Muotiviikoilla on ihana päästä livenä kurkistamaan tunnettujen muotipersoonien tyyliä. Carine Roitfeld on aina todella elegantti. Vaikka hän pukeutuu hillityn tyylikkäästi ja naisellisesti, asuissa on aina jotain yllättävää ja erityisen näyttävää. Diorin muotinäytöksessä hän oli tavallista tyyliään vielä astetta räväkämmästi pukeutuneena, säilyttäen silti coolin eleganssinsa täydellisesti.

Vai miltä kuulostaa leopardikuosinen takki yhdistettynä pinkkeihin vajaamittaisiin housuihin. Kieltämättä aika överiltä, vaan katsokaapa lopputulosta. Minusta tuo asu on ihan mieletön. Kaikki natsaa yhteen ja vaatteiden leikkaus on ihan nappiin. Olen itsekin etsinyt hyvin istuvia suoria housuja (en tosin pinkkeinä), mutta vielä en ole löytänyt omaan kroppaani sopivaa mallia. Korvaisin mielelläni farkut välillä elegantimmilla suorilla housuilla.

Ja loppusilauksena hän on valinnut asuun harmaat tolppakantaiset kengät. Kokonaisuus ei olisi ollut ollenkaan sama, jos niiden sijaan jalassa olisi ollut vaikkapa mustat perusavokkaat. Tämä asu vaati jotain ovelampaa ja Carine on onnistunut valinnassa todella taidokkaasti. Mutta ei muuta voi odottaakkaan hänen kaltaiseltaan tyylitaiturilta.

Mitä mieltä olet Carinen asukokonaisuudesta ja uskaltaisitko sinä kokeilla vastaavaa tyyliä?


PS. Carine Roitfeld on tehnyt Uniqlolle vaatemalliston, kurkkaa tästä.

9 Comments

  1. Pinkit housut makeat, ehkä kesällä voisin laittaa jalkaan kun ihokin on päivettynyt. Kengät ja pusero myös kiva. Takkia en laittaisi päälle, en vaan tykkään mistään eläinkuosista…ei ole koskaan ollut minun juttu 🙁 Joillekkin kyllä sopii tyylikkäästi ja nuorille passaa hyvin.

    • Eläinkuosi taitaa olla juuri sellainen joka jakaa mielipiteitä. Kieltämättä itse tykkään siitä aina, mutta olen tarkka että pilkutukset ovat juuri oikeanlaisia ja ettei tule liian "eläimellinen" lookki 🙂 Pinkit housut ovat taas sellaiset, joita en itse ehkä jalkaani vetäisi, mutta Carinella ne ovat ihan superelegantit.

    • No eikö 🙂 vaikka tuo kombo on ihan hullun kuuloinen, on Carine todella tyylikäs asussaan.

    • Kokonaisuus on mauton. Housut ovat lyhennetty pitkistä housuista selvästi. Pölkkykorot eivät sovi yleensäkään minnekkään. Teko-elukkatakki, huh! Neulepusero liian raskas. Tämä ilmestys vastaan tullessa hymyilyttää.

  2. Monta tykkäystä pinkeille housuille! Minulla on pinkit caprihousut ja voi kuinka niistä tykkäänkään. Ja ei haittais vaikka olisi tuollaiset pidemmätkin pinkit pöksyt. 🙂 Ei jäisi kaapin perälle ruttuun.

    • Pinkit pöksyt on kyllä raikkaat. Itse tylsärinä kokisin ne vähän raisuiksi omaan tyyliin. Mutta voi miten toisten päällä ne näyttääkin kivoilta 🙂

  3. Nappi yhdistelmä. Pienikuvioinen täplitys on tosi tyylikäs kuvio ja mielestäni helppo yhdistää moneen eri väriin. Ilman muuta voisin laittaa pinkit housut ja leotakin työhön tai maitokauppaan.Minulla on useita punaisia housuja, joita myös käytän.

    • On muuten totta, että pantterikuosissa se pilkutus täytyy olla kohdillaan että säilyy tyylikkyys 🙂 Ah ihailen rohkeita asuyhdistelmiä, ja etenkin kun kombo toimii.

Write A Comment