On taas aika laittaa eetteriin Pariisin kevennys. Nythän muotiviikkopostaus on eityisen ajankohtainen, sillä kevään näytösrumba alkoi juuri New Yorkista. Vielä muutama viikko ja Pariisissakin on taas muotiviikot. Itse en ole sinne nyt keväällä lähdössä, mutta eipä hätiä, Petri alias Mr Coolpool on menossa. Saan varmasti kivaa materiaalia häneltä teillekin jaettavaksi, ihan uunituoreeltaan sitten vielä.

Nämä postauksen kuvat nappasin viime syksyn Pariisin reissulta. Tuossa on osoitus, että kuvaan muutakin kuin farkkutyylejä, vaikka usein skippaankin näyttävämmät asut, sillä itse katselen inspokuvista mieluiten yksinkertaisempia tyylejä. Monet muut kuvaajat puolestaan sekoavat juurikin näyttävimmistä ja värikkäämmistä asuista. Kivahan noita kauniita asuja on toki katsella.

Näistä lempparein on tietysti tuo toiseksi alimman kuvan farkkuasu. Kukkapaita onkin aivan mahtava farkkuja naisellistamaan. Muistin juuri että minulla on saman tyylinen Dieselin kukkapaita silkkisifonkia. Kuvan paita taitaa olla Guccin ja farkut Acnen Boyt (en ole ihan varma). Ja siis kyseiset farkutkin minulta löytyy. Että siinä olisi yksi hyvä kevälookki, joka löytyy omasta vaatekaapista.

Millaisista street style-lookeista te innostutte eniten – vai inspiroiko kaikenlaiset tyylit?

1 Comment

  1. upeat kuvat !! ihana fiilistellä näin etukäteen muotiviikkoja, ihan pari viikkoahan niihin enää on ! Ja saan tänne kaveriksi ystäviä Suomesta, joiden kanssa mennään Marimekon näytökseen. Can't wait !!

Write A Comment