Mahtavaa, tänään ostin kesän ensimmäiset pelargonit torilta. Orvokkeja meiltä kotoa jo löytyykin oven pielustalta, mutta kunnon kesäkukiksi en niitä jotenkin miellä. Lemppareitani kesäkukista ovat valkoiset pelargonit tai petuniat. Pidän perinteisistä mummokukista. Sitäpaitsi meillä on ollut koko lapsuuteni jokaisena kesänä petunioita pitkissä ruukuissa. Yleensä valkoisia, pinkkejä ja tummansinisiä sekaisin. Petunioiden huono puoli on nyppiminen, en vaan jaksa tehdä sitä tarpeeksi. Niinpä taisin kääntyä tällä kertaa pelargoneihin. Ne sopivatkin meidän superaurinkoiselle paikalle hyvin. Kuvan kokonaisuuden somistin tänään töissä tätä postausta varten.

Oli ihan supermahtava päivä töissä. Aamupäivällä purettiin suuri Linumin kuorma, jossa oli kesätekstiileitä ja ihania kansituoleja. Innostuin näistä perinteikkäistä tuoleista hirmuisen paljon. Tuoleja tuli oransseina, sinisinä, raidallisina ja tuossa hillityssä beigen sävyssä. Voi kyllä selkeästi huomata, miten kodikkuus ja perinteikkyys nostaa suosiota sisustustrendeissä. Tällaiset kangastuolit sopivat yhtä hyvin vanhan puutalon puutarhaan, kuin pehmentämään modernin kivitalon laatoitettua terassiakin. Rekvisiitoilla näistä elementeistä saa luotua ihan erilaisen tunnelman. Itse asun perinteisessä puutalossa, jonne romanttiset kesäkukat ovat täydellinen valinta. Kivitaloon ehkä sujauttaisin ruukkuihin jotain vihreää ja skarppia. Kuvan ruukut ovat Skagerakin Edget, joihin olen ihan hullaantunut.

Tuolien kanssa pikkupöydäksi sopii esimerkiksi Hayn DLM, joka tässä on söpössä harmaan vihreässä sävyssä. Täytyyhän tuolin vieressä olla laskupaikka juotavalle ja kynttilälle.

Ihanat kesäiset torkkuhuovat ovat ainakin omalla terassilla aivan must. Kun ilta saa, on ihana käpertyä terassilla peiton uumeniin. Kuvan puuvillapeitto on Linumin.

Minulla on muuten postauslistalla monta ihanaa juttua odottamassa, mutten ole saanut aikaiseksi kuvata niitä, koska helle – olen priorisoinut vapaapäivät johonkin muuhun toimintaan. Mutta tarkoitus on kirjoitella levysoittimesta kaiuttimineen, valokuvausjutuista, meidän uudesta infrapunasaunasta, spa-tuotteista jne.

Ja hei nyt on jääkiekkofanin parasta aikaa – MM-kisat!

2 Comments

  1. Ihana kokonaisuus jälleen. Itsekin tykkään perinteisistä kukista ja viime vuonna totesin, että daaliat menestyivät meidän pihassa ruukuissa loistavasti. Niitä ajattelin hankkia siksi nytkin. Helppous on plussaa meille. 🙂

    Kestääkö tuo DLM-pöytä oikeasti ulkosalla, katoksen alla mutta ilman lasitettua terassia?

    • Kyllä nuo jutut kelpuuttaisin meidänkin terassille, jos sinne vaan mahtuisi lisää kalusteita 🙂 Daaliat on myös tosi ihania, ja tosiaan, helppous on kyllä plussaa.

      DLM-pöytä on samaa maalipintaa kuin Hee-sarja ja Tray-sarjakin, kaikki kestävät myös ulkokäyttöä (järkevyyden rajoissa, ei lunta tai kaatosateessa lojumista).

Write A Comment