Olo on kuin tuolla meidän Lettusella kuvassa, vaikka nyt on vasta sunnuntain alkuilta, tekisi mieli käpertyä sohvalle ja ottaa nokoset. Olen koko päivän touhuillut kuvauksen parissa. Ensin piti suunnitella ja siivota, sitten siirrellä tavaroita, laittautua ja poseerata jne. Kuvaajana toimi tällä kertaa kolmijalka, joten joka kuvan kohdalla piti käydä painamassa nappulaa. On se muuten paljon jouhevampaa kun on joku ihminen kameran takana.

Nyt meillä näyttää juuri näiden kuvien kaltaiselta, kaikki paikat mullin mallin. Tjaa, en tiedä koska viitsin siirrellä tavarat paikoilleen. Ehkä vasta huomenna. 

Päivän kuvauksien lomassa olen tietysti ollut hengessä mukana Pariisin muotiviikoilla ja Marimekon näytöksessä. Itse en tällä kertaa päässyt paikalle, mutta Petri  (Mr Coolpool) on siellä tallentamassa kuvia, joita tulee myös tänne blogiini. Pääsette näytöksen kulisseihin ja fiiliksiin. Postausta aiheesta luvassa ensi viikolla. Ja turkulaisille lukijoilleni tiedoksi, että olen myös ensi viiko torstaina illan suussa Hansakorttelin Marimekon myymälässä, jossa on esillä mm. Petrin näytöskuvia tältä sunnuntailta. Minä olen paikalla antamassa vinkkejä ja jutustelemassa teille. Kerronpa mielelläni myös muotiviikkojen hulinoista, millaista siellä on yms. Nythän myymälöissä on viime syksynä esitellyt kokoelmat, jota näytöstä olin minäkin Pariisissa syksyllä katsomassa. Kuvassa muuten nuo suloiset Marimekon maljakot, jotka juuri ostin. Aivan ihanat!

Tällaista täällä. Hyvä esimerkki siitä, mitä kauniiden kuvien taustalla yleensä tapahtuu. Valokuvien ympäristö on harvoin seesteinen. Aina täytyy jotain raivata ja siirrellä. Kai minä kohta kerään ainakin jalustan tuolta talteen, ja ehkä jaksan siirrellä kalusteet oikeille paikoilleen.

Päivän kenkinä oli minun todella vanhat Pradani. Näistä juttelinkin teille aiemmin. Ovat nyt oikeat retrokengät.

Ruokakuvaan on hyvä päättää sunnuntain höpinät. Kaiken instailun ja kuvailun lomassa sekoitin itselleni kepeän lohisalaatin lounaaksi. Jälkkäriksi söin makeita luumuja. Nyt keho vaatii kaikkea raikasta ja tuoretta. Se on minusta kevään merkki, ei tee mieli talvisia raskaita ruokia ollenkaan.

Sellaiset sekalaiset tältä päivältä. Ai niin, olen muuten kuvannut myös kamerakalustoni ensimmäistä valokuva-aiheista postausta varten, joten yritän saada sen kirjoitettua huomenissa.

Kivaa viikkoa!

4 Comments

  1. Ihania näkymiä esim.olohuoneesta keittiöön ja pukeutumishuoneeseen päin. Teillä on todella kaunis ja elegantti, mutta silti kodikas koti.

    Inna

    • Kiitos Inna, olipa kauniisti sanottu. Juuri sellaiseen pyrinkin, kodikkuus on minulle tärkeää 🙂

Write A Comment