pienemmät paperi/askartelusakset fiskarsilta. Keittiösakset voisin hankkia. Pilkon esim. pekonin aina classic saksilla, paljon näppärämpää kuin veitsellä niiden sitkeiden kalvojen takia!

    aaron.berndtson@hotmail.fi

  20. Fiskarsin saksia löytyy neljät aina yleissaksista askartelusaksiin. Aina on käyttöä hyville ja kestäville saksille.

    marika.meril (at) hotmail.com

  21. Kolmet – kahdet toooosi tylsät vanhat oranssit joita en ole hennonut heittää pois, ja yhet punaiset muumimamma-sakset! saritat(a)yahoo.com

  22. Hmm…

    Ainakin seitsemät 😉 Kolmet yleissakset, yhdet keittiösakset, kahdet kynsisakset, yhdet askartelusakset. Yleissaksia ei toki tarvitsisi noin montaa, eikä niitä kynsisaksiakaan, mutta tässä onkin talouksien yhdistymisestä kyse. Eli jos sattuisi arpaonni kohdalle, taitaisin antaa suurimman osan saksista lahjaksi 🙂 Teroittimelle voisi kyllä olla omaakin käyttöä…

    thlaspi(ät)gmail.com

  23. Löytyy ainakin viidet, keittiösaksia on kahdet. Toiset ovat vqrmaan 25 vuotta vanhat, edelleen toimivat, vaikka kangasta niillä ei voi enää leikata, kun jossakin askartelussa saksien terään tuli lommo. Askartelusakset ja ompelusakset ovat myös käytössä ja jossakin ovat kynsisakset. Jossakin = hukassa.
    T. Satu

  24. Meiltä löytyy Fiskarsin paperisakset, lastensakset, kala-/keittiösakset, parturinsakset, kynsisakset ja ompelusakset. Eli yhteensä kuudet sakset.

    helimarke@gmail.com

  25. Meiltä löytyy kahdet classicit, yhdet kynsisakset ja paperisakset eli neljät yhteensä. Seuraavaksi hankintalistalla on lastensakset ja parturinsaksillekin olisi tarvetta. Ihan huippuhyvä tuote ja käytössä päivittäin niin kotona kuin töissä.

    Miia
    miia.katriina@gmail.com

  26. Neljät sakset löytyy; tavalliset, lasten pikkusakset, kynsi- ja ompelusakset. Mukana arvonnassa! miekkailija(at)luukku.com

  27. Mulla on Classic keittiösakset sekä perinteisen oranssina että sinisävyisellä Muumi-kuviolla, ompelusakset ja kahdet kynsisakset. Näistä kaikista, on 80-luvulta peräsin olevat toiset kynsisaksista ehdottomat lempparini! Ostin nimittäin uudetkin kynsisakset, mutta ne ei eivät ole yhtä ohuet tai teräväkärkiset kuin ne vanhat!!! Ja ei kyseessä ei ole pyöristettyreunaiset kynsärit. Nyt odotan kauhulla, että nuo vanhat ja loistavat hajoaa.

    Terotin tulisi myös tarpeeseen keittiösaksien kanssa, musta tuntuu, että ne tylsistyy aika helposti.
    emariaem@hotmail.com

  28. Multa löytyy ainoastaa yhdet, eikä edes tuolla oranssilla päällä! Kotona on yleissakset vaaleanpunaisella roosa nauha värillä. Ovat kyllä olleet sitäkin enemmän käytössä, ja milloin missäkin käyttötarkoituksessa. Ehdottomasti tarvittais lisää laadukkaita saksia kotiin, pieniä ja isoja! rouvako@gmail.com

  29. Meiltä löytyy kahdet Fiskarsin yleissakset, joten käyttöä kyllä olisi noille muillekin.

    TuijaR (jviro@luukku.com)

  30. Perusoranssit, lasten MUUMI sakset, kynsisakset ja sellaset kätevät matkasakset, jossa ottimet kääntyy terien suojaksi.
    materiantaju(at)gmail.com

  31. Hmm. Fiskarseja löytyy ainakin kolmet. Ei haittais vaikka tulis lisää 🙂
    – Olga otarkka(at)ulapland.fi

  32. Ei taida löytyä kuin yhdet. Ne sitten onkin kovassa käytössä!

    hanna.helander ( at ) netikka.fi

  33. Löytyy monet: kahdet keittiösakset, kolmet lasten askartelusakset, kynsisakset ja ompelusakset näin nopealla miettimisellä =)
    Elisa (elisa.korniloff(at)gmail.com)

  34. Viidet Fiskarsit talla hetkella. Kahdet on matkan varrella hajonneet, toiset niista lapsena saamani askartelusakset, jotka pitkaan olivat talouteni ainoat sakset kun lahdin opiskelemaan 🙂

  35. Monet Fiskarsit löytyy, mutta vuosien saatossa ovat kovia kokeneet ilman kunnollista teroittamista…

  36. Neljät tai viidet… Fiskarssit on kyllä aina kovassa käytössä!
    leevilotta at luukku.com

  37. Useampia Fiskarsseja löytyy, tällä hetkellä parhaimmassa leikkausterässä on muumikuvioiset lastensakset eli kovassa käytössä sakset ovat :). Olisipa todella kiva voittaa näin laadukas ja tarpeellinen palkinto!
    katri@kouluonline.fi

  38. Naks ja klips 😉 Kahdet Fiskarsit on olemassa, mutta toiset hukassa. Täydennys olisi mieluinen .
    nelliina(@)yahoo.com

  39. Sattuipa sopivasti, ois mukava voittaa, kun tullimies veu kynsisakset! Omaa huolimattomuuttani laitoin ne käsimatkatavaroihin, vaikka matkalaukkuun piti ne heittää. Perussaksia löytyy kolmet, oranssit sekä sisustukseen sopivat mustat ja valkoiset. Suvi.viitanen1@gmail.com

  40. Seitsemät löytyy (yhdet siniset, yhdet lilat, yhdet keltaiset ja loput oransseja).

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

  41. Kuudet Fiskarsit, mutta ei tuo paketti pahaa tekis. Aina laatikkoon muutamat uudet Fiskarsit mahtuu!
    laurilamin(at)gmail.com

  42. Poikakokki (13v.) sai jouluna Lihapullasakset. Ennen lahjan avausta piti "keksiä" monia,monia saksia. Nyt meillä on luettelossa 26 erilaista. Oli nuorisolla hauskaa -ja pullia on jo tehty broilerista !

Write A Comment