Ihanaa lämmintä maanantaita! Kyllä näitä aurinkoisia helteitä on odoteltukin, kun muutamia päiviä on mennyt harmaassa ilmassa. Viikonloppu sujui epämääräisesti hiimaillen, vähän ennätin kitkeä pihalla, mutta touhusaldo jäi valitettavan vähäiseksi. Jostain syystä en vaan saa itsestäni pihalla irti mitään, jos ei ole aurinkoa.
Tämä on nyt vähän tälläinen tynkä asupostauskin. Valjastin sekä Maijan että Tomin ottamaan minusta kuvat tuossa myymälän edustalla, mutta molemmat setit epäonnistuivat – siis minun puolestani. Jostakin syystä onnistuin vääntelemään ilmeitäni ja asentojani liian merkillisesti. Tuskastuin ja nappaisin itselaukaisijalla yhden kuvan itse. Siinä oli rennonpuoleinen asento, joten asukuvasaldo on yksi tälle päivälle.
Kuvassa on Cosilta löytämäni kepeä puuvillapaita ja ihan lemppareiksi nousseet Monkin farkut.
Tänään kävin muuten etsimässä sandaaleita, mutten löytänyt. Kaikkea muuta pientä kotiin sen sijaan löytyi. Kas kummaa, niin se yleensä menee, jos ei löydy sitä mitä etsii, niin ostoskasseihin kuitenkin päätyy jotakin.
Palaan illalla vielä ruokajuttujen parissa, sillä saatte vähän tuntumaa siihen mitä arkena syömme. Itselle ainakin arkiruokailu on välillä sitä johon tarvii vähän idiksiä ja helppoja sellaisia.
4 Comments
Juurikin tuota paitaa eilen ihastelin Cosin verkkosivuilla.
On tosi kivan näköinen päälläsi.
Tuo paita on kyllä tosi kiva 🙂 raikkaan kesäinen ja vilpoinen.
Mikä tämä ihana nojatuoli on, jossa istuskelet? 🙂
Se on Hayn nahkainen nojatuoli jossa on pyörivä jalka. Samasta tuolista on vaikka mitä versioita eri kankailla ja jaloilla ja myös matalammalla selkänojalla.