Kevät sen kuin lämpenee. On ihana päästä käyttämään kepeitä silkkipaitoja oikein kunnolla. Minulla on kaksi Marimekon mieletöntä silkkipaitista. Niiden laatu on todella loistava. Tämä värikkäämpi yksilö piristää täydellisesti päivää. Minun tulee niin harvoin pukeuduttua iloisiin väreihin, ihmettelen aina miksi.
Miten te muuten puette paitapuseron. Sullotteko kokonaan housujen sisälle, pidättekö housujen päällä vai työnnättekö puolittain housuihin, kuten itselläni usein on tapana.
Olen muuten aika kova juttelemaan, sekä ihan livenä, että näin blogissakin. Tuntuu, että minulla harvoin tulee ongelmia sanottavan kanssa. Joskus mua naurattaa kun jotkut tutut tulevat meille töihin ja yrittävät katsella liikkeen tavaroita, minä kuljen perässä ja höpötän. Blogitekstejäkin joudun yleensä karsimaan, tulisi muuten niin pitkiä juttuja, ettei niitä kukaan jaksaisi lukea. Vai mitä mieltä olette, onko parempi pitää postauksen tekstiosat lyhyenä ja ytimekkäänä, vai jaksatteko lukea pidempiä tekstejä. Tokihan riippuu vähän onko tekstissä jotain sisältöäkin, heh.
Että sellaiset mietteet tänään.
20 Comments
Kaunis pusero, väri mitä herkullisin! Mikä siinä onkaan, että niin harvoin sitä itsekkin pukeutuu väreihin, vaikka piristävät joka kerta niin omaa mieltä kuin muidenkin. Ja höpötys on aina hyvästä, tuo ihan eritavalla sisältöä blogiin.Ja ihan ääneen naurahdin tuolle liikkeessä perässä hiihtämiselle ja höpöttämiselle.:) Aurinkoista kevään jatkoa! t. toinen kova höpöttelijä
Mietin joka kerta samaa väriasiaa kun puen tuon puseron päälle, siinä on niin paljon energiaa, miksei tartu useammin värikkäisiin vaatteisiin.
Heh, kiva kuulla höpötyksen olevan hyvästä 🙂 Et kuule usko, mutta mun pitää välillä pyytää anteeksi etten anna tuttujen katsella ja keskittyä rauhassa liikkeen juttuihin kun jutustelen perässä.
Aurinkoista kevään jatkoa myös sinulle!
Ihana väripilkku pusero! Ei ollenkaan häiritse, höpöttele vain! Mulla kyllä tekstin tuotto korreloi kiireeseen, ajatus ei kulje, ja jos tykkään olla hiljaa, niin olen blogissakin.
Kiitos, iloinen pusero 🙂 Mulla tulee tekstit aina kuin itsekseen, välillä sen huomaakin kun lukee tarkemmin itse niitä, heh. Hiljaa tykkään olla minäkin, olen oikea kotihiiri ja viihdyn parhaiten yksin ja kotona. Mutta kun olen liikkeessä tai ihmisten kanssa, silloin tuppaan pulputtamaan. Toisaalta jos olen suuremmassa porukassa, tykkään pysytellä taustalla enkä olla siellä ensimmäisenä äänessä. Olen kai vähän kaksijakoinen. Mutta ihan eniten kuitenkin epäsosiaalinen, noin oikeasti 🙂
Olen aina kuvitellut sinut hiljaisena ja "vieressä hymyilevänä", sanansa tarkkaan ja harkitusti sanovana ?
Heh, ihana! Juu, en taida olla ollenkaan sellainen. Olen kyllä isossa joukossa mielummin syrjässä ja hiljaa, mutta muuten kova tosiaan juttelemaan. Sen olen oikeastaan oppinut töissä asiakaspalvelussa, siinä kun on pakko oppia puhumaan ja kommunikoimaan. Etenkin meillä kun asiakkaat tekevät isoja ja pitkäikäisiä ostoksia, joita pitää vähän yhdessä miettiä.
Kivan pirsakka pusero, sopii kivasti farkkujen kanssa. Itellä tulee kans pidettyä paitapuseroita jus noin miten sulla nyt päällä, sopivan rennosti. Itellä varmaan tulee liikaa tekstiä kun kirjoitan blogiani. Joskus saatan vain nopsaa lukassa tekstin vähän sieltä täältä ja joskus taas lukassa ihan rauhassa pitkänki tekstin, vähän riippuu aina tilanteesta. Minusta sulla on ihan sopivasti tekstiä.
Tykkään myös pitää paitiksia rennosti ja mieluiten väljälinjaisia versioita.
Kiva kuulla että mulla on sopivasti tekstiä. Monesti tulisi paljon enemmänkin, mutta karsin sanottavia, koska useimmat eivät jaksa keskittyä liian pitkiin teksteihin, tai näin olen ymmärtänyt. Itse kyllä luen mielelläni seuraamieni blogien tekstit ja monasti kommenttilaatikotkin.
Puolittain pöksyissä on usein paras, ja hei vau mikä paita! Vaikuttaa täydellisen malliselta ja niin kauniin värinen. Onko tämän kevään mallistosta?
Jos vain on höpötettävää niin antaa tulla, kyllä kivasti kirjoitettua tekstiä on mukava lukea, vaikka se punainen lanka jossain kohdin katoaisikin 🙂
Samaa mieltä – puolittain pöksyissä 🙂 Paita on viime syksyn mallistosta, mutta minusta ainakin mustavalkoisena tuota on vieläkin myymälöissä. Muuten näitä silkkipaitoja on Marimekolla monessa eri kuosissa, kaikki aivan ihania. Laatukin on ihan paras mitä olen silkkipaidoissa törmännyt, parempi kuin hypetetty Equipmentkin, jonka silkkipaitoja minulla on kaksi.
Kiva kuulla että tekstiä saa tulla 🙂 Joskus se punainen lanka tosiaan on vähän kadoksissakin. Mutta eihän tämä niin tarkkaa puuhaa ole, kunhan ei ihan hirmusti kirjoitusvirheitä tulisi.
Sullon puolittain, se näyttää kivan rennolta. 🙂 Ihana pusero!
Siis sama 🙂 Kiitos, paita on kyllä superihana!
Kiitos vinkistä, tästä lähtien taidan pukea itsekin puolittain housuihin. 😀 Kaunis pusero, kauniisti puettu – jotenki huoleton, mutta yhtä aikaa tyylikäs. Tekstejäsi on kiva lueskella. Ainakaan tähän mennessä en ole yhtäkään blogitekstiäsi pitänyt liian pitkänä. 🙂
– Auroora
Jee, kiva jos sait vinkin 🙂 Silkkipaidat ovat nimenomaan tuota – huoletooman tyylikkäitä.
Mukava kuulla että tekstejäni on kiva lukea ja etteivät ole liian pitkiäkään.
Minä sullon paidan helman osittain housujen sisään, sopii parhaiten tyyliin, ei ole silleen liian hienoa. Ja tekstiä on postauksissa sopivasti, joskus lyhyempiä ja kun tarve vaatii, niin sitten pidempiä kirjoituksia. Molempia tykkään lukea, mutta parasta ovat kauniit kuvat, katselen vanhojenkin postaustesi kuvia melko usein. 🙂 Vieläköhän olisi tuota paitaa Marimekolla?
Ihanaa viikkoa!
Niinpä, sama täällä Minna 🙂 enkä minäkään pidä "liian hienosta".
Ihana kuulla että pidät kuvistani ja uskomatonta kun jaksat niitä vanhojakin vielä käydä kurkkimassa 🙂
Ainakin vaikka mitä ihania silkkipaitoja on Marimekolla, voipi olla tätäkin vielä 🙂
Nyt on aika toivotella hyvää viikonloppua, sen verran kauan kesti tämä kommentteihin vastaaminen.
Kuinka olet pessyt silkkipaidat?
Koneessa villapesuohjelma 40-astetta ja tärkein asia on villa/silkkipesuaine. Tavallinen pesuaine tuhoaa silkin!
Eli Marimekon silkkipaita kestää pesun?
Kyllä kestää kun käytät silkinpesuainetta ja villa/silkkiphjelmaa koneessa ?