Niin kauniisti kun aurinko tänään paistoikin ja olisi ollut työpäivän puitteissa aikaa kuvatakin, en saanut aikaiseksi tartuttua kameraan. Joskus ei vaan inspaa, ainakaan oma asu tai muu vastaava. Juteltiin just Maijan kanssa töissä miten hienoja aamiais-, brunssi-, päivällis-yms. kuvia monilla on blogeissaan. Toista se on meillä kun syödään pimeässä työpaikan ikkunattomassa keittiössä häthätää jotakin. Kun on vapaata ollaan kotosalla ja tehdään muita hommia. Ei ole aikaa viitseliäisyyttä poiketa päivärumbasta. Viime viikolla kävin kyllä ulkona lounaalla kaverin kanssa, mutten sitten kuvannut ollenkaan sitä. Jotenkin ne hetket haluaa pyhittää seurustelulle. No mutta, tästä aasinsillasta päivän aiheeseen – sisustusinspiraatioon. Sitä on kiva katsella aina kun haluaa rentoutua. Tällä kertaa selasin yhtä suosikkiblogiani ja poimin sekalaisia minua ihastuttaneita kuvia.
Ylimmässä kuvassa on sama Asplundin Snö-lipasto kun itsellänikin on valkoisena. Miten upea lipasto onkaan syvässä petroolin sävyssä. Miksei huonekaluissa voisi olla väriä. Jos löydät vaikkapa yksinkertaisen lipaston kirppikseltä, maalaa se rohkeasti jollain värillä. Neutraali sisustus saa siitä potkua ihan uudella tavalla.
Tunnustan, etten ole minimalisti. Viihdyn parhaiten kun ympärillä on kauniita ja tärkeitä esineitä, kirjoja, valaisimia, kukkia jne. Kuvan ikkunalauta on niin viehättävä kaikkine sille koottuine tavaroineen. Joku toinen asettelisi sille vain raikkaan leikkokukkakimpun, olisihan se kaunis niinkin.
4 Comments
Hei, Tammen väri on kyllä hieno lattiassa. Meillä on sauvaparketista tehty tammilattia, jota ei ole hiottu vielä ollenkaan. Se on lakattu aikanaan noin 20 vuotta sitten. Nyt se on paljon keltaisempi kuin alkujaan. Voitko suositella, miten siihen saisi takaisin hienon tammen värin ja niin että väri myös säilyisi.
Tammi on sellainen ikiklassikko. Voi että, teidän lattiasta tulee varmasti upea. Minusta siihen olisi kaksi hyvää vaihtoehtoa, joko öljyäminen tai lakkaaminen. Öljypinnasta tulee kauniin satiininen, öljyyn voi sekoittaa vähän valkopigmenttiä niin se raikastaa lattian. Jos taas haluaa syventää tammen sävyä, sitten väritön öljy, tai ripaus harmaata mukaan. Öljytystä lattiasta ei tule keltaista. Lakka taas tuppaa kellastamaan puuta, yleensä se johtuu uv-säteilyn ja lakan keskinäisestä kemiasta. Mutta lakan joukkoon voi sekoittaa myös pigmenttiä, esimerkiksi valkoista, näin kellastuminen ei tule niin voimakkaana. Suosittelen mattapintaista lakkaa.
Time of the aquarius-blogin Minna juuri hioi ja lakkasi vanhan tammilattian uudessa asunnossaan, käypä kurkkaamassa asiaa hänen blogistaan.
Ihania sisustuspostauksia täällä taas <3 Mua inspiroi nyt myös suuresti puu! 🙂 Täällä Krakovassa uudessa kodissa sitä on paljon ja olen ihan myyty sille. Ihanaa vaihtelua muutenkin tummat sävyt vaalean kanssa, kun aikaisemmin mentiin kodissa niin koko valkoisella. Vaikka sitä koko valkoista edelleenkin rakastan ehkä eniten niin silti, kyllä tuntuu kivalta uudet kuviot 🙂
Haleja sinne <3
Puu on kyllä niin lämmin materiaali. Sulla on kiva, kun voi kokeilla vähän eri juttuja, kun tietää ettei koti ole ikuinen 🙂 Näin pienen kurkkauksen teidän uudesta kodista ja se näytti kyllä tosi kivalta. Haleja takaisin <3