Selailin töissä taas uusia kuvastoja ja mietin kevään sisäänostoja. Vaikka meillä onkin Koodissa jo oikeastaan kaikki tuotemerkit joita nyt haluamme myydä, tarjotaan meille jatkuvasti uusia ihanuuksia. Haluamme pitää valikoiman maltillisena, sillä mielummin paljon muutamilta hyviltä valmistajilta, kuin vähän sieltä sun täältä. Joten olemme tiukkoja sen suhteen mitä valikoimiin lisäämme. Tällä hetkellä kuitenkin tanskalainen Skagerak ihastuttaa kovasti. Olemme jääneet miettimään mitä ihanuuksia sieltä liikkeeseen voisi tilata. Halusin vinkata teillekin heidän uudistuneesta kokoelmastaan, jota pääsee tietysti katsomaan Skagerakin kotisivuilta.
Heidän viehättävän kataloginsa pääsee katsomaan pdf-muodossa tästä linkistä.

Onko teillä jotain erityisiä lemppareita tuosta mallistosta? 

Muistan Skagerakin jo parinkymmenen vuoden takaa kun tulin töihin alalle. Tuolloin heillä oli lähinnä ulkokalusteita ja erittäin laadukkaita. Niitä on edelleenkin, mutta valikoima on laajentunut myös kodin sisätiloihin. Uudet tuotteet ovat skandinaavisen kepeitä ja kauniita. Kuvat on stailannut muuten all the way to paris-toimisto, joka on nyt kovassa huudossa tässä stailaushommassa.

Mallistoon palatakseni, itse fiilistelen lähinnä kepeitä tammikalusteita, Bow table-metallipöytää, Edge-saviruukkuja, suuria valkoisia salaattivateja, tammisia tarjottimia ja talouspaperitelinettä jne. Jos noita päädymme tilailemaan, niin itselleni haluan ainakin vihreän Bow table-pöydän ja ruukkuja…

Olisi kiva kuulla teidän mielipidettänne tästä mallistosta.

8 Comments

  1. Kävin Tukholman messuilla Skagerakin osastolla ja tykkäsin kovasti sirosta Georg-sarjasta mutta myös uusista pienesineistä, jotka vaikuttivat myös todella laadukkailta! Tuotteet sopisivat kyllä hyvin teidän liikkeen valikoimaan. 🙂

    • Tänään juuri tilailtiin vähän juttuja kevääksi. George-sarjaa, ruukkuja ja astioita yms. Nämä ovat todella laadukkaita ja kauniita esineitä.

    • Pakko sanoa että niin on 🙂 olen aina välillä itsekin ihmeissäni miten saankin tehdä näin kivaa työtä – sekä liikkeessä että blogini puolella.

  2. Voi mitä herkkuja Skagerakilla olikaan!

    Itselläni ei ole puutarhaa tai pihaa tai terassia, joten ikävä kyllä noita kalusteita ei tule hankittua (jos olisi mahdollista niin Riviera lounge -tuoli / sunbed olisi ihana). Sen sijaan pientuotteista olisi kiva jos teiltä löytyisi valikoimista esim

    -Georg -henkareita
    -Edge -ruukkuja eri kokoisina
    -Iota -huopia
    -Segments -kynttilänjalkoja
    -Nordic -astioita, etenkin teepannu ja kulhot sekä kaadin olivat upeita!

    Millaisissa hinnoissa tuotteet liikkuvat?

    • Tänään juuri tilailtiin juttuja, osaa noista mainitsemistasikin 🙂 kiitos siis listauksesta! Edge-ruukkuja tulee, Nordic-astioita, Georg-sarjaa ja jotain vielä muutakin. Tuotteet ovat minusta ihan kohtuuhintaisia.

  3. Skagerak/Trip Trap on ollut jo vuosikausia suosikkini ja minulta löytyykin yhtä sun toista heidän teak-tavaraansa. Nyt oikeastaan tajuan mitä helmiä ne ovat, kun useita niistä ei enää valmisteta. Tuotteiden pakkauslaatikotkin ovat olleet niin ihania, että kaikki on ollut pakko säilyttää.

    Tämä uusi kuvasto on todella tyylikäs. Jos minulla olisi omakotitalo tai mökki, niin hankkisin ehdottomasti noita ulkokalusteits, teakkisina tietenkin. Georg console table tai desk sopisi nykyiseen asuntoonikin. Yhden leikkulaudan ja uudet salaattiottimet voisin hankkia kokoelmaani täydentämään….

    • Tämä on merkki jonka tuotteita olen minäkin ihaillut jo pitkään. Ja tosiaan, mitä ulkokalusteita heillä onkaan, ne on aivan upeita ja tehty kestämään aikaa.

Write A Comment