Marimekolla alkaa juuri nyt syksyinen kampanja kankaista, pääsinkin tekemään siihen liittyen mukavaa yhteistyötä. Sain valita heidän kokoemistaan kaksi erilaista pöytäliinaa ja tarkoitus oli kuvata, kuinka niillä voi vaikuttaa sisustuksen tunnelmaan. Olinkin ihan innoissani tästä projektista, sillä tähän aikaan vuodesta ainakin minä kaipaan kovasti vaaleaan sisustukseemme kodikkuutta ja lämpöä. Huomasin kuvia ottaessani kuinka suuri merkitys tekstiileillä on sisustukseen.
Nyt olen erityisen viehättynyt tummista ja tunnelmallisista värisävyistä. Syvä vihreä ja sininen kuuluvat tällä hetkellä suosikkiväreihini sisustuksessa. Tummat pehmeät sävyt myös sopivat täydentämään puuterisia ja eteerisiä sävyjä, joita kodissamme on ennestään. Valitsemani pöytäliinakangas on nimeltään Pieni Purnukka ja sen on suunnitellut Erja Hirvi.
Kankaan kuvioinnissa toistuvat juuri sopivasti nyt ihailemani värisävyt. Musta pohja tuo tummat sävyt pehmeästi esille. Kangas muutti ruokatilan ilmeen kokonaisvaltaisesti. Pidän kattauksessa yksinkertaisista astioista, mieluiten valkoisista. Niitä on niin helppo maustaa joillakin kuvioiduilla tai värillisillä osasilla. Sain valita Marimekolta kuvauslainaan muutamia astioita. Sääpäiväkirja-lautaset ja pikkukulhot sopivat kauniisti yhteen pöytäliinakankaan kanssa. Sukat Makkaralla-sarjan lasisto täydentää kokonaisuuden.
Pöytäliinakankaan mehevä etikkainen kuviointi, joka fiilis syntyy printin säilöntäpurkeista, sai minut visioimaan siihen sopivaa illallisteemaa. Tämä kangas täydentäisi täydellisesti esimerkiksi bliniateriaa, jossa alkupalana olisi punajuurinen borch-keitto. Kankailla voi mitä mainioimmin täydentää juhlien teemaa.
Upea marraskuinen aurinko silasi kuvauspäivää. Huoneiden valo vaihteli kullansävyisestä sinertävään riippuen auringon suunnasta. Vihreäsävyinen pöytäliina ruokatilassa skarppasi sisustusta ja samaa täyteläistä värimaailmaa lisäsin sohvaryhmän puolelle kookkaalla Siirtolapuutarha-tarjottimella. Jälkiruokakahvien paikka on tyypillisesti sohvalla, silloin tarvitaan tarjotinta. Mutta toki sillä voi luoda sisustukseen tehostetta muutenkin. Tarjotinta voi käyttää kätevästi pohjana erilaisille asetelmille.
Tässä kuvassa ilmenee hyvin miten mehevä pöytäliina tuo rutkasti lisää tunnelmaa vaaleaan tilaan. Täyteläisillä kankailla saa muunnettua todella helposti tilojen fiilistä.
Sain pöytäliinan avulla olohuoneen sisustukseen toivomani tunnelmasävyt. Fiilistelen jo tulevia illallisia uuden pöytäliinan äärellä. Puhumattakaan niistä laiskoista sunnuntaiaamuista, jolloin voisin kerrankin istahtaa pöydän äärelle lehtipinon kanssa. Minusta on mahtava, että sisustuksessa aletaan taas käyttää enemmän tekstiiliä ja värejä.
Aika kodikkaan näköinen iltateekattauskin syntyi Oiva-sarjan astioilla, Sukat Makkaralla-laseilla ja pöytäliinalla.
Kuvailin lähes koko päivän erilaisia tunnelmia ja stailauksia Marimekon tuotteiden kanssa. Kun aurinko alkoi painua näkymättömiin, oli kuvausapulainen täydessä unessa. Tarkkailu oli ottanut voimille. Lopuksi taittelin pöytäliinakankaan tyynyn ympärille, sillä halusin kokeilla kuinka mukavasti täyteläinen värimaailma terästää sohvaryhmää. Ruokailutilassa pilkottaa toinen valitsemistani pöytäliinoista ja sen ympärille luotu kokonaisuus, jonka esittelen teille seuraavassa osassa.
Oli muuten vaikea valita kaksi pöytäliinaa kaikkien ihanien vaihtoehtojen joukosta. Marimekon upeaan kangaskokoelmaan pääset tutustumaan heidän kotisivuillaan tässä.
”yhteistyössä Marimekko”
6 Comments
Upeita, herkullisia sävyjä! Ja tietysti annemaisen tyylikkät stailaukset <3
Kiitos tsempeistä ihana Kerttu <3 Tällaiset syvät sävyt ovat just nyt herkkuja!
Ihana pöytäliina. Tykkään taas Marimekon uusista kuoseista. Kaksi sohvatyynyä on jo Marimekkoa ja pöytäliinaa harkitsen.
Minullahan on niitä 1960-70-luvun kuoseja, nekin pääsevät taas pöydälle. Hienot kuvat. Odottelen jo seuraavaa.
Viikon päästä tavataan.
Marimekon uudet kuosit ovat tosi ihania, samoin kun tietty klassikotkin. Marimekon kankaat on hyvä pöytäliinoina, ne kun kestävät kunnollisen 60-asteisen pesunkin 🙂 Pian nähdään!
Niin täydellisesti sointuu kaikki yhteen! Ihana koti 🙂
Oi kiitos ihanasta kommentista!