Syksy on mennyt huimaa vauhtia ja niin hassulta kun se kuulostaakin, ensimmäinen pikkujoulukutsunikin on jo saapunut. Niihin juhliin en pääse, mutta toivottavasti joihinkin toisiin vielä ennen joulua. Minusta on aivan ihanaa, että tämän pimeyden keskellä meillä on tapana tavata ystäviä, juhlia työkavereiden ja harrastusporukoiden kesken, nauttia hyvästä ruoasta ja hauskanpidosta. Juhlakausi on aika ihana. Olen tehnyt monena juhlasesonkina Sokos-yhteistyön merkeissä juhlajuttuja. Viime keväänä ihan paikallistelkkarimainoksessakin heiluen. Tämän talvikauden juhlajuttuun otinkin vähän erilaisen lähestymistavan. Minä kun olen saanut olla mukana monissa kivoissa kuvauksissa, joissa oma hommani on ollut stailaaminen/vaatteiden valinta.

Näiden kuvien vaatevalinnat ovat minun poimintojani Sokoksen juhlavaatekokoelmista. Kuten huomaatte, viehätyn edelleenkin selkeästä tyylikkyydestä, jossa on mukana ripaus naisellisuutta. Suosikkivärit tähän kauteen ovat ajaton musta ja yllätyksenä syvä viininpunainen.

Pitsi on ihan mieletön juhlavaatemateriaali, se riittää tekemään asusta näyttävän, eikä pitsisen vaatekappaleen valitessaan tarvitse miettiä asustepuolta kummemmin. Mirkalla on kuvassa Aventuran pitsipaita ja housut, laukku on Giannin ja avokkaat Peter Kaiserin. Pidän itse myös kovasti kaksiosaisista vaatekappaleista, niin upeita kun mekot ovatkin, on oikean mallin löytäminen haasteellisempaa kuin kaksioisaisen vaatekappaleen kanssa.

Halusin viininpunaisten mekkojen kanssa neutraalin meikin, jota on terästetty todella syvällä viininpunaisella huulipunalla. Tämä sävy on Clarinsin Joli Rouge #738. Viininpunainen väri sopii hienosti suomalaiseen vaaleaan ihoon, kuten tässä Neean mielettömän kauniiseen vaaleuteen. Kannatta kokeilla. Näyttävä pitsimekko on Espritin.

Juhlaan on ihana valmistautua rauhassa pitkän kaavan mukaan. Eikä juhla-asusta sovi unohtaa alusasupuolta. Maidenformilla on mielettömän tuntuisia ja napakoita alustoppeja ja hameita, joilla saa kropan linjat kuntoon, silloin kun on ajatellut pukeutua vartaloa hivelevään asuun. Minusta itsevarmuus lähtee jo alusvaatepuolelta. 

Tiger of Swedenin silkkisekoitemekossa on näyttävä graafinen kuviointi. Plussaa annan mekolle myös raikkaudesta, se erottuu edukseen tummien asujen joukosta. Väljästi leikattu vaate on myös kiitollinen valinta usealle vartalotyypille. Tähän mekkoon valitsisin hulppean korkeat avokkaat ja jos tekee mieli pukea koruja, niin selkeät kookkaat roikkuvat korvakorut olisivat erittäin kivat tähän kokonaisuuteen.

Valkoinen paitapusero sopii mihin vain, voit rakentaa sen ympärille rennon tai superylellisen kokonaisuuden. Kuvan paitapusero on Espritin mallistoa. Musta kynähame ja valkoinen paitapusero, terästettynä näyttävillä koruilla on helppo valinta. Jos haluat pukeutua illalla upeaan tyllihameeseen tai pitkähelmaiseen satiinihameeseen, tee iltapukumaiseen asuun rento yläosa avonaisesti napitetusta paitiksesta. Kontrastit toimivat.

Filippa K:n viininpunainen mekko on saanut kaverikseen Tiger of Swedenin mustan nahkalaukun, jossa on ihana yksityiskohta; merkin leima on kuparin värisellä painatuksella. Sopii viininpunaiseen niin hyvin. Tällaiset pienet yksityiskohdat ovat minusta juhla-asustuksessa tärkeitä juttuja. Vaikkei kaikkia pieniä jippoja toiset huomaisikaan, ne tietää itse. 

kuvat: Petri Kuosmanen / Studio Coolpool

Filippa K:n huikea mekko on rohkea, mutta samalla hillitty. Väljä yläosa ja niukka alaosa, niistä syntyy toimiva kokonaisuus. Kun vaatteessa on upea ja avara pääntie tai selkämys, kannattaa hiukset sitoa kiinni.

Juhliin valmistautumisesta pitäisi nauttia, ovathan ne aina kiva poikkeus arkielämään. Oli muuten tosi kiva pelkästään käydä Sokoksella lainailemassa näitä kuvausvaatteita, tuli ihan juhlafiilis jo siitä.

Vinkkaan tässä vielä teille Fashion News-sivustosta, siellä kannattaa vierailla katsomassa joka viikkoiset tyylibongaukseni.

Millaiset juhla-asut ovat sinun mieleesi?

”yhteistyö”

2 Comments

  1. Tosi kivoja poimintoja olet taas tehnyt. Mietin, että pitäisikö itsekin kokeilla tuota viininpunaista…? Olen aina ajatellut, ettei se sopisi minulle, mutta voisi sopiakin! Tigerin vaalea silkkisekoitemekko on todella upea.

    • Kiitos Suvi 🙂 pidän yksinkertaisista linjoista, mutta niin että mukana on jokin juju. Viininpunainen on niin super, koita ihmeessä. Olen varma että sun sävyihin se menisi, taidat olla vähän samaa väriä kuin minäkin 🙂

Write A Comment