Käväisin yhteistyön merkeissä Sokoksella tutustumassa kevätkenkävalikoimiin. Vihdoin ja viimein saa alkaa miettiä kevyempiä kenkiä, toivottavasti pian myös sandaaleita ja ballerinoja. Poimin mukaani kuvauslainaan muutamia ihanuuksia. Kaikkia kivoja kenkiä en kuitenkaan jaksanut kantaa lainakassissa matkaan, joten kuvasin myös tavaratalossa sovittamiani houkutuksia. Ylimmässä kuvassa on Vagabondin pehmoiset nuden sävyiset herrainkengät. Nämä käyn kyllä ehkä ostamassa itselleni, jäivät niin paljon vaivaamaan. Kengät olivat tosi mukavat jalalle ja toisivat vähän vaihtelua mukaville lenkkareille. Pidän nyt paljon tuollaisista neutraalin sävyisistä kengistä. 

Toiset ihastuttavat nudet kengät löysin Hoglin valikoimasta. Klassiset teräväkärkiset avokaat ovat ihania, mutta nyt on virkistävä nähdä myös pyöreää kärkeä ja palikkakantaa. Oikein asustettuna nämä ovat tosi ovelat kevätpukeutumisessa. Erityisen kivalta näyttivät minusta saksilla pätkittyjen farkunlahkeiden kanssa. Toisaalta voisin niin kuvitella tällaiset myös juhlamekon parina. Pariisissa näkyi viime syksynä tosi paljon tällaista kenkämallia, etenkin Chanelin versioina.

Nyt nähdään myös pitkästä aikaa paljon pistokkaita. Vagabondin mallistosta löysin sekä nuo ohutpohjaiset ruskeat pistokkaat, että mustat nilkkaremmillä varustetut versiot. Perinteiset ballerinat voi korvata nyt vaihteeksi tämän tyyppisillä vaihtoehdoilla.

Ohutpohjaisilla pistokkailla kyllä tuli kummasti kevennystä asuun. Kontrastit toimivat hyvin, kuten vähän muhkeampi paita, farkut ja kevyet sirot kengät. 

Erityisen paljon hullaannuin myös BilliBi:n ruskeisiin palikkakantasandaaleihin. Näissä oli todella mukava istuvuus ja lesti, voisin kuvitella että jaksaisin kävellä noilla koroilla koko päivän. Ihailin kengissä myös kauniita kultaisia yksityiskohtia.

Pakkohan kevätkenkäjuttuun on nostaa myös yhdet lenkkaritkin. Adidaksen uskomattoman kevyet mustat tossut olisivat taatusti kevään hellimmät kengät jaloille.

Mustia mokkapintaisia kenkiä oli paljon Sokoksen valikoimissa. Niistä tulee heti hienostunut fiilis asuun. Rusettiavokkaat ovat Peter Kaiserin ja loaferit Gaborin. 
Millaisilla kevätkengillä sinä ajattelit piristää itseäsi?
”kaupallinen yhteistyö Sokos”

12 Comments

  1. Hei, voisitko kertoa minkä nimiset nuo Adidaksen tossut on. Kauniin elettömät. Kiitos

    • Moikka, hitsit en tiedä mallin nimeä, mutta löytyvät Sokoksen kenkäosastolta. Aivan ihanan kevyet ja sirot.

  2. Nuo mustat ohutpohjaiset pistokkaat on niin ❤️ Ja loafereille olisi tarvetta, ne puuttuu tällä hetkellä kokonaan ?

    • Tuollaiset pistokkaat niin nostavat asun tähän päivään. Loaferit on nyt taas superajankohtaiset, huomaan sujauttavani omani jalkaa joka päivä.

  3. Itsellä on ballerinat hakusessa, kun kävelin entiset puhki ja kyllä niitä kaksi paria pitää olla, että voi vaihdella. 😀 Vagabondit on, mutta pitäisi löytää jotkin toisetkin, ehkä aavistuksen loaferi-tyylinen ratkaisu kiehtoisi.

    • Ballerinat kieltämättä ovat kesällä parhautta, mukavat jalalle ja kepeät sujauttaa jalkaan.

  4. Ballerinat ja pistokkaat ovat tervetulleita meille, mustat tai joku hempeä väri. Sekä juoksulenkkarit ja mustat tennarit. Tulipa pitkä kenkäostoslista. Tosin vielä ei balleriinoja jalkaan laiteta, hyvä kun on nastakengät voinut laittaa varastoon. ?

    • Tässä sitä tosiaan odotellaan innolla ballerinakelejä ja tietty sandaalikelejä, jospa kohta 🙂 Ja kevään kenkäostoslista on aina pitkä, talvella kun ei oikein voi leikitellä kenkävaihtoehdoilla..

  5. Ihanat nuo mustat ohutpohjaiset pistokkaat,sopivat kyllä hyvin farkkujen kanssa ja kivat nuo leikatut lahkeensuut 🙂 Vois muutamat lahkeet iteltäkin leikata. Vasta ostin Niken kevyet tossut, jotka ovat tosi mukavat jalassa. Nuo ohutpohjaiset pistokkaat kyllä voisi itellekkin ostaa. Oikeastaan kenkiä on ihan mukavasti kaapeissa, joten tarvetta ei ole ja yrittänyt nyt olla säästeliäs ostamisen kannalta :).

    • Olen aika hullaantunut pätkäistyihin farkunlahkeisiin. Kerrankin juttu joka on helppo diy, sujuu meitsiltäkin. Mulla ei ikinä ole huutavaa kenkätarvetta jostain syystä, mutta aina silti ostoslistalta löytyy jotakin 🙂

  6. Lenkkarit ja Todsin loaferit, niillä mennään tämä kevät. Ballerinat eivät ole minun juttuni. Nuo pistokkaat on kyllä myös kivan näköiset…

    • Oh, mulla oli aikanaan aina jalassa Todsin kengät, loaferit tai ballerinat. Nyt kyllä iskisi taas Todsin loaferit.

Write A Comment