Terveiset kiireisen bloggarin elämästä. Täällä on suihkittu paikasta toiseen ja blogissa eletään hetki viime lauantaita, jolloin piipahdettiin Koodin porukalla yhteistyökumppanimme Unique Homen 10-vuotisjuhlissa. Olenkin kirjoitellut täällä blogissa tästä mainiosta yrityksestä ennenkin, liittyen oman keittiömuutokseni yhteistyöjuttuun. Pienyrittäjänä arvostan erityisen paljon toisia ahkeria yrittäjiä, jotka jaksavat seurata aikaa, innostua ja kehittää toimintaansa. Unique Home lanseerasi uuden nimensä taannoin (entinen Orikedon Keittiötukku) ja siitäkään ei ole kovin kauaa aikaa kun rakensivat nykyisen uuden toimitilarakennuksensa, jossa sijaitsee sekä keittiömyymälä, että tuotantotila.
Juhlissa on aina pakko napata bloggarina kuvia tarjottavista. Eipä tule minun kovin usein piipahdettua kekkereillä, joten on ihana päästä herkkuja notkuvien pöytien ääreen. Ja kaiken herkuttelun tietysti kruunaa aina pikkuinen makea, tässä suklainen juustokakkupala kahvin kera.
Unique Homen yrittäjäpariskunta Tomi ja Annina ovat supersympaattisia, Annina on myös aina niin kaunis ja tyylikäs. Hän rakastaa värejä ja osaa kantaa ne upeasti. Huomatkaa elegantti mekko ja Chloen ihanat palikkakantakengät. Annina myös päivittää yrityksen sivuilla blogia, kannattaa kurkata jos sisustusjutut kiinnostavat.
Tilaisuudessa oli esiintymislava ja kaikki. Kuvassa yrittäjät pitävät alkupuhetta, myöhemmin lavan valtasi Ressu Redford kumppaneineen.
Jos mennään juhlista vähän arkisempiin asioihin hetkeksi. Käytinpä tilaisuutta hyväkseni ja katselin vähän keittiöliikkeen valikoimia. Annina esitteli minulle esimerkiksi heidän uutta tuotettaan – välitilaan tulevaa levyä, johon saa erilaisia kuviointeja. Esimerkiksi tuollaista marokkolaishenkistä laattakuviointia. Ohut levy on yhtenäinen ja tuumin, että sellaisella olisi kätevä vaikka piilottaa vanha laatoituskin. Toimiihan toki levy lasin tapaan uudessakin keittiössä. Näitä malleja oli vaikka minkälaisia.
Keittiökaappien ovissa on vaihtoehtoja. Itse ihailen juuri nyt harmaan eri sävyjä kaapistoissa. Unique Homelta saa tosiaan omaan sävyynkin ovia, kuten meidän Tikkurilan Paperi-sävyyn toimitetut keittiönovet. Kaikki erikoismittaiset ovet ja ratkaisut onnistuvat kätevästi, etenkin kun suuri osa tuotannosta tulee omasta hallista. Kaikki keittiöratkaisut eivät aina osu standardimittoihin. Itsekin mietin juuri makuuhuoneen vaatekaapiston ovien kohtaloa, minua kiinnostaisi muuttaa ovet korkeiksi ja yhtenäisiksi, joissa olisi vain vähän tilaa lattian ja katon välissä. Kun suunnittelee kiintokalusteita, kannattaa miettiä tarkasti mitat ja mahdollisuudet.
Kuvasin vähän yksityiskohtia malliryhmistä. Nykyään materiaaleja, malleja ja värejä on kaikissa elementeissä ihan valtavasti. Vaikka itse olenkin aika valkoinen tyyppi, ihailen myös muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi tuo ruskeaan sävytetty kokonaisuus on tosi trendikkään sävyinen juuri nyt.
Vaikka korkeakiiltoiset pinnat eivät olekaan enää trendien aallonharjalla, ostetaan niitä kuulemma edelleen tosi paljon. Onhan upeaa ja laadukasta kiiltopintaa ollut aina esimerkiksi italialaisilla keittiövalmistajilla. Sitäpaitsi maitokahvinsävyinen kiiltävä ovipinta näyttää aika kivalta. Eihän sen kaapiston tarvitse välttämättä olla valkoinen.
Kiitos vielä Unique Homen poppoolle mukavista juhlista ja keittiövaihtoehtojen esittelystä!
6 Comments
Kylläpä näyttävät väritkin taas vaihteeksi hyviltä, erityisesti tuo vaale beesi. Mitä materiaalia nuo välitilan levyt olivat? Katselin äskettäin Ruotsin puolen valikoimaa ja tuollaisia oli jos jonkinlaisia tarjolla.
Minustakin erityisesti tuo vaalea beige näyttää tosi kivalta. Levyt taisivat olla ohutta alumiinia tai vastaavaa, eli tosi helppohoitoista pintaa välitilaan.
Okei eli samaa matskua olivat ne Ruotsinkin levyt enimmäkseen. Mulla puuttuu vielä " se jokin juttu " keittiön allasseinustalta. Tosin kovin isoa välitilan levyä en halua, vaan esim 10 cm korkea olisi sopiva. Nyt harmittaa kun en pienessä pintarempassa laittanut marmoritasoa ja siitä palasta seinällekin! Tosin voihan sen vieläkin laittaa… hmmmm.
Mä olen aina ihaillut sellaisia marmoritasoja, joita on vähän nostettu seinälle saakka, ovat kyllä ihania. Ja kyllä sä keksit vielä täydellisen ratkaisun 🙂
Ihana tuo mekkolainen!! Osaatko sanoa minkä merkkinen se on! Voi kuinka on tyylitietoinen ja suloinen nainen!
Eikö ole, valitettavasti en huomannut kysyä mekon merkkiä. Anniina on suloinen!