Miten ihana on suunnitella pääsiäisen ruokia ja kattauksia. En pahemmin käytä aikaa kattauspuuhiin, paitsi juhlapyhinä, silloin on erityinen syy panostaa. Muuten riittää kangasservietti ja nätit astiat. Valitsinkin tällä kertaa Sokos-yhteistyöpostauksen aiheeksi pääsiäissomistamisen. Itse tykkään sijoittaa varsinaiset koristukset lähinnä yhteen kohtaan, yleensä ruokatilaan. Pääosa meidän pääsiäissomistuksista pääseekin pöytäkattaukseen muodossa tai toisessa. Oli aika kiva päästä tekemään testifiiliksiä näissä kuvauksissa – ennen kun vieraat oikeasti tulevat pöytään, tänä pääsiäisenä nimittäin saamme vieraita. Valitsin pöytäliinaksi tutun ja turvallisen Sokoksen House-merkin pellavaliinani. Pöytäliina tuo aina kattaukseen vähän ekstra panostusta.

Itse en olisi välttämättä tullut ajatelleeksi kirjaimellista pääsiäiskoristelua, mutta kun piipahdin Sokoksen kodin osastolla minulle esiteltiin Villeroy & Bochin kauniit pääsiäiskoristeet. Onhan tuo kuppikakku pupuineen aika viehättävä. Tällaiset pysyvät pääsiäiskoristeet ovat oikeastaan aika kivoja, sillä vuosien varrella niihin tulee tunneside. Etenkin lapsiperheissä tällaiset perinteet ovat varmasti mieluisia. Sokokselta on myös tuo söpö valkoinen keramiikkavaasi, jonka lunastin itselleni. Olette jo huomanneetkin viehtymykseni pikkuisiin kukkakimppuihin, eli kaapissa ei voi olla liikaa pikkumaljakoita. Narsissit näyttävät vähän erilaisilta lyhyiksi katkaistuina. Huomasin muuten, että ihan nuppuisena ostettu kimppu on kauneimmillaan kahden päivän kuluttua.

Sokokselle on rantautumassa uusi italialainen sisustusmerkki Coin Casa. Merkiltä tulee aika laaja otos kodin sisustamiseen liittyviä tuotteita. Poimin kuvauslainaan muutamia juttuja. Tässä kuvassa heiltä on nuo pellavaservetit, joiden reunaa koristaa kaunis reikäommel. Väriä valkoisuuteen tuovat Iittalan Kartio-lasien uusi vihreä sävy. Lainasin nämä lasit kuvauksiin. Jos en jo olisi saanut joulupukilta Kastehelmil-laseja, olisin varmasti ostanut näitä raikkaan vihreitä laseja omaankin kaappiin. Söpö keraaminen muna on Villeroy & Bochin mallistosta. Noita voisi ripustella pääsiäisoksiin tai käyttää pöytäkoristuksessa.

Suklaa kuuluu pääsiäiseen ja tietysti piipahdin Sokoksella myös Nicolas Vahén hyllyillä. Sieltä poimin ostoskoriini nuo viehättävän näköiset pääsiäisnamit. Eihän raekarkkien tarvitse välttämättä olla pastellin sävyisiä. Olivat muuten tosi hyviä, maistoin jo.

Nicolas Vahén hyllystä löytyi myös goji-marjoilla silattua valkosuklaata. Kaikki olivat tietysti näteissä pakkauksissa, eli siinä vinkki jos olet menossa pääsiäisenä kyläilemään. Tyylikäästi pakattu herkku on hyvä tuliainen. Vaaleanpunaiset kauniit kulhot ovat Pentikin Kallio-sarjaa. Ihastuin, yllätys yllätys, niiden väriin mutta myös orgaaniseen muotoon. Vihreä suuri keraaminen rasia on Nicolas Vahén ja siellä on sisällä karkkia.

Kokeilin Villeroy & Bochin koristeita serviettirenkaiksi. Sopivat tosi hyvin tuohon tarkoitukseen. Ne tekevät kattauksesta aika ylellisen.

Tämän pääsiäisen värimaailma meillä näyttää olevan aika pastellinen. Vaikka näistä somistuksista osa olikin kuvauslainassa, tulee meidän pääsiäispöytä näyttämään kutakuinkin tuon tyyliseltä.

Millaiset pääsiäiskattausideat sinulla on mielessä?

”kaupallinen yhteistyö Sokos” 

Write A Comment