Tiedätte kyllä kuinka tärkeää kahvi on minulle – hyvä kahvi jos tarkkoja ollaan. Meidän uutta keittiötä koristaa nyt myös uusi kahvinkeitin, jonka sain OBH Nordicalta yhteistyön tiimoilta. Tähän saakka meillä on ollut kahvinkeitin lähinnä kaapissa, se on kaivettu esille kun olemme saaneet kahvivieraita. Nyt asiaan tulee muutos, tätä kahvinkeitintä ei pidetä kaapissa vaan pöydällä. OBH Nordica haastoi minut kutsumaan kahville jonkun, jonka elämäntilanne poikkeaa omastani, sillä hyvä kahvi yhdistää. Se tuli todettua tässäkin kahvihetkessä.
OBH Nordican uutta Legacy-kahvinkeitintä on kolmessa eri värissä, valitsemani valkoisen lisäksi myös mustana ja raikkaan mintunvihreänä. Meidän keittiöön valkoinen on aivan täydellinen. Kauniin ulkonäön lisäksi kahvinkeitin keittää erittäin hyvää kahvia. Siinä on aivan uutta tekniikkaa – Legacy-kahvinkeitin on suunniteltu keittämään parasta kahvia. Keitin on palkittu Kultainen Papu-laatumerkinnällä, joka myönnetään vain keittimille, jotka pystyvät täydelliseen suodatuslämpötilaan ja kahvin makuun. Keittimen mukana sain myös kätevät Legacy-kahvimukit, jotka voi napata matkaan, kun ottaa maukkaan kahvin mukaansa kotoa lähtiessä.
Vierasta odotellessani keitin ensimmäistä kertaa kahvia uudella keittimellä. Täytyy sanoa, että Legacy-kahvinkeittimen lataaminen oli kätevää. Pikkuisen hätäisenä ihmisenä, tällaiset käytännön seikat ovat minulle laitteissa tärkeitä ominaisuuksia.
Aamiaispöytä odottelee vierasta. Päätin kutsua kahvihetkelle ihanan naapurimme Johannan. Pienten lasten äitinä hänen elämäntilanteensa poikkeaa omastani aika tavalla. Jos minulla on työkiireitä, on kotiäidillä erilaisia kiireitä. Meillä on tapana Johannan kanssa jutustella pihalla puutarhatöiden ja lasten leikkien lomassa. Olikin jo korkea aika istahtaa rauhassa kahvipöytään ja jutella enemmänkin elämästä.
Päätin kutsua Johannan aamiaiskahville, tai oikeastaan se oli minulle aamiaiskahvi ja hänelle lounaskahvi, sillä tapasimme klo 10.30, johon aikaan itse tyypillisesti juon aamukahvini – myös työpäivinä, kun taas Johanna alkaa syödä lounasta. Kahden alle kouluikäisen äitinä ja gradua valmistelevana aikataulutusta riittää. Aamutoimet tehdään heillä hyvissä ajoin lasten ehdoilla. Tyttöjen päiväkoti kutsuu kahdeksan aikaan ja siitä alkaa äidin opintoaika. Kellon tarkkuudella mennään, asiat on hoidettava ennen kuin on aika noutaa lapset hoidosta. Sen jälkeen onkin vuorossa ruokailut ja harrastuksiin kuskaamiset. Itse pääsen aika helpolla, kun menen töihin ja tulen kotiin, eikä meillä ole lapsia. Aikataulunikin voin valita yrittäjänä aika vapaasti.
Lapsiperheessä kaikki tehdään lasten ehdoilla, omaa aikaa jää sitten kun lapset ovat nukkumassa, ja se aika menee usein sellaisiin kotihommiin, joita ei välttämättä ehdi päivän aikana hoitaa. Olen aina miettinyt, että minulla kotitöitä riittää, mutta kun vertaan lapsiperheeseen, jossa pienokaiset ulkoilevat ja touhuavat, pelkkä vaatteiden huolto on iso rumba. Puhumattakaan heidän leikeistään ja touhuistaan. Minä voin vetäytyä omaan työnurkkaukseeni silloin kun huvittaa ja samalla laitella pyykkejä koneeseen ja muuta sellaista. Äidin roolissa on ennätettävä viettää aikaa lasten kanssa kaiken keskellä, sillä yhdessä tekeminen on tärkeää.
Kahvihetki on kyllä meille suomalaisille varmaankin yksi sosiaalisimmista tapahtumista. On niin perinteikästä kutsua tuttuja kahville, silloin käydään läpi päivänpolttavat aiheet, niin omat kuin maailmankin. Kahvista jutellaan kuin säätilasta konsanaan, etenkin silloin kun saa maukasta kahvia, kuten tällä kertaa; kehuimme kilvan uuden keittimen keittämää kahvia.
Tästä kahvihetkestä jäi kyllä mieleen se, kuinka elämässä on touhuja, vaikkakin erilaisia. Elämäntilanteet vaihtelevat ja kiireenkin keskellä täytyy pysähtyä nauttimaan juuri siitä elämänvaiheesta jossa sillä hetkellä on.
Siinä se nyt on, kahvinkeitin joka sopii täydellisesti keittiöömme ja jonka keittämä kahvi on nautinnollisen aromikasta. Lisäksi kahvinkeittimen tiimoilta toteutettu kahvihetki muistutti minua siitä, miten tärkeitä kahvihetket hyvässä seurassa ovat. Iso kiitos vielä Johannalle mukavasta tuokiosta!
2 Comments
Hauskannäköinen kahvinkeitin! Muistan itsekin kuinka etsin vuosi sitten epätoivoissani katseenkestävää keitintä. Päädyin sitten pressopannuun ihan puhtaasti ulkonäkösyistä;)
Muistanko oikeiin että kirjoittelit jokin aika sitten isäsi näyttelystä? Onko hän pitämässä näyttelyä nyt lähiaikoina?
Tuo kahvinkeitin on muuten ihan mahtava, nyt kun sitä on jo käyttänyt enemmän, voin tosiaan suositella 🙂 Pressopannua minäkin aiemmin käytin, mutta on tuo aika ihana vaihteeksi.
Isin näyttelystä teinkin just juttua kun tämän kommentin laitoit, eli juu näyttely on käynnissä.