Onko teillä sujunut pyhien vietto lokoisasti? Meillä on. Joulunaika on minulle todellista rentoutumista, en ota paineita mistään töihin, kodinhoitoon tai muuhun tekemiseen liittyvästä. Vain pakolliset kotihommat hoidetaan ja ruokaan liittyvät toimet suoritetaan. On ihana vaan loikoilla, kuten meidän koirulaiset yleensä. Sohvaryhmässä on todellinen joulutunnelma, sitä koristaa itseoikeutetusti komea metsäkuusi, jonka tänäkin jouluna meille toi ihanat naapurimme.

Meillä on tapana antaa olohuoneen näyttää pyhien ajan joulutunnelmaiselta, eli siellä lojuu lahjapaketteja ja lahjoja. Tänäkin jouluna pukki (=isäntä) oli järjestänyt ylläripaketteja kuusen alle. Esittelenpä tässä teille mitä noista paketeista löytyi.

Luulin avaavani suklaarasiaa, mietin että aika painava paketti kuitenkin. Yllätys oli suuri kun sieltä paljastui tuo upea aterinsarja. Meillä on ollut arkiaterimina jo iäisyyden vanhat valkopäiset Hackmanit ja ollaan monesti puhuttu niiden päivittämisestä. Nytpä joulupukkini oli tutkinut ja miettinyt ja vertaillut ja päätynyt näihin vuonna 1958 suunniteltuihin klassikoihin. Ja voi miten tyytyväinen olen, tykkään Lion-aterimista todella paljon. Hyvin valittu kerrassaan. Ihailen tuon aikakauden muotoilua ja nämä sopivat paitsi sisustukseen, myös käteen. Kattauksiin saa ihan uutta pontta uusilla aterimilla. Näistä tullaan nauttimaan päivittäin vielä monia vuosia eteenpäin. 

Kastehelmi-lasisarjani sai täydennystä. Kuten aiemminkin olen hehkuttanut, tämä lasi on todella kaunis ja miellyttävä kädessä. Ihana kun lasikaapissa on nyt enemmän näitä kaunottaria. 

Kahvihetket on meille tärkeitä ja nautitaankin kaffet useinmiten sohvapöydän äärellä. Joulupukki oli pakkaillut pakettiin Tanssi-sarjan espresso-kuppeja ja pikkukulhoja. Myös Kastehelmi-sarjan tuikut paljastuivat joulupaketeista. Tällaiselta meidän sohvapöytä tulee näyttämään aika usein. Kauniit tuikut tuomassa tunnelmaa ja kahvikupeissa maistuvat espressot kera pikkumakean jälkkärin. Noiden astioiden kuvio- ja värimaailmat ovat minusta todella kauniita. Ihanat lahjat nämäkin!

Sopivasti ennen joulua tuli myös pieni paketti Nespressolta. Ollaankin jo maisteltu uusista espressokupeista näitä jouluisia maustekahveja.

Tällaiselta kuuluu pyhäpäivien näyttää, noiden veijareiden rentoilusta otetaan mallia ja sukelletaan sekaan. Ei haittaa vaikka olohuoneessa lojuu paketteja ja tyynyjä siellä täällä. Sehän kuuluu joulunaikaan.

Rentoa Tapania!

10 Comments

    • Eikö, ihana sarja, tykkään tosi paljon. Samalla se tuo mieleen lapsuusmuistoja, meillä oli kotona Kastehelmi-astioita.

    • Kiitos korjauksesta, Tanssia ovat, vahingossa kirjoitin Taikaa 🙂 Molemmat kauniita kuviointeja.

  1. Tuo tanssi sarja on kyllä aivan ihana 🙂 Ja kastehelmi on klassikko!
    – Veera

  2. On sulla kyllä hieno mies. Miten kukaan kaksilahkeinen pystyy tuohon ilman vaimon kirjoittamaa ostoslistaa?��
    Tanja

    • No niin on <3 hän on kyllä taitava keksimään lahjoja ja hänellä on hyvä maku. Sitäpaitsi kiinnostunut myös näistä jutuista.

Write A Comment