Tänään hipsin kaupungille hakemaan lounasta. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa Smo&Fron salaattia. Tykkään syödä lounaaksi jotain kevyttä ja freesiä. Samalla reissulla ostin muutaman Magnolian oksan itseäni ilahduttamaan. Minulla ei ole vielä koskaan ennen ollut maljakossa Magnoliaa, mutta niin monta kertaa olen pikkusiskoni Magnolia-kuvia ihastellut, että piti itsekin kokeilla minkälaiset kukat näistä oikein muodostuu. Oksat löysin tietysti Piia Jaalalta.
Lounasseuraksi valitsin uuden ruotsalaisen Elle Decorationin, se on yksi lempparilehdistäni. Parhaiten minulla on aikaa syventyä sisustuslehtiin juurikin lounastauolla. Meidän työpaikan keittiö on ihan täynnä lehtikasoja, kaikilla meillä on tapana mennä yksitellen rauhassa syömään ja uppoutua hetkeksi lehden seuraan.
Valitsin salaattiini lohta, munia ja bulguria. Täytyy sanoa, että oli kyllä oikein freesi ja maistuva annos. Lohi oli tuoretta, olen sen suhteen tarkka, maistan heti jos se on vähän yliaikaista. Bulgur maistui hyvälle, joissakin paikoissa se voi olla vähän mautonta. Aika hinnakas annos (vajaan kympin) kokoonsa nähden, mutta plussaa tosiaan mausta ja raikkaudesta. Tuosta herkullisen näköisestä spelttinäkkäristä on kyllä sanottava, ettei se maistunut kuin pahville. Ehkä paksu kerros voita olisi auttanut tässä tilanteessa.
Pakko kyllä tunnustaa, että nämä kuvat on napattu liikkeen puolella, sillä meidän keittiössä ei ole ikkunaa ja siellä ei muutenkaan ole kovin kaunista. Joten lavastin annoksen Artekin uudelle Kaari-pöydälle, pöydän ympärillä ihanat tammiset Tapiovaaran Domus-tuolit. Siirryin tuosta sitten keittiön puolelle ruokailemaan.
Ostin muuten uudet päätelasit ja sain ne tänään. Olen tykästynyt Tigerin mallistoon myös silmälaseissa, joten nämä uutukaiset ovat jo toiset Tigerin silmälasini. Laseissa on edessä muoviset kehykset, mutta sivusangat ovat metalliset. Mukaan kuuluu vielä pilottimalliset aurinkoklipsit, eli noilla on ihana lueskella auringossa lekotellen – sitten joskus kun se kesä saapuu. Tykkään tosi paljon vaaleahkoista muovisangoista ja tuollaisesta vähän kookkaammasta pehmeästä muodosta. Kaikilla tuntuu olevan nyt tummasankaisia kantikkaita laseja, joten nämä ovat vähän vaihtelua niille. Jei, nyt on hyvä tehdä taas tietskalla töitä.
Mikä on teidän mieluisin lounasruoka?
6 Comments
Kauniita kuvia taas. Pitääpä ostaa joku nätti lehti viikonlopuksi.
Mä syön myös salaatin pari kertaa viikossa, ostan sen työpaikan lähellä olevasta K-Marketista. Kaveriksi ihana ja tuore karjalanpiirakka tai ruisleivän palanen. Mutta useinmiten tuon ruoan kotoa, ja selailen iPadia samalla kun syön. Mä olen lopettanut kolme vuotta sitten kouluruoan syömisen, joten en käy ruokalassa kuin tekemässä valvontani.
Kiitos Marjukka 🙂 Lehdet ovat kyllä ihania inspiraatiopakkauksia.
Oma hetki lounasaikaan on mulle tärkeä, saa rentoutua päivän touhujen keskellä. Työssä kun kuitenkin on koko ajan ihmisten kanssa, niin kuin sinäkin. Mutta eikö kouluruoka ole hyvää, perinteistä ja ravitsevaa, vai onko se alkanut kyllästyttää. Nyt vanhemmiten muistelen kaiholla kouluruokaa, silloin sitä ei osannut arvostaa yhtään.
Salaatit ovat hyviä, muuten se on aika paljon puolieinestä…
Ai jaa, hui. Mulla on vaan niin hyvät muistot vanhan ajan koulukeittiöstä, jossa tätit teki hyvää ruokaa. Onhan siitä omasta kouluajasta tovi, heh. Näin se on että aika kultaa muistot.
Nyt kun olen aloittanut opiskelun, niin on kiva käydä porukalla syömässä ja vaihtaa ajatuksia/kuulumisia. Yleensä käymme normi ns. kotiruoan syömässä, johon saa kunnon salaatin, tuoreen leivän ja kahvin päälle…joskus saattaa olla joku jälkiruokakin. Kunnon lounaalla pärjää pitkälle :). Harvoin tulee ns. roskaruokaa syötyä lounaalla.
Mä tykkään normaalista kotiruoasta. Jos en nouda salaattia, saatan piipahtaa hakemassa kauppahallista kotiruuokapisteestä annoksen. Mulle se oma hetki lounasaikaan on tärkeä, muuten kun saan olla työssä sosiaalinen. Ja totta kunnon lounas on tärkeä 🙂