Tänään olen miettinyt keittiötä ja siellä touhuilua. Minulle on tullut omanlaiseni rutiinit keittiössä toimimiseen. Jääkaapissa on oltava tietyt jutut aina, samoin kuivaelintarvikekaapissa. Täytän astianpesukoneen aina samalla kaavalla ja tiskaan käsitiskit joka kerta oman pinttyneen tapani mukaan. Esimerkiksi olen alkanut suosia käsitiskeissä luonnollisia ja ei kovin vaahtoavia tiskiaineita, sillä tykkään pruitata tiskiaineen harjaan ja tiskata astian kerrallaan juoksevan veden alla nopeasti. Tällöin on tärkeää että tiskiaine huuhtoutuu helposti ja vikkelästi pois, mutta irrottaa rasvan todella tehokkaasti. Parhaaksi tällaiseksi aineeksi on osoittautunut Musta-sarjan tiskiaine. Olen myös tarkka keittiörättien suhteen, suosin pestäviä kangasliinoja, jotka sujautan aina astiapyyhkeiden vaihdon yhteydessä pesukoppaan. On ihana kaivaa liinavaatekaapista puhtaat astiapyyhkeet ja tiskirätit viikkosiivouksen päätteeksi.
Lieden vieressä meillä on aina suola- ja pippurimyllyt, oliiviöljy, sormisuola ja chilimylly. Lisäksi käsillä on pannunalunen, juurikin tuo kuvissa näkyvä Vipp-sarjan setti. Somistan usein tiskipöytää myös yrttiruukuilla tai pienillä maljakoilla, joihin olen sujauttanut oksia tai kukkia. Minusta paljas tiskipöytä on vähän kolkkko.
Myllyissä meillä on merisuola ja mustapippuri. Niitä käytämme lähes jokaisessa ruoassa. Valkopippurista en ennen tykännyt paljoa, mutta jostain syystä sen maku on alkanut viehättää ja olen oppinut lisäämään sitäkin joihinkin ruokiin. Maustepippuria käytän harvoin, lähinnä valkoikastikkeissa ja joskus lihapullissa – kun haluan sellaisia vanhan ajan tyylisiä versioita. Pidän pippurista, haluan että sitä on ruoassa ennemmin liikaa kuin liian vähän. Mutta muistan, että sen maku voimistuu jos ruokaa hauduttaa pitkään. Tiedättehän kun joskus saa jossain lounaspaikassa keittoa johon on alkuvaiheessa lisätty hiven liikaa pippuria ja se on muhinut siellä pitkään, maku tulee vähän liikaa läpi.
Jos meillä on vieraita, tykkään usein kattaa ruoat valmiiksi ruokapöydän päähän, josta niitä on näppärä ottaa ja tarjoilla. Siksi tyylikkäät pannunaluset ovat tärkeitä. Jos syömme kahdestaankin pöydässä, nostan usein pannut ja kattilat pöytään. Meillä kun ruokapöytä on suhteellisen kaukana liedestä. Muuten arkisin yleensä kasaamme lautaset valmiiksi ja siirrymme syömään joko saarekkeelle tai sovaryhmän ääreen.
Rakastan astioita, mutta jostain syystä lautasia tulee uusittua harvoin. Kuten jo edellisessäkin postauksessani mainitsin, olemme nauttineet ruokamme Teema-lautasilta jo todella monen vuoden ajan. Meiltä löytyy myös muutamia muita lautasia, mutta mieluisimmat ovat Teemat. Hyvään ja yksinkertaiseen muotoon ei kyllästy. Vaihtelen mielummin kattauksissa laseja. Kuvassa on Vipp-merkin aamiaisastioita. Kauniita, mutta olen astioiden suhteen vähän tylsä, en erityisemmin viehäty erikoisesta muotoilusta. En ole esimerkiksi koskaan pitänyt niistä kovin suosituista Villeroy & Bochin Wave-sarjan astioista. Tekstiileistä puhuttaessa, olen ihan keittiöpyyhefriikki. Niitä meiltä löytyy todella paljon. Laitoin jo kasan poiskin erittäin kauhtuneita ja rispaantuneita. Jippii nyt voisin hankkia taas muutaman uuden. Joskus käytän kauniita keittiöpyyhkeitä myös servietteinä. Kuvassa Saanan ja Ollin keittiöpyyhe.
Kaikenlaiset lootat ja alustat ovat minusta käteviä. Etenkin kun pitää nopeasti siivota saarekkeelle kertyneet ylimääräiset tavarat. Silloin kaivelen kätköistäni lootan ja sujautan tavarat siihen. Niinpä meiltä löytyykin sieltä täältä erinäisiä laatikoita täynnä epämääräistä pikkusälää. Mistä sitä kertyykin niin paljon kaikkea ”turhaa”. Kuvan kierrätyshuopainen kori on Muuton. Tuollainen olisi ihana, esimerkiksi kun kantaa kesän tullen terassille tarjottavia, reunukset ovat suojana jos ote vähän lipsahtaisi. Ehkä minun täytyy hankkia tuollainenkin vesio Restoresta.
Onko teillä pinttyneitä keittiörutiineja ja tapoja?
Kuvat on napattu Koodin naapurissa Kitzen-keittiöliikkeessä. Tuotteet ovat Koodin valikoimista.
4 Comments
Tuo Vippin suola- ja pippurimyllysetti onkin aivan ihana! Teillä Koodissa ilmeisesti myynnissä? Mikä hinta?
Oi Suvi, anteeksi kun tämä vastaus on kestänyt!! Juu on myynnissä, hinta on 139 €. Muuten tosi ihanasti toimii se mekanismi ja sotkua ei tule pöydälle telineen ansiosta.
Kiva, erilainen postaus 🙂
Kiitos, onpa kiva kuulla 🙂