Tuli hirmuinen into käydä läpi taas Pariisin muotiviikoilta nappaamiani kuvia. Eilinen kuvauskurssi sai minut tutkailemaan omia otoksiani hiukan eri fiiliksellä. Mitä olisin voinut tehdä toisin jne. Tosin tällaisessa kuvaustilanteessa ei ole ihan hirmuisesti tehtävissä itse, voi lähinnä vaikuttaa kiinnostavien kohteiden bongailuun, oikeaan kuvauskorkeuteen ja kuvakulmaan, tarkennuksen onnistumiseen ja valotuksen hallintaan. Ei muuten ole ihan helppoa saada onnistuneita kuvia lennosta. Kuten olen sanonutkin, monet kuvaajat keskittyvät enemmän pyydettyihin poseerauksiin, jotka sinänsä ovat helpompia, niissä kun ihminen keskittyneesti poseeraa kameralle. Mutta minä pidän enemmän näistä hetkien kuvaamisista ja ehkä kuvistakin.

Noin muuten, näistähän voi jo hakea kevätpukeutumiseen inspistä. Ainakin väriä, kuvioita, farkkua ja kerrostamista löytyy tästä kuvasetistä. Yhdistely ja kerrostaminen ovatkin käteviä tapoja saada oman kaapin löytöihin uutta potkua. Kokeile yhdistää sellaisia asioita keskenään, joita et missään tapauksessa aikoisi laittaa yhtä aikaa asuun.

Mukavaa viikkoa!

2 Comments

    • Kiitos Katri, on myös aina niin kiva kuulla että näitä on kiva katsoa 🙂

Write A Comment