Tänään alkoi Sokoksissa perinteiset 3+1-päivät. Olenkin tutkinut yhteistyön tiimoilta jo hyvissä ajoin valikoimaa, tällä kertaa kuvastosta. Kahvikuppi (Nespresso), pikkumakea (Oreo) ja kainaloinen (Lettunen) olivat hyvät seuralaiset kuvaston selailulle. Poimin huipputarjouksista omia suosikkejani, lähinnä sellaisia joita itsekin jo käytän. Minusta tällaiset ”tarjouskampanjat” ovat parhaimia juurikin arjen perusjuttuja täydennettäessä. Aina toki ostoslistalle voi löytyä jokin kiva piristävä yllätys, vaikkapa kevätpukeutumiseen. Tällä kertaa itse katselin Ray Banin aurinkolaseja, Puman tossuja ja Filippa K:n t-paitoja sillä silmällä. Itselläni on myös tapana ostaa sukkahousuja ja alusvaatteita 3+1-päiviltä. Kuvastosta bongasinkin lempparialusvaatteeni, eli Triumphin perusmalliset liivit ja pikkarit.

Oikeastaan ihan ensimmäisenä hankintalistalla on Omega-kapselit, näitä jokaisen täytyisi muistaa ottaa. Tällä kertaa 3+1-päivillä on huippuhintaan Möllerin megapakkaus, eli vielä suurempi kuin kuvan pakkaus. Muuten pyrin luottamaan ruoan vitamiineihin, mutta omegat, kalkki ja D-vitamiini ovat sellaisia, joita nautin purkista. Nyt kieltämättä myös C-vitamiini voisi olla paikallaan, kevääseen haluan energiaa.

Meidän arkeen kuuluvat Iittalan valkoiset Teema-astiat ihan joka päivä. En ole vielä kyllästynyt tuohon selkeään astiastoon, vaikka suurin osa lautasista on ollut käytössä vuosikymmeniä. Välillä täydennän vanhempia lautasia ja kulhoja uusilla ja raikkailla. Sillä kyllähän lautaset kuluvat käytössä. Meillä muuten myös koirulaiset syövät ruokansa Teema-kulhoista, tosin Muumi-kuvioisista. Niitäkin bongasin 3+1-päivien tarjouskuvastosta. Keittiön kirjahyllystä löytyy Jutan dieetti-kirja, siitä tulee ammennettua raikkautta ruoan laittoon aina kun tekee mieli jotain freesiä. Kirja on myös 3+1-päivien tarjouskampanjassa. Bongasinpa sieltä myös Iittalan Kastehelmi-purkkeja, niitä voisi hankkia täydennykseksi sarjaani. Suolalle ja Chia-siemenille kauniit purkit olisivat omiaan.

Talven villahuivit saavat ihan juuri lähtöpassit eteisen kaapista. Miten kiva onkaan taitella tilalle kepeitä keväthuiveja. 3+1-päivillä on mm. Beck Söndergaardin ihania huiveja tarjouksessa. Roosa huivi olisi aika ihana.

Tarjouskuvastosta löysin myös Tiger of Swedenin pikkuisen lompakon, se on melkein samanlainen kuin omani. Keväisin käytän paljon pienikokoisia olkalaukkuja ja tuo pikkulompakko on ollut aivan ehdoton hankinta. 3+1-päivillä on myös lempparikorumerkkini, eli Edbladin koruja.

Kosmetiikkapuolella tarjouksessa oli vaikka mitä. Mm. philosophyn miracle worker-tehohitotuote kasvoille. Nyt talven jälkeen on juuri oikea hetki panostaa erityiseen ihon ravitsemiseen, joten tämä tuote tulee itselleni käyttöön just nyt. Kosmetiikkapuolelta voisin täydentää myös Madaran kosteusvoidetta ja misellivettä.

Olen aivan ihastunut Lumenen puuteriin ja meikkivoiteisiin. Kun haluan ihostani oikein heleän, teen pohjan tuolla seerumi-meikkivoiteella, se peittää aavistuksen enemmän kuin CC-voide. Puuteria sipaisen aina pohjustusvoiteen päälle suurella harjalla, ihan kevyesti vain, mutta se poistaa kasvojen keskiosasta rasvaiselta näyttävän kiillon, tekemättä kuitenkaan liian mattaista ja latteaa pintaa.

3+1-päivät alkoivat tänään keskiviikkona ja jatkuvat vielä sunnuntaihin 3.4. saakka. Jos et pääse Sokos-tavarataloon, voit shoppailla myös verkkokaupan puolella. Tästä linkistä näet kaikki tarjoukset.

”kaupallinen yhteistyö Sokos”

Write A Comment