Pääsette nyt kurkistamaan ihan autenttiseen tilanteeseen meidän olohuoneessa. Heti herättyäni sytyttelin kynttilät, keitin aamukahvit ja tekaisin voileivän. Siirryin olohuoneeseen soffalle juomaan aamukahvit. Samalla katselin ympärilleni ja fiilistelin sunnuntain leppoisaa tunnelmaa. Voileivän syötyäni ja kahvin juotuani, kaivoin kameran ja jalustan esille. Päätin kuvata nämä kuvat.

Ostin äskettäin tuommoisen Beni Ouarain-maton. Suunnitelma oli laittaa se eteisen lattialle, mutta kahdesta syystä se päätyi toistaiseksi tuohon olohuoneen läpikulkutilaan; matto on niin pörröinen ettei se mahdu eteisessä makkarin oven alle ja toisaalta en ehkä kuitenkaan raaskinut laittaa sitä eteiseen. Olkoon nyt toistaiseksi tuossa. Pienehkö matto sopisi myös mainiosti minun huoneeseeni tai meidän makkariin. Täytyy testailla niitäkin vaihtoehtoja.

Ruokatilasta vielä sen verran, että ostin sinne verhotangon. Suunnitelmissa on kokeilla tilaan edellisen kodin täyspitkiä valkoisia pellavaverhoja. Olen taas päässyt uudelleen verhomoodiin.

Ruokatilaan on ilmestynyt Stuan Sapporo-hyllystö vähän korkeampana versiona. Meillä oli telkkarihuoneessa tätä hyllyä täyskorkeina, mutta purettiin ne sieltä ja laitettiin osa tähän olohuoneeseen ja osa makuuhuoneeseen. Osia jäi vielä varastoonkin. Tällaiset monikäyttöiset hyllysysteemit ovat kyllä mainioita. Nyt voin rakennella erilaisia sommitelmia tuohon hyllyn päälle. En ole ihan varma, onko tuo sittenkään kiva, mutta ainahan voi entrata kun kyllästyy. 

Tällaista sohvaryhmässä. Torkkupeitto kiertää aina mukanani, missä istunkin. Tohvelit on valmiina sohvan vieressä, kun tulee kuuma potkaisen ne pois jaloista. Muuton huopakoreja meillä on kaksin kappalein olohuoneessa, sinne kun kertyy jostain ihmeen syystä jatkuvasti lisää lehtipinoja.

Sohvapöydällä on pikkuisia joulukukkia, amaryllis maljakossa ja hyasintti pikkuruukussa. Pitäisiköhän kastella tuota hyasinttia, tuntuu että se ei muuta kuin näivety. Pöydällä palaa uusi tuoksukynttilä. Se on Mayn uutuus ja saatiin noita juuri Koodiin. Kynttilä on ihanassa lahjapakkauksessa, tuossa taas yksi suloinen pikkuvieminen jos sellaista etsii.

Tunnelmallista sunnuntaita – suuntaan nyt takaisin tuonne kuvien kohteeseen.

9 Comments

    • Jos jotain ihanaa tässä pimeässä ajassa, niin se on kyllä tunnelma. Se vähä valo on eteerisen hämyistä ja kynttilöiden palaessa siitä tulee vieläkin kauniinpaa.

  1. Tosi kaunista, en voi lakata ihailemasta sun tyylitajua. Kaikki kolahtaa niin täysillä (paitsi nuo paimentolaismatot eivät ole mun juttu, mutta teidän kotiin nekin sopii). Meillähän ei vieläkään ole verhoja, kohta kaksi vuotta ollaan asuttu nykyisessä kodissa… jotenkin niiden tankojen ruuvaaminen tuntuu sitten niin lopulliselta jutulta.

    Tuo teidän olohuoneen sohvapöytä on todella ihana (onko se Muuton?) ja matto myös. Tykkään myös ruokatilutilan takana olevasta tasosta, pitäisin ehdottomasti näin.

    • Oi Suvi, miten nätisti sanottu 🙂 Samaa ajattelin verhojen kanssa, mutta sitten päätin, että jos ei nappaa, ruuvaan tangot irti ja pakkeloin reiät. Saas nähdä koska saan verhot paikalleen…

      Sohvapöytä on Swedesen Breeze ja siihen olen ollut ihan supertyytyväinen. Matto on Muuton ja sen laatu on kyllä ihana myös. Ja kiva kuulla että taso on hyvä tuossa, itsekin jo alan tottua. Aluksi se muistutti liikaa vanhasta kodista, siellähän tuo taso oli juuri tuolleen ruokapöydän takana.

Write A Comment