Tällä viikolla Sokoksissa ja Emotioneissa on perinteinen Kutsu Kauneuteen-tapahtuma. Sinullekin on ehkä jaettu kuvan Beauty News-kuvasto, josta löytyy koko viikon tarjonta etuineen ja supertarjouksineen. Mukana on myös etusetelit, jotka kannattaa muistaa hyödyntää. Itse tykkään syventyä Beauty News-lehteen esimerkiksi kun vietän kahvihetken, on aika rentoutua ja uppoutua hetkeksi kosmetiikan uusiin tuuliin. Tuntuu että tänä keväänä on erityisen paljon uutta ja mielenkiintoista uutuutta. Esimerkiksi öljyt ovat siirtyneet ihonhoidosta myös meikkeihin ja erilaisia innovatiivisia tuotteita tuntuu olevan vaikka minkälaisia. Ihastuin itse kovasti myös tämän kevään heleisiin meikkiväritrendeihin.
Kuvasin muutamia itselläni käytössä olevia ja hyväksi havaittuja tuotteita, jotka löytyvät nyt etuhintaan Kutsu Kauneuteen-tapahtumassa.
Edullinen We Care Icon-meikkisarja on minusta mainio. Suosikeiksi on noussut kuvan aurinkopuuteri, siinä on kaksi sävyä, josta vaaleampi on minulla jatkuvassa käytössä myös talvella. Olen nimittäin ihastunut varjostamiseen. Sipaisen sävyä kevyesti poskipäille luomaan varjoja, samoin otsaluulle ja leukaan. Varjostan hiukan myös nenän sivuja. Jos et ole kokeillut varjostamista, suosittelen testaamaan, on todella yllättävää miten pienellä keinolla kasvot alkavat hehkua eri tavalla. Pidän myös merkin huulipunista, sillä ne ovat ihanan pehmoisia ja rasvaisia.
Essien kynsilakat ovat olleet suosikkejani jo vuosia. Tähän kevääseen on tullut superherkullisia säyjä, joista täytyy kyllä käydä muutama ostamassa nyt kun ovat tarjouksessa. Gel Setter-päällyslakka on loistava, se pidentää kynsilakan kestoa tuntuvasti ja tekee upean pinnan lakalle. Plus, punaisista kynsistä ei jää viiruja jokapaikkaan.
Lumenen tuotteista oma suosikkini on aina vaan CC-voide. Kuvassa oma tuubini, siitä on nyt tullut päivitetympi pakkaus. Tämä taitaa olla aika monen suosikkituote. Sain taannoin Lumenelta testiin heidän uuden hypetetyn ripsivärinsä ja pakko sanoa, että se on aivan mieletön. Eli vahva suositus myös minulta sille.

Kävin tänään Sokoksella tutustumassa tapahtumaan ja sain ihanalta Sannalta (oikealla) kattavan kierroksen ja esittelyn Kutsu Kauneuteen-tapahtuman tuotteista. Jokaisessa Sokoksessa ja Emotionissa on nyt paikalla asiantuntijoita, joita kannattaa hyödyntää. Oli tosi mielenkiintoista kuulla kosmetiikan uutuuksista. Ei niitä tule itse välttämättä kaikkia bongattua, ellei harrasta aktiivisesti kosmetiikkajuttujen seuraamista. Vaikka itse olenkin kiinnostunut aiheesta, myönnän etten ennätä seurata kovin tiiviisti esimerkiksi kosmetiikkablogeja. Niinpä tällaisessa tapahtumassa saa ikään kuin kertaheitolla kauden päivityksen kosmetiikkatilanteesta.


Cliniquen osastolla kuulin uudesta hoitovoiteesta, joka mukautuu kaikkiin tarpeisiin, kuulosti jännittävältä. Heiltä oli tullut myös herkullisen näköinen silmänympärysvoide (luulin sitä ensin huulivoiteeksi tuubin perusteella). Sen pallomainen pää auttaa levityksessä. Voide sisältää mm. kofeiinia joten tämä poistaa simien ympäriltä tehokkaasti turvotusta ja vaalentaa tummia silmänympäryksiä. Varmasti loistava etenkin aamuisin käytettäväksi.
Shiseidon osastolla minulle esiteltiin mm. yönaamiota. Se siis levitetään kasvoille kuten naamio ja se saa vaikuttaa koko yön. Aamulla iho on kuulemma todella freesi ja levänneen oloinen. Kuulostaa kyllä aivan ihanalta. Merkiltä löytyi myös kosteussuihke, joka lisää meikin pysyvyyttä geelimäisen koostumuksensa ansiosta.
Clarinsin osastolla kevääseen on tuotu hemmottelua vartalolle. Selluliittigeeli ja vartaloa muokkaava ja ihoa kiinteyttävä vartalovoide ovat talven jälkeen todella tervetulleita. Iho suorastaan huutaa ravintoa ja kaikenlaista huolenpitoa. Niin ulkoa tulevaa kuin sisältäpäin ravitsevaakin. Liikunnan ja hyvän ravinnon lisäksi voi helliä itseään tehokkailla hoitotuotteilla.
Clarinsilta on tullut myös mielenkiintoinen seerumi. Seerumithan ovat se juttu nyt. Useilla kosmetiikkamerkeillä on oma versionsa ja reseptinsä toimivaan ja tehokkaaseen seerumiin. Itse olen aivan ihastunut kasvoöljyihin, tehotippoihin ja seerumeihin. Iho suorastaan hehkuu kun sitä ravitsee. Tämä kyseinen Clarinsin seerumi löytyy nyt myös tarjoushinnalla viikon aikana.
Ihonhoidosta siirrytään meikkipuolelle. Guerlainin upea tuoksu La Petite Robe Noire on nyt lisätty myös huulipunaan ja kynsilakkaan. Lakkautin kynteni värittömällä tuoksulakalla ja kieltämättä, edelleenkin kynsissä tuoksuu vienosti tuo hajuvesi. Mutta sitä ei tunne ellei vie sormea nenän lähelle, joten mistään häiritsevästä yksityiskohdasta ei ole kyse.
Kevään meikkitrendien sävyt ovat minusta ihania. Mintun vihreä kynsilakka on pirteä ja muutkin pastellisävyt puhuttelevat kovasti. Kuvassa Diorin kevätkokoelmaa, mutta samanlaisia sävyjä löytyi lähes kaikkien kosmetiikkamerkkien lookeista. Talven jälkeen oikein haluaa hehkuvan ihon ja pastellisia sävyjä huuliin, luomille ja kynsiin. Persikkaista luomiväriäkin tekisi mieli kokeilla.
Miehillekin oli uutuuksia ja tarjouksia. Burberryn tyylikkään tuoksun innoittajana on toiminut klassinen musta trenssi. Kieltämättä aika elegantti ajatus mustasta Burberryn trenssistä on siirtynyt ylellisen tuoksupullon muotoon.
Lumenen Men-hoitotuotteet on pakattu yksinkertaisen tyylikkäisiin putkiloihin. Lumenen tuotteissa miellyttää aina tietynlainen selkeys, niin pakkauksissa kuin sisällöissäkin. Tämä sarja on varmasti mutkattomuudessaan miesten mieleen. Nämä viikon aikana -30%-tarjouksessa.
Lumenelta bongasin monta kivaa juttua joita aion ehdottomasti testata. Hyaluronitiiviste vaikutti erittäin monipuoliselta ja tehokkaalta kun kuuntelin konsulentin selostusta siitä. Se imeytyy iholle ja kosteuttaa jättämättä mitään kalvomaista pintaa iholle. Erittäin kätevä esimerkiksi meikin alla. Ja kukapa ei haluaisi heleyttä ja kosteutta iholle. Ripsiväriä ennätin jo ylempänä teille kehuakin. Gel Effect-lakkoihin on tullut ihania sävyjä ja uusi huuliöljy vaikuttaa lupaavalta.
Tästä tuli nyt aika pitkä kierros kosmetiikan pariin, mutta innostuin tänään niin kovasti aiheesta kun piipahdin Sokoksella. Nyt laitan itseni aivan varmasti freesiin kevätkuntoon.
Niin ja ihanaa myöhäistä Naisten päivää!
”kaupallinen yhteistyö Sokos”
2 Comments
Shiseidon yönaamio on aivan ihana! <3
Se näytti jo purkissa niin houkuttelevalta 🙂 voi vaan kuvitella miten ihanasti naamio ravitsee, kun se saa vaikuttaa koko yön.